Siinai ja Superfjord, Korjaamo 17.4.2015 | Sylvi

Kuvassa Superfjord

 star-8434630star-8434630star-8434630star-8434630 

Elokuvallista musiikkia kolkossa kulttuuriympäristössä.

Siinai ja Superfjord ovat bändejä, joiden ei koskaan pitäisi soittaa samana iltana peräkkäin. Siinai ja Superfjord ovat myös bändejä, jotka kannattaa ehdottomasti niputtaa soittamaan samalle illalle.

Yhtyeissä ei ole päällekäisiä soittajia, mutta musiikillinen samankaltaisuus teki perjantai-illan kokemuksesta parhaimmillaan maagisen. Korjaamon Kulmasali on tosin niin epäkiitollinen esiintymispaikka yhtään populaarimmalle bändille, ettei ole mikään ihme, jos kulttuurikompleksi valittelee taloudellisia ongelmiaan. Yleisö urheilee varsinaisen suljetun oven takaisen esiintymislavan, baaritiskin ja kirjastomaisen aulan välillä, joten tunnelma on välistäkin suorituksenomainen: esitys haltuun ja kotiin.

Onneksi sekä Siinailla että Superfjordilla on kyky luoda esityksensä ympärille keskittynyt yhteinen abstrakti tila. Kappaleet ovat levyilläkin pitkiä ja niitä ne ovat live-esityksessäkin. Yhteen settiin mahtui molemmilla seitsemisen kappaletta, jotka kestäisivät enemmänkin venytystä. Soittaminen on orgaanista ja intiimiä, yleisö pääsee ikään kuin kuuntelemaan pitkään yhdessä soittaneiden jameja.

Viime vuonna esikoisensa julkaissut Superfjord muodostuu Kevinistä tutun Jussi Ristikaarton ympärilleen keräämistä muusikoista, mutta turhaa sooloilua esiintymisessä ei näy. Päinvastoin, Superfjordin jokainen jäsen on riemastuttavalla tavalla ulkoisesti aivan eri lajityyppiplaneetalta, mutta yhteinen sointi ja esiintyminen on vaivatonta. Elokuvallista tunnelmaa korostivat VJ Hellstonen eli Hannu Hellstenin hypnoottiset taustat, joihin katse helposti juuttuu.

Vain yhtyeen isoin hitti, variaatio Coltrane-klassikosta A Love Supreme jäi uupumaan. Keikan jälkeen kaapatusta biisilistasta selviää, että se olisi tullut encorena, jos yleisö olisi ollut yhtään innokkaampaa.

Viisi vuotta pystyssä ollut, Joensuu 1685:n pohjille rakennettu Siinai on keikoillaan ns. varma nakki. Yhteenhitsautunut seitsemän hengen keikkakokoonpano on lavalla jakaantunut oikean puolen rytmisektioon ja vasempaan, melodiseen puoleen. Jokainen soittaa vähän omissa maailmoissaan, mutta pitkissäkin tunnelmoinneissa sykähtelee yhteinen rytmi.

Siinain kappaleiden kyytiin pääsee nopeasti, vaikkei olisi aiemmin niitä kuullutkaan. Lavaesityksessä on omaa viehättävää dynamiikkaansa rumpuja punkmaisella raivolla soittavan Markus Joensuun ja perkussionistin välillä. Trumpetti ja lauluosuudet taas soivat niin harmonisesti yhteen, että ääniä ei ainakaan korvatulpat päässä juuri erota toisistaan. Eikä haluakaan.

Kokonaisuutena ilta jää kesken, vaikka Siinai intoutuukin poikkeuksellisesti soittamaan jopa lyhyen encoren. Tunnelmallisen ja visuaaliseen unelmointiin kannustava musiikki kaipaa ympärilleen rauhaa ja palautumisaikaa, mitä Korjaamon tila ei yksinkertaisesti pysty tarjoamaan. Onkin toivottavaa, että molempia bändejä on buukattu useammalle kesän festivaalille, joiden valaistuissa öissä kelpaa kellua sulavien instrumentaalilevyjen kappaleiden päällä.

Jaa:
facebook-4531329twitter-4215906google-6822368pinterest-3017869