(Suomi, 2012)
O: Inari Niemi
S
Ensi-ilta 5.12. 2012
Dokumentti ei oikein kerro päähenkilöstään.
Inari Niemen vauhdikas Robin-dokumentti maalaa suurella huolella varhaisteinistä nimenomaan murrosikää lähestyvien tyttöjen idolia. Tottahan tuo on, mutta olisi elokuvassa voinut enemmän mainita myös poikien, varsinkin ala-asteikäisten tykkäävän Robinin musasta. Olin lehdistönäytöksessä 7-vuotiaan, varsinkin muutama kuukausi sitten Frontside Ollieta ja muita Robinin ensilevyn hittejä lähes maanisesti pyöritelleen poikani kanssa. Hänestä oman suosikin esitteleminen lähes pelkästään tyttöjen juttuna oli selvästi aika tylsää.
Dokumentin kerrontaan tytön ääntä on haluttu tuoda ohjaajan itsensä lukeman kertojanäänen avulla. Mukamas varhaisteini-ikäisen tyttönäkökulman alleviivaaminen ei tällä konstilla oikein toimi. Kertoja on äänessä niin vähän, että tulee mieleen tekijöidenkin huomanneen, ettei tämä oikein toimi.
Robinin toinen ja paljon isompi vika on elokuvan täysi mainosmaisuus. Karismansa menneille vuosikymmenille unohtaneet makikolehmaiset ja jimipääkallot saavat aivan liikaa aikaa sen hehkuttamiseen, miten poikkeuksellinen lahjakkuus nuori turkulainen Robin Packalen (s. 1998) on. Koko leffan kaari huipentuu Robinin toisen levyn valmistumiseen ja sen biisien ensimmäiseen live-esitykseen. Monesti mainitaan, miten poikkeuksellista kakkoslevyn pukkaaminen näin nopeasti debyytin jälkeen on. Kertaakaan ei mainita, että kyse on totta kai varhaisteinisensaation avulla tapahtuvasta voitonmaksimoinnista, ehkä siksi että elokuva on osa samaa projektia; rahat pois niin kauan kuin kysyntää (ennen sinänsä vahvasti esillä olevaa äänenmurrosta?) riittää.
Kolmanneksi Robinia, elokuvan päähenkilöä, ei opi tuntemaan niin hyvin kuin haluaisi. Poikahan on äärettömän sympaattisen tuntuinen, sellainen kiltti koheltaja, joka jätkäenergioissaan ei malta olla hyppimättä lavalla volttejaan, ja joka on ihan kaikille aivan todella kiltti. Mutta kai hänelläkin myös murheensa ja huolensa on? Leffan positiivinen vire on valintana ihan oikea, mutta onhan sillä kääntöpuolensakin oltava?
Robinin perhettä ei elokuvassa nähdä, mikä on pojan yksityisen sfäärin suojelemiseksi ihan ymmärrettävä veto, mutta elokuvassa sekin puristaa juttua ohkaisemmaksi. Joka tapauksessa nopeasti ja helposti katsottavan viihdedokkarin parasta antia on artisti itse. Mutkaton ja symppis kaveri.