Just Vege, Helsinki 28.8.2014 – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Kallion Vaasankadulla ja sen liepeillä alkaa olla melkoinen vegaaniruokapaikkojen keskittymä. Olinkin jo ehtinyt testata Tuk Tukin ja Döner Harjun ennen kuin ehdin Just Vegeen. En ollut kuullut paikasta paljoa, joten ennakko-odotuksia ei ollut. Ulkonäön perusteella oletin, että se on yleisluontoinen burgerpaikka. Burgereita Just Vege tarjoaakin kaiken muun ohella, mutta kaikissa annoksissa on vahva Lähi-idän tunnelma.

Vegaanille homma on tehty helpoksi, sillä vegaaniannoksille on erillinen lista. Kaikkien kastikkeiden ainekset on selitetty seinätaulussa. Päädyin tilaamaan mezeannoksen, sillä liian moni lisuke ja kastike kiinnosti, enkä halunnut jäädä ilman mitään.

Lautasella oli falafelia, kylmää munakoisohöystöä, peruna- ja soijatäytteisiä ”filotaikinasikareita” sekä bulgurista tehty kibbeh-pulla soijatäytteellä. Sen lisäksi oli pitaleipää, hummusta, paksua tahinakastiketta sekä paria muuta mausteista kastiketta. Falafelit olivat ihan hyviä, mutta eivät mitään ihmeellisiä. Sikareista ja kibbehistä pidin kovasti, vaikka niitä olisi voinut ehkä maustaa hieman lisää. Ne olivat kuitenkin meheviä, sekä rapeita että pehmeitä. Kastikkeita oli kyllin dippailtavaksi, joten syömisiin sai monia eri makuja. Ravintolan omistaja yllätti minut vielä kesken aterian tuomalla pari uppopaistettua, maustettua pitaleipäpalaa ja kehottamalla kokeilemaan niitä hummuksen kanssa. Herkullinen yllätys.

Vaikka falafelit ja muut ”pääruoat” eivät olleet ihan huippuluokkaa, kokonaisuus oli mielestäni loistava, ja Just Vege meni heittämällä suosikkipaikkojen joukkoon. Täytyy tietysti vielä testata burgereita, mutta pelkästään mezeannoksen takia tulen käymään täällä varmasti uudelleen.

Palvelu oli ystävällistä. Paikka on myös auki hyvin myöhään, eli herkkua saa baarista tullessakin.

Just Vege
Vaasankatu 15
Helsinki 

ma–to 11–24
pe 11–02
la 12–02
su 12–22 

Kotisivut: http://justvege.eu/
Facebookissa

burger, falafel, filotaikinasikari, Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki, Just Vege, kibbeh, Lähi-idän keittiö, meze, Vaasankatu