index

Ravintola Sanna, Tampere
19.12.2015

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Olin törmännyt facebook-keskusteluissa kuvauksiin uudesta grilliravintolasta, josta saisi hyviä itse tehtyjä falafeleja. Gastropapu ehti käydä testaamassa paikan pari kertaa ja kehui sitä, joskaan ei ihan varauksetta. Joka tapauksessa hyviä falafeleja saa vieläkin niin harvoista paikoista Tampereella, että testattavahan tuo oli. Etenkin kiinnosti se, että kikhernefalafelien lisäksi tarjolla olisi härkäpapufalafeleja. Ihastuin tuohon tummempaan ja rautaisempaan makuun jo 90-luvulla, kun härkäpapupohjaista falafeljauhoa sai klassisesta Al Niil -kaupasta. (Sieltä sai myös aikanaan ensimmäisen kerran soijajuustoa, mikä aiheutti melkoisia ryntäyksiä. )

Sanna on perustettu vanhaan grillikioskiin uimahallin lähistöllä. Tiloissa toimi jossain välissä myös kiinalainen ravintola. Sisustus on hämmentävän ja kodikkaan sekalainen, ja sen täydentää katossa pyörivä pieni diskopallo. Palvelu oli ystävällistä ja avuliasta. Päätin kokeilla härkäpapufalafeleja vegaanisten kookoskermaan tehtyjen perunoiden kanssa – en muista, koska olisin viimeksi kermaperunoita syönyt!

Emme aterioineet paikan päällä vaan veimme ruuat kotiin Lempäälään. Annokseni pysyi yllättävän hyvin lämpimänä ja vaati vain pikaisen mikrotuksen ennen syömistä. Falafelit eivät olleet pehmenneet vaan olivat edelleen rapeita pinnasta. Paistopinta oli aika onnistunut – ehkä aavistuksen verran liikaa öljy oli päässyt tunkeutumaan sisään, mutta ei häiritsevästi. Rouheinen härkäpapu maistui hyvältä, joskin ihan kaikkien juttu tämä ei varmasti ole. Tyyliltään nämä olivat aika lähellä Helsingin Habibin falafeleja.

Itse pidän myös enemmän maustetuista falafeleista. Näissä oli hyvä perusmaku, mutta papua ei tukenut mikään muu kuin pieni aavistus jotain hapanta. En osaa sanoa, mistä happamuus tuli, ehkä jonkinlaisesta mauste-etikasta, mutta se sopi alkuhämmennyksen jälkeen yllättävän hyvin. Eivät nämä omaan makuuni Tampereen parhaimmistoa ole: Sohosta ja Zeytuunista saa kyllä parempia – ja kummissakin on mukavasti erilainen maustamistyyli. Toisaalta Sannan tarjonta on selvemmin edullista grilliruokaa, ja sellaiseksi falafelit olivat oikein hyviä. Ja niitä saa myöhään. Kun vielä rontti vuosi sitten kaupungissa oli huutava pula edes kelvollisista falafeleista, nämä täydentävät tarjontaa hyvin, myös sijaintinsa puolesta.

Kermaperunat olivat iloinen yllätys. Ne olivat niin kermaisen makuisia, että minua olisi ehkä arveluttanutkin, ellen olisi nähnyt kokkia kookoskermapurkin kanssa. Annoksen salaatista ei ole mitään sanottavaa, grillikioskien perustavaraahan se oli.

Sanna ei noussut omiin suosikeihin, mutta en ollut missään nimessä pettynytkään. Jos asuisin tuolla suunnalla, hakisin varmasti silloin tällöin edullista grillimättöä.

Ravintola Sanna
Joukahaisenkatu 3
Tampere

ma–to 10.30–02
pe–la 12–03
su 12–23

Facebookissa

Jaa:
Share on Facebook26Tweet about this on TwitterShare on Google+0Pin on Pinterest0

Kommentoi