Mummo 2 | Sylvi

Anni Nykänen: Mummo 2
Sammakko, 2012
103 sivua

 star-4364520star-4364520star-4364520star-4364520 

Helsinkiläisen Anni Nykäsen riemastuttava Mummo-hahmo ihastuttaa kakkosalbumillaan taattuun tyyliin. Sarjakuvateoksen lukee läpi tunnissa, mutta hyvä mieli seuraa pitkän aikaa.

Vuoden 2010 alussa Seura-lehteen saapuneet Mummo-sarjakuvat täydentyivät viime vuonna uudella albumilla, kun Mummo 2 ilmestyi. Teoksessa tuttu, ryppyinen, anarkistiksikin kutsuttu mummo seikkailee nykymaailman ihmeiden keskellä: hän facebookkaa, hankkii taulutelevision ja saa häälahjaksi muistitikun. Uutuudessa myös aviomies Pappa ja lemmikkissa Kissi saavat enemmän strippitilaa kuin ensimmäisessä albumissa.

Mummossa vanhan kansan asenne yhdistyy riemastuttavasti nykymaailman ilmiöihin. Mummo esimerkiksi virkkaa puiston täyteen neuletageja ja viljelee yrttejä parvekkeellaan – samoja juttuja, joita harrastaa moni tiedostava nykynuori. Vaikka Mummo on välillä myös hyvin suorapuheinen nuorisoa kohtaan, hän ei ole koskaan pahansisuinen. Teosta lukiessa toivookin hymy suupielissään, että olisi itse samanlainen vanha täti sitten joskus, kun ikää on karttunut.

m_mummo_fanittaa-468x187-7468429

Mummon luoja Anni Nykänen on helsinkiläinen graafikko. Hänen piirustusjälkensä on tunnistettavaa ja humoristista. Mieleen tulevat hetkittäin japanilaisen animaatiogurun Hayao Miyazakin hahmot ryppyineen ja viirusilmineen. Nykäsen kuvia koristavat myös hauskat äänitehostetekstit. Kun Mummo rypyttää karjalanpiirakoita, kuuluu siitä tietenkin ”rypyti rypyti”, tai kun kaapista valahtaa syliin pussinsulkijoiden ryöppy, kuuluu siitä ”ryöpyti”.

Kera hauskojen yksityiskohtien Mummossa riittää katseltavaa useaksi lukukerraksi. Sympaattiset piirrokset yhdistettynä lämpimiin kuvituksiin ovat tehohoito kenen tahansa harmaaseen päivään.

Mummo 2 on ehdolla vuoden 2013 Sarjakuva-Finlandian saajaksi. Palkinto julkistetaan perjantaina 22.3.2013.

mummo_jumppaa-468x163-5957013

Jaa:
facebook-4036225twitter-3888173google-9355910pinterest-8253692