Lapsen oikeus | Sylvi

Ian McEwan: Lapsen oikeus
Suom. Juhani Lindholm
Otava 2015
222 s.

 star-9248212star-9248212star-9248212star-9248212star-9248212 

Mikä on lapsen oikeus?

Ian McEwan on yksi menestyneimmistä tämän hetken brittikirjailijoista, jonka uusinta käännöstä odotan aina malttamattomana. Minulle hän edustaa nykyrealismin kärkeä, niin kristallinkirkasta ja voimakasta hänen proosansa on. McEwanin teokset ovat hallittuja ja taidolla punottuja kokonaisuuksia, joissa päähenkilöt joutuvat usein tavalla tai toisella poikkeavien elämäntapahtumien äärelle.

Lapsen oikeus -romaanissa Lontoon High Courtin perheoikeuden parissa työskentelevä 59-vuotias juristi Fiona Maye ajautuu pitkässä avioliitossaan haastavaan tilanteeseen, kun hänen kumppaninsa Jack avautuu halustaan aloittaa suhde Fionaa paljon nuoremman naisen kanssa.

Pakkaa sekoittaa entisestään oikeusjuttu, joka vie Fionan leukemiaa sairastavan Jehovan todistajan sairasvuoteen äärelle. Kyseessä on pian täysi-ikäinen Adam, jonka perhe kieltäytyy elintärkeästä verensiirrosta uskontoonsa vedoten. Myös poika itse seisoo päätöksen takana järkkymättömänä ja ehdottomana.

Fionan täytyy päättää pojan elämästä nopeasti, sillä sairaala hakee oikeudelta lupaa toimia potilaansa toiveita vastaan. Kumpi on merkityksellisempää: oikeus uskoon vai oikeus elämään? Missä määrin poika on vanhempiensa ja yhteisönsä uskomusten ohjailtavissa? Ovatko hänen valmiutensa ymmärtää päätöksensä seuraukset riittävät?

McEwan on perehtynyt aiheeseensa kiitettävällä tarkkuudella. Lapsen oikeus on nykykirjallisuutta parhaimmillaan. Yhteiskunnallinen kerronta sekä romaanin moraaliset pohdinnat ovat seikkaperäisiä ja täsmällisiä. Samalla McEwan kuvaa sielukkaasti ja tarkkanäköisesti Fionan persoonaa ja sisäistä elämää.

Kirjan käännös on myös moitteeton ja taidokas, siitä kiitos mestarilliselle Juhani Lindholmille, joka on kääntänyt McEwanin tuotantoa Ikuinen rakkaus -romaanista (1998) lähtien.

Kirjasta mieleeni jäivät erityisesti Adamin hahmo sekä Adamin ja Fionan kohtaamiset. Rakastan Adamin kaltaisia fiktiivisiä hahmoja, joissa on ulottuvuutta ja särmää, ärsyttävyyteenkin asti. Adamin sairaalakohtauksissa on sellaista voimaa, että hänen ihonsa läpi tihkuvat lääkkeet voi lähes haistaa, polttavan katseensa tuntea, äänensä kuulla. Adam melkein repii itsensä eloon kirjan sivuilta, niin todentuntuisesti McEwan on hänet kuvannut. Herääkin kysymys, voiko tämä poika oikeasti kuolla?

Jaa:
facebook-9281425twitter-1479975google-1566774pinterest-5298499