MimiBo Cafe, Tampere 26.7.2014 LOPETTANUT – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Tampereelle avattiin heinäkuussa uusi luomuun, kasvisruokaan ja terveysruokaan keskittyvä lounaskahvila entisen kahvila Valon tiloihin. MimiBo on erittäin ”oman näköisensä” paikka, alalla pitkään toimineiden ihmisten perheyritys, joka on täynnä pehmeitä tyynyjä, kaartuvia pintoja, kirkkaita värejä ja yleistä hempeää söpöilyä. Ei siis ihan minun oloiseni paikka, mutta täytyihän se kokeilla, etenkin kun Valo oli rauhaisine sisäpihoineen aina kovin hauska paikka. Ja MimiBossa on joka päivä jotain vegaanista tarjolla.

MimiBo tarjoaa salaattilounaita, pientä suolaista ja makeaa syötävää sekä ainakin sunnuntaisin säännöllisesti aamupalaa. Paikka on hyvin lähellä Cafe Gopalia, mikä voi olla aika hankalaa, etenkin kun Gopalistakin on alkanut löytyä yhtäältä raakakakkujen kaltaista terveysintoiluun vetoavaa makeaa ja toisaalta pientä suolaista syötävää, ainakin voileipiä. Gopal on kuitenkin selvemmin ruokaravintola ja yleensä aika täynnä, joten ehkä MimiBon tarjoama prinsessaolohuonemainen tunnelma ja rauhallinen sisäpiha löytävät omat asiakkaansa. Toivottavasti. Kahvilaunelmat ovat aina hauskoja.

Olimme olleet ystävän kanssa syömässä, joten suolaiset jäivät kokeilematta. Otimme kaksistaan kolmen hengen pressopannullisen kahvia, ja minä kokeilin suklaista raakakakkua. En ole kovin innostunut raakakakuista, mutta tämä oli aika hyvää. Kahvilan tyylille uskollisesti se tarjottiin pinkin vegaanisen kermavaahdon kanssa. Tunsin oloni yhä kodikkaammaksi. Tosin täälläkin, kuten ilmeisesti kaikkialla, raakakakut ovat suhteettoman kalliita kokoonsa nähden.

Suolaista tarjontaa on esitelty Gastropapu-blogissa. Ne eivät vaikuta ihan minun jutuiltani, sillä syön harvoin salaattilounaita, mutta jonkun voileivän voisi kyllä käydä testaamassa. Vegaanisia voikkareita kun saa aivan liian harvoin.

MimiBo
Puutarhakatu 11
Tampere

ma–la 10–20
su 11–16

Facebookissa

Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, kahvila, MimiBo, Tampere, vegaani