Leoš Janáček: Ovela Kettu
Kansallisooppera
Jäljellä olevat näytökset: 28.2, 6.3., 18.3., 20.3.
Visuaalista herkuttelua luonnon äärellä.
Olen käynyt oopperassa varsin vähän, mutta Ovela Kettu vaikutti jo siitä näkemieni kuvien perusteella niin houkuttelevalta ja omaleimaiselta, että sitä oli yksinkertaisesti mahdoton sivuuttaa. Huomasin ihailemani kuvittajan ja muotoilijan Klaus Haapaniemen toimineen oopperan visualisoijana mikä herätti myös uteliaisuuteni.
Ovelan Ketun ohjauksen ja koreografian takana ovat työpari Immo Karaman ja Fabian Posca. Musiikin oopperaan on säveltänyt tšekkiläinen Leoš Janáček jota pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä oopperasäveltäjistä. Rooleissa nähdään ja kuullaan yli kahtakymmentä laulajaa!
Ovela Kettu pitää sisällään toinen toistaan lumoavampia eläinhahmoja; kettuja, koiran, hyttysen, helmikanan, närhen ja sammakon näin muutamia mainitakseni. En muista aiemmin nähneeni näin leikitellen ja karnevalistisessa hengessä toteutettuja eläinhahmoja. Ne luovat oopperan lavalle aivan omanlaisensa tunnelman. Kaikki eläimet eivät ole aivan tunnistettavissa, joten on hauskaa arvella mistä olennosta on kulloinkin kyse.
Myös näytelmän ihmishahmojen puvustus ansaitsee kiitoksen tyylikkäästä ja mieleenpainuvasta lavastuksesta puhumattakaan. Ovelaa Kettua on moitittu hämärästä valaistuksesta, joka hetkittäin vaikuttaa siihen, ettei pukujen väriloisto pääse lavalla täysiin oikeuksiinsa. Itse en kuitenkaan kaivannut kirkkaampaa valaistusta, sillä lavasteiden hämyisyys luo oopperan henkeen sopivaa unenomaisuuden ja epätodellisuuden tuntua. Hämärässä valaistuksessa eläinhahmot luovatkin hetkittäin ympärilleen eräänlaisen metamorfoosin lumouksen ja näyttävät tyylitellyistä puvuistaan huolimatta lähes oikeilta eläimiltä.
Ovelan Ketun tarina on varsin yksinkertainen. Oopperan alussa metsänvartija vangitsee nuoren ketun, joka joutuu tahtomattaan osaksi ihmisten maailmaa. Ihmisille sattuu ja tapahtuu. Lopulta kettukin kohtaa rakkauden, pariutuu ja saa pentuja. Etenkin kettujen kohtaamisia, kosiskelua ja ihastumista on ilo seurata.
Eläinten ja ihmisten maailmat kohtaavat ja risteilevät oopperan aikana useaan otteeseen, lopulta traagisin seurauksin. Kaiken taustalla kuitenkin hengittää lempeän arvaamattomasti luonnon ja elämän kiertokulku.
Dialogi on viehättävän vanhahtavaa, mutta on silti nykyaikaan päivitettyä huumorin pilkahduksineen ja oivaltavine sutkautuksineen. Itse seurasin repliikkejä lavan yläosassa olleesta tekstitystaulusta sillä laulusta, kuten usein oopperassa, oli paikoin vaikea saada selvää. Jokainen oopperan rooli on laulettu taidolla ja sydämellä. Nautin etenkin Kettuneidin (10.2 esityksessä Kaisa Ranta) ja Ketun (10.2. esityksessä Hanna-Leena Haapamäki) upeasta laulusta.
Rakenteeltaan ooppera koostuu enemmänkin yksittäisistä kohtauksista ja kohtaamisista kuin lineaarisen selkeästi etenevästä draamasta. Kokonaisuus ei tästä kuitenkaan kärsi sillä tarinan toteutus on kaikin puolin onnistunut ja tunnelma säilyy vangitsevana ja myös aavistuksen maagisena oopperan hieman yli kahden tunnin keston ajan. Tuntuu kuin satukirjan sivut olisivat heränneet henkiin. Atmosfääri vaihtelee hienovireisesti ilosta suruun sekä onnesta ja hekumasta haikeuteen.
Ovela Kettu vangitsee monta ikiaikaista teemaa elämästä, rakkaudesta, kuolemasta ja luonnon merkityksellisestä sattumanvaraisuudesta. Tämän se kuitenkin tekee mitään alleviivaamatta ja tuomitsematta jättäen katsojan tarkastelemaan ja ihmettelemään häntä ympäröivää elämää ja sitä kautta myös omaa sisintään.
Musiikinjohto: Dalia Stasevska Ohjaus: Immo Karaman Koreografia: Fabian Posca Visuaalinen kokonaisilme: Klaus Haapaniemi Lavastuksen ja puvustuksen toteutus: Mark Väisänen Valaistus: Matti Leinonen, Immo Karaman
Rooleissa: 10.2. näytöksessä Hanna-Leena Haapamäki, Kaisa Ranta, Jaakko Kortekangas, Jeni Packalen, Aki Alamikkotervo, Nicholas Söderlund, Jussi Merikanto, Matti Kuronen, Katariina Heikkilä
Jaa:
