Etsin kunnes löysin sen – eli elämäni juomakaverit – Uusi Sylvi

Jokin aika sitten näin Alkossa kaksi eläkeikäistä naista tarkastelemassa intensiivisesti sherryhyllyn tarjontaa. Näky hymyilytti, koska se vahvisti kliseetä mummoista ja sherrystä: näinköhän minäkin parinkymmenen vuoden kuluttua löydän itseni nautiskelemasta rahtusen sherryä silloin tällöin. Ehkä sherryn tenho avautuu vasta harmaiden hiuksien mukana, ovathan jokaista ikäkauttani muutenkin leimanneet omat juomansa ja juomatapansa.

Ennen sen kaikkein tärkeimmän löytymistä olen 35 vuotta kestäneen alkoholihistoriani aikana kohdannut useita juomia. Toisista taas on tullut ensihullaantumisen hiivuttua luottojuomia, joiden puoleen olen kääntynyt, kun olen halunnut välttyä yllätyksiltä ja draamalta. Joukkoon mahtuu myös muutama itsesyyttelyyn päättynyt hairahdus, joiden huonosta maineesta kokeneemmat olivat varoitelleet, mutta ehkä juuri siksi ne vetivätkin puoleensa. Paremman puutteessa olen joutunut turvautumaan kompromisseihinkin, joista on seurannut vain paha morkkis ja krapula.

Teini-iässä alkoholijuomien suosikkimaku yli muiden oli kielletty hedelmä. Humaltumisen tunne oli jotain ennen kokematonta ja siksikin tavoiteltavaa. Ensimmäistä kertaa ja siihen liittyvää jännitystä on vaikea unohtaa.  Sillä, millä juomalla pään sai sekaisin, ei ollut merkitystä – tärkeää oli päästä kokeneiden joukkoon.

Pian heräsi uteliaisuus tutustua juomatarjontaan laajemminkin. Usein käteen tarttui imelä Minttusuklaa, joskus taas jalat alta vei rajumpi tuttavuus, kuten gini tai vodka. Nuoruuden voimallisessa hurmassa antauduin eräänä uudenvuodenaattona ginille ilman estoja ja lantrinkia, minkä seurauksista kärsin vielä tänäkin päivänä. Giniä en ole tapauksen jälkeen pystynyt kohtaamaan.

Täysi-ikäisyyden lähestyessä makeat teiniviinat korvautuivat halvalla puna- tai valkoviinillä, koska Hessen, Vonnegutin ja Poen seura niin vaati. Suitsukkeentuoksuisissa illanistujaisissa sylistä löytyikin usein joko Liebfraumilch- tai Sofia-pullo jo valmiiksi suuria tunteita vahvistamaan.

1990-luvun alussa minut heitettiin ulos helsinkiläisestä Käpygrillistä saatesanoin ”Ei tarvii tulla tänne vittuilemaan!” sen jälkeen, kun olin tiedustellut viinilistaa. Koska parempaakaan ei ollut tarjolla, nautin sitten keskioluesta hyvällä omallatunnolla, hetkessä eläen, kompromissikohtaamisina.

Neljänkymmenen vuoden paremmalla puolella olin saavuttanut pisteen, jossa alkoholin välttely alkoi tuntua houkuttelevammalta vaihtoehdolta  kuin aikaa, energiaa ja kyyneleitä lypsävien hullaantumisten ja  kompromissien kierre.

Kunnes tutustuin cocktaileihin.

Kun muutamia vuosia sitten ensi kertaa päihdyin rommipohjaisten tikicocktailien eksoottisesta makumaailmasta, ymmärsin, että juomasekoitus voi olla muutakin kuin äitelän lattea. Kokemukseni cocktaileista oli siihen asti  rajoittunut isän baarikaapin antimista valmistettuihin viski-konjakki-ouzo-smurffilimu-sekoituksiin ja pariin pakolliseen ruotsinlaivan Siniseen enkeliin ja Ampiaiseen.

Pehmeänmakuisiin, kookoskermaa ja ananasta sisältäviin juomasekoituksiin oli helppo mieltyä, kun taas sellaiset tikicocktail-klassikot kuten Zombie ja Mai Tai tuntuivat koreasta ulkonäöstään huolimatta liian tuimilta minun makuuni. Vihdoin viime kesänä päätin uhmata ennakkoluulojani ja antaa Mai Taille mahdollisuuden.  Makeuden, kirpeyden ja viinaisuuden tasapainoisena sekoituksena Mai Tai valloitti minut ennen kaikkea nerokkuudellaan ja rennolla tyylikkyydellään.  Ja sillä oli niin kiehtova historiakin!

Mai Tai -cocktailin synnystä on olemassa kaksi versiota. Yhden tarinan mukaan muuan kalifornialainen Victor ”Trader Vic” Bergeron päätti eräänä päivänä vuonna 1944 luoda erityislaatuisen rommicocktailin. Hän mittasi baarissaan lasiin 17 vuotta vanhaa jamaikalaista rommia ja appelsiinilikööriä, puristi sekaan kokonaisen limen, lisäsi makeutta kahdella erilaisella siirapilla, kaatoi runsaasti jäämurskaa sekoituksen päälle ja ravisti. Baaritiskillä istuneet Bergeronin tahitilaiset ystävät kommentoivat lopputulemaa sanoin: ”It’s maita’i roa ae”, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa ”Se on ylimaallista – ihan parasta”. Näin sai tämä ikoninen juoma nimensä.

On toki mahdollista, että koko episodia ei todellisuudessa tapahtunut lainkaan. Toisen version mukaan Bergeron olisi kopioinut juoman kilpailijaltaan Donn the Beachcomberilta vieraillessaan tämän baarissa 1937. Vaikka Beachcomberin Q. B. Cooler -cocktail ja Bergeronin Mai Tai maistuvat hyvin samanlaisilta, poikkeavat niiden raaka-aineet toisistaan. Donn the Beachcomberin versio on kompleksisempi eikä juomasekoituksilla ole muuta yhteistä kuin limehedelmä ja rommi. Mutta koska rakastan hyviä tarinoita, haluan uskoa Bergeronin luoneen Mai Tai -cocktailin. Sitä paitsi hänen versionsa on paljon helpompi valmistaakin.

Vaikka Mai Tai kykenee hurmaamaan minut aina uudelleen, salakavalasti humalluttamaan se harvoin onnistuu, sillä siihen juoma on aivan liian rehti ja rommin maku niin läpitunkeva. Itse nautin harvoin kerralla kahta juomaa enempää, ellen erityisesti halua sekoittaa päätäni ja harvemmin nykyään haluan. Iän, itsetuntemuksen, kokemusten ja ympäristön myötä olen alkanut vaatia juomakokemukseltani enemmän. Haastavuudella en viittaa suorittamiseen tai siihen, kuka pystyy kumoamaan oluttuopin yhden kulauksella. Tavoitteena on ennen kaikkea nautinto, mutta mahdollisimman perusteellinen sellainen. Monen ikätoverini tavoin tavoittelen humalaa enemmän aistielämyksiä, jotka koostuvat makuvivahteiden tunnistamisesta tai cocktailien valmistamisesta itse alusta loppuun.

Viisikymmenvuotiaana voin todeta kokeilleeni, katuneeni, ihastuneeni ja pettyneeni. Tiedän nyt, että olen kumppanini löytänyt, enkä kaipaa elämäni iltapuolelle sherrypulloa seesteistä suhdettani hämmentämään. Levottomuuden laannuttua tunnen vihdoin olevani tarpeeksi kypsä myös kohtaaman nuoruuteni demonit  ja solmimaan rauhan ginin kanssa, sillä uskokaa tai älkää: en ole tähän ikään mennessä juonut ensimmäistäkään gin tonicia.

Nyt, kun sen oikean  etsiminen on osaltani päättynyt, ryhdyn haaveilemaan unelmien palvelutalosta, jonka tikibaarissa pakenen todellisuutta Mai Tai -cocktailien äärellä – mikä olisikaan harmaahapsille osuvampi juoma kuin ikääntynyt rommi!

Mai Tai (Trader Vic’s -ohjetta mukaillen)

60 ml rommia. En edes yritä esiintyä rommiasiantuntijana ja väittää tietäväni, mitä rommia Mai Taihin tulisi käyttää. Peistä käännetään muun muassa siitä, kuuluuko Mai Tai -cocktailiin tummaa sekä vaaleaa rommia vai vain tummaa tai kullanväristä. Keskeistä on, että juomasekoitukseen ei käytä pelkästään vaaleaa rommia ja että rommi on tarpeeksi aromikas erottuakseen muiden aineisosien läpi. Totuuden nimissä on mainittava, että eräillä syntymäpäivillä valmistin Mai Tait koko juhlaporukalle Alkon valikoiman huokeimmasta rommista, Negritasta, eikä lopputulos ollut lainkaan huono.

20 ml Triple Sec -likööriä. Perinteisesti suositellaan appelsiini-Curacaoa, mutta Triple Sec käy oikein mainiosti.

10 ml orgeat-mantelisiirappia. En ole vielä onnistunut löytämään orgeat-siirappia pääkaupunkiseudun kaupoista. Nettikaupasta tilaaminen kuitenkin onnistuu eikä orgeatin valmistaminen itse ole hankalaa. Alkuperäiseen Trader Vic’sin Mai Taihin kuuluu orgeatin lisäksi sokerisiirappia, mutta mielestäni sen pois jättäminen ei vaikuta ratkaisevasti lopputulemaan.

20 ml limehedelmän mehua

Reilu 2 dl jäämurskaa. Mai Taini eivät olleet täydellisiä ennen kuin löysin eräästä helsinkiläisestä vintagemyymälästä veivattavan jäämurskalaitteen, joka ei ole ainoastaan tehokas ja kaunis, vaan mahtuu myös käsilaukkuun.

Valmistus: Mittaa kaikki aineet cocktailravistimeen, jos sellaisen omistat. Urheilujuomapurkki kelpaa tarkoitukseen paremman puutteessa. Kaada jäät nesteiden päälle ja ravista vimmatusti.

Tarjoilu: Kaada sekoitus jäineen päivineen Old Fashioned -lasiin. Koristele muutamalla mintunversolla, ananasviipaleella ja cocktailkirsikalla. Maista, juo ja nauti!

Lähteet:

Jeff Berry: Beachbum Berry’s Sippin’ Safari.  In Search of the Great ”Lost” Tropical Drink Recipes…and the People Behind Them

Steve Siegelman: Trader Vic’s Tiki Party! Cocktails and Food to Share with Friends