(USA 2015)
O: Barry Levinson
N: Bill Murray, Kate Hudson, Bruce Willis, Arian Moayed, Leem Lubany, Fahim Fazli, Zooey Deschanel
K12
Ensi-ilta 13.11.2015
Mutta mitä tapahtui Zooey Deschanelille?
Ensimmäisen vartin aikana se iskee: täydellinen hämmennys. Joko Rock the Kasbah on nerokkainta poststrukturalistista elokuvaa vähään aikaan tai sitten vain paskaa.
Vajaan kahden tunnin jälkeen olen kallistunut jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle, olenhan tylsistynyt, huonolla tavalla hämmentynyt ja petetty. Zooey Deschanelilla mainostetussa Barry Levinsonin ohjauksessa ei nähdä Zooey Deschanelia kuin pari minuuttia. Tai siltä se tuntuu. Todellinen aika kieppuu kenties jossain vartin tiennoilla, mutta sillä ei ole mitään merkitystä elokuvassa, jonka todellinen pituus on kestoaan pidempi.
Rock the Kasbahista puuttuu sekä rock että Kasbah. Maantieteellisestä sekoilusta saadaan aikaiseksi dialoginpätkää isän ja tyttären välille, mutta tämäkin suhde jätetään lillumaan omaan vajaaseen kehystarinaansa vailla minkäänlaista päätöstä. Rock katoaa elokuvasta Zooeyn vanavedessä, sillä tämän hahmo painelee Kabulin sotatantereelta alta aikayksikön takaisin länsimaiseen sivistykseen. Tilannetta ei selitetä, sulkeumaa ei tule. Koskaan.
Deschanelin hahmon etsiskely-yritys tuottaa Bill Murrayn völjyyn pari amerikkalaista asekauppiasopportunistia, Bruce Willisin näköisen palkkasoturin ja, kylläpä vain, hyväsydämisen huoran (Kate Hudson).
Mitch Glazerin kynäilemä juoni on infantiilia, ällöttävää, ennakkoluuloista ja ylimielistä amerikkalaista vekkulointia Afganistanissa sodan keskellä ja paimentolaisheimojen vieraana. Aika paljon on valmis antamaan anteeksi Billy Murrayn lakonisen karisman edessä, mutta sekin vitsi kuluu loppuun ennen kuin yhtään nauruntyrskähdystä on saatu aikaiseksi.
Elokuva olisi voinut olla tyylipuhdas star vehicle – päätähtensä varassa etenevä leppoisa ja ymmärtävä komedia – mutta jopa itse tähti vaikuttaa melko kiusaantuneelta. Joissakin otoksissa on selvää keskeneräisyyttä, aivan kuin osa materiaalista olisi palanut aavikon kuumuudessa taivaan tuuliin ja lopulliseen leikkaukseen olisi ollut tarjolla vain yksi harjoituskohtaus.
Yksi tähti menee Murraylle, josta tykkään, ja puolikas valkokankaalla hetken viivähtäville Deschanelin piikkikorkkareille ja raitapöksyille.
2
0
0
Kommentoi