Sulje silmäs pienoinen – Uusi Sylvi

Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen
Suom. Tuula Kojo
Otava 2015
397 s.

 star-8430670star-8430670star-8430670half_star-7961910 

Merenrannalla nököttävä hienostoalue sulkee sisäänsä karmaisevia salaisuuksia ja itsekkäitä ajatuksia.

Sipoolaissyntyinen Johanna Holmström (s. 1981) sijoittaa kolmannen romaaninsa piinaavat tapahtumat synnyinpaikkakunnalleen. Meren rantaan, Särkkälään, on noussut vauras asuinalue, jonka talot ovat toinen toistaan upeampia, maisemat henkeäsalpaavia. Pramean miljöön taustalla hohkaa kuitenkin jotain rumaa ja likaista. Jotain, mistä alueen asukkaat haluavat vaieta – hinnalla millä hyvänsä.

Ruotsiksi kirjoittavalta Holmströmiltä on suomennettu aiemmin novellikokoelma Camera Obscura (2011) sekä romaani Itämaa (2013). Jo niissä oli aistittavissa tummia, mystisiä ja painostavia sävyjä, mutta Holmströmin uutukainen Sulje silmäs pienoinen on aivan puhdasverinen jännitysromaani, psykologinen trilleri, joka punoo tiukkoja juonenkäänteitä, saa lukijan puremaan hammasta ja huutamaan lähes ääneen: Älä luota siihen!

Helsinkiläistynyt kolmikymppinen lastenpsykologi Robin Löf palaa kotiseudulleen Särkkälään, koska huolestuu siellä yhä asuvasta äidistään. Tyttären ja äidin välit kuvataan erittäin viileiksi, minkä vuoksi Robinin äkillinen paluu lapsuudenkotiinsa tuntuu hieman epäuskottavalta ja väkinäiseltä; ratkaisulta, joka täytyi tehdä, jotta tarina lähtisi rullaamaan.

Robin alkaa tutkia seudun kummallista ilmapiiriä vähän liiankin hanakasti, eivätkä hänen motiivinsa aivan täysin aukea. Miksi kiireinen nainen, jolla on oma elämänsä kaupungissa, palaa paikkaan, jossa ei ollut onnellinen ja tunkee nenänsä jokaisen naapurin asioihin?

Kunhan näistä epäuskottavuuksista pääsee yli, Sulje silmäs pienoinen tempaa kyllä mukaansa. Pinnan alla muhii koukuttavia mysteereitä, salaisuuksia, vaiettuja kauheuksia. Holmström leikittelee tarinalla metsässä piileskelevästä Jalkajousimiehestä, joka saa seudun lapset, ja aikuiset, hysteerisiksi. Todellisuudessa pahuus pesii kuitenkin jossain aivan muualla.

Kuka on vastuussa alueella tapahtuneista kuolemista? Entä huumekaupasta, väkivallanteoista? Keitä ovat ne tummat hahmot, joihin Robin törmää juoksulenkeillään? Ja mitä kummallisia leikkejä lapset oikein leikkivät metsässä?

Hiljalleen Holmström kuorii arvoitusmyttyä auki. Kaunis merenrantamiljöö muuttuu paikaksi, jossa rahalla voidaan tehdä ihan mitä tahansa – kuten nyt vaikka käydä lapsi- ja elinkauppaa.

Yhtäkkiä edessä on järkyttäviä kysymyksiä. Vaikkapa sellaisia, että onko rikkaan länsimaalaisen lapsi arvokkaampi kuin köyhässä maassa syntynyt lapsi. Onko se nyt niin kamalaa, jos joku itäeurooppalainen lastenkotilapsi tapetaan, jotta sairas rikkaan perheen lapsi paranisi ja saisi jatkaa elämää? ”Eivät ne ole ihmisiä! Ei varsinaisesti! Ne ovat raaka-ainetta!”

Holmströmin luoma maailma on raaka ja kylmä. Lapset ovat aikuisten pelinappuloita, uhreja, kaltoin kohdeltuja. Rakkaudella ja suojelemisella perustellaan melko kauheita asioita. Onneksi Holmström osaa annostella julmuuksia sopivan kokoisella kauhalla: mässäilyksi tarina ei missään vaiheessa mene. Välillä on aikaa hengittää, huokaista, lähteä Robinin kanssa rentouttavalle hölkkälenkille. Ja vähän ihastuakin siihen naapuruston komeaan kolliin, Johannekseen.

Robinin henkilökohtainen tarina jää kutkuttavasti auki. Jatkoa saattaa olla luvassa.