Meillä on maailman paras osastosihteeri: Laura on tehokas, säntillinen ja kärsivällinen.
Ennen kaikkea hän on huomaavainen.
Joka osastokokouksessa minulle on varattu oma keksilautanen. Ryhdyttyäni vegaaniksi Laura tarkasti eläinoikeusfoorumin sivuilta minulle sopivat keksivaihtoehdot ja muutaman vuoden olen saanut Digestivien lisäksi nauttia erilaisista suklaakekseistä ja piparkakuista.
Erityisen mieluisa yllätys on kuitenkin, jos lautaselta sattuu löytymään Wilhelmina-pikkuleipiä.
Wilhelmina on ehkä hieman unohdukseen jäänyt herkku. Yhdelle pikkuleivät herättävät turvallisia muistikuvia mummolasta tai mökiltä. Toiselle Wilhelminat liittyvät menneiden vuosien perhejuhliin, joissa tarjolla oli sen seitsemää sorttia makeaa. Minulle mielikuvat ovat muistikuvia väkevämpiä ja aikamatkailen hienostuneen Wilhelmiinan seurassa vieläkin kauemmaksi – vaikkapa 1900 -luvun alun pappilan kahvipöytään.
Vuosikausia lähes samanlaisena säilynyt vaatimaton pakkaus tuskin juurikaan houkuttelee uusia, potentiaalisia Wilhelmina-faneja. Meille vanhoille tutuille kääre merkitsee vain pakollista hidastetta ennen makunautintoa.
Wilhelminan maku on hienostunut – aavistuksen vaniljainen, suolainen ja makea juuri oikeassa suhteessa. Juuri jälkimaun vieno suolaisuus koukuttaa haluamaan lisää. Pikkuleivän rakenne on erittäin muruisa, mikä ei tee siitä siisteysfasistin suosikkiherkkua. Vai kuulutko heihin, joiden mielestä murukeksit ja pikkuleivät ovat ”tylsiä ja kuivia”? Älä siltikään käännä Wilhelminalle selkääsi vaan anna rouvalle vielä mahdollisuus ja kasta hänet sulatetussa tummassa suklaassa. Eikö tämä syntisempi ja tuhdimpi Wilhelmina saa sinutkin haluamaan lisää?
Koska Wilhelmina itsessään on melko vaatimattoman näköinen herkku, vaatii se alustakseen jotain prameaa, jotta rouvan herraskainen arvokkuus ei unohtuisi. Itse asettelin pikkuleivät kultakoristellulle lautaselle. Seuralaiseksi Wilhelmina kelpuuttaa mieluiten kahvin – eikä minkään latten tai cappuccinon, vaan suomalaisen laihankitkerän pannu- tai suodatinkahvin.
Suhdettani Wilhelminaan voisi luonnehtia omistushaluiseksi. Mikäli osastokokouksessa huomaan jonkun toisen tavoittelevan Wilhelminojani, herää minussa sellainen hätä, jonka vain mustasukkainen voi tuntea.
Työhuoneeseeni tuotiin taannoin käytöstä poistettu pieni kassakaappi, jolle ei tosin ole vielä löytynyt käyttöä. Minulla olisi yksi idea
Tammikuu on tahmakuu!
Joulukuu oli stressaava ja työtä täynnä: valmisteluja vaativia juhlapyhiä, toisten passaamista ja hyvän lähimmäisen esittämistä lahjatta jäämisen pelossa.
Olet hemmottelun ansainnut ja tammikuussa on sen aika.
Syö sitä, mistä nautit eniten, vietä vapaa-aikasi juuri niin kuin todella haluat: avaa televisio, sipsipussi, olutpullo, oma housunnappi, kumppanin housunnappi ja antaudu nautintojen vietäväksi!
Tammikuun aikana Sylvi auttaa sinua siirtymään heilumisesta hedonismiin. Siivota ja suorittaa ehtii myöhemminkin.
Kommentoi