Tasa-arvoisempi telkkari – Uusi Sylvi

Kehitys kehittyy. 121 vuotta sitten naiset saivat äänioikeuden Uudessa-Seelannissa. Saavuttaako tasa-arvo vihdoin Hollywoodinkin?

HBO:n nuorten naisten jokapäiväistä elämää käsittelevä Girls ja Netflixin oma tuotanto, naistenvankilaan sijoittuva Orange is the New Black ovat olleet minulle mullistavia televisiosarjoja.

Yksi Girlsissä puhuttavimmista asioista on ollut päähenkilö Hannahin, eli siis häntä esittävän sarjan luojan Lena Dunhamin, paino. Dunham on pyöreä ja kehtaa silti esiintyä Girlsissä ilman vaatteita. Siis lihavanpuoleinen nainen alasti! Minusta, ja varmasti muistakin naisista jotka eivät herää aamuisin täydellinen meikki naamallaan, se on todella vapauttavaa.

Eihän Girlsin Hannah ole ensimmäinen tukeva pohjoisamerikkalaisessa draamasarjassa oleva nuori nainen, mutta tällä kertaa hänen ei tarvitse olla kauniin päätähden lihava kiintiökaveri, niin kuin Sookie Gilmoren tytöissä.

Orange is the New Blackin (OITNB) naistenvankilaan mahtuu mukaan kaikennäköisiä, -kokoisia ja -värisiä naisia. Sarjassa näytetään naisia suutelemassa toisiaan, käyttämässä huumeita, tappelemassa ja – istumassa paskalla.

Kun Sinkkuelämän Carrie pieraisi kerran, hän juoksi ovesta ulos eikä kehdannut soittaa poikakaverilleen ainakaan viikkoon. Kyseinen poikakaveri oli kuitenkin nelikymppinen elämää nähnyt mies, joka todennäköisesti oli elämässään kuullut (ja haistanut!) pierun jos toisenkin.

Girls ja OITNB eivät kuitenkaan ole vapauttavia vain hahmojensa ulkonäön takia.  Molemmat sarjat ovat paikoin raakoja kuvauksia ihmisten välisistä suhteista, mutta molemmat käsittelevät naisia raikkaasti ihmisinä, eivät ainoastaan miesten kautta elävinä typyinä.

Miehet ovat voineet olla tv-sarjojen päähenkilöitä ja samanaikaisesti läskejä, inhottavia, epäviehättäviä murhaajamulkkuja kuten Tony Soprano, ja silti katsoja jotenkin on päätynyt hänen puolelleen. Ilmeisesti kuitenkin vaaditaan uusi nuori tekijäpolvi ja sellaisia tekijöitä kuin Dunham, jotta sarjojen pääosien naisten suurimmat ongelmat voivat olla muutakin kuin pieraiseminen poikaystävän edessä.

Minusta on ainoastaan mahtavaa, että televisiossa alkaa näkyä enemmän erilaisia naisia. Itse samastuin teininä Todella upeeta -sarjan sisäelimensä vodkalla balsamoineeseen, röökiä käryttävään Eddyyn, koska en todellakaan täyttänyt Gilmoren tyttöjen Roryn täydellisyyttä hipovia vaatimuksia. Ehkä nyt teini-iässä painiskelevilla on hiukan enemmän vaihtoehtoja.

Girlsin kaudet 1–3 katsottavissa HBO Nordicilla. Orange is New Blackin ensimmäinen ja toinen kausi katsottavissa Netflixissä.

Kuva: Netflix

Gilmoren tytöt, Girls, Orange is the New Black, pieru, Sinkkuelämää, televisio, Todella upeeta