Kekkosentie2

Neste Kekkosentie, Tampere
11.1. ja 26.1.2016

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Parissa facebook-ryhmässä vaahdottiin taannoin Kalevan ja Petsamon rajalla olevasta huoltamosta, jossa tarjotaan vegaanisia leipiä. Kuulemma huoltamon K-kaupassa olisi myös laaja valikoima vegaanisia tuotteita. Jotenkin oli vaikea uskoa ja sen jälkeen vielä vaikeampi sisäistää – olen asunut noilla kulmilla aikanaan vuosikausia, eikä kasvisruoka tullut huoltamosta ensimmäisenä mieleen. Lähinnä olen tainnut hakea sieltä joskus nuorempana viikonloppuaamuisin pikanuudeleita, sipsiä ja limsaa.

Gastopapu ehti ylistämään leipiä todella nopsasti. Arvelin, että minulta veisi pitkään osua noille kulmille, mutta palatessamme Porista tietyöt ohjasivat meidät suoraan voileipien luo. Kohtalon johdatusta selvästi. Vaimo ja minä kaipasimmekin työevästä.

Tunnelma oli hämmentävä: klassinen asiaankuuluvan aamunuhjuinen huoltamo, jonka tiskillä mainostetaan tofupatonkeja tilauksesta. Muut leivät olivat siltä päivää loppu, mutta patonkia olinkin hakemassa. Kuten jonossa edellä olevakin: sana oli kiirinyt.

Patonki oli yllättävän iso ja kokoonsa nähden mielestäni edullinen (5,30 €). Sisällä oli paksuja viipaleita paistettua marinoitua tofua, kirsikkatomaatteja, rucolaa ja varmaankin itse tehtyä tsatsikia. Leipä oli mehukas ja herkullinen. Tosin täytyy sanoa, että valkosipulia oli todella paljon. Minua se ei haitannut, mutta vaimolle se oli liikaa, etenkin toimistotyöpäivänä.

Olin jo kirjoittanut arvion valmiiksi, kun sain kuulla, että huoltamo oli ottanut valikoimaansa myös vegan warrior -tofupurilaisen sekä tofulla täytetyn kasvispiirakan eli vihiksen – ja kummassakin olisi vegaanista juustoa! Pakkohan siellä oli käydä heti kun tilaisuus tuli eli runsaat pari viikkoa myöhemmin. Tilasin purilaisen sellaisenaan eli ilman ranskalaisia ja juomaa, hinta hieman yli neljä euroa. Ateriankin hinta on edelleen erittäin halpa eli hieman yli kuusi euroa. Purilaisessa oli samaa hyvin paistettua tofua, rucolaa, majoneesia ja patongista tuttua tsatsikia. Täytyy sanoa, että tällä kertaa tsatsikin tymäkkä valkosipulisuus alkoi jo häiritä, vaikka rakastankin valkosipulia. Oikein mukava purilainen tämä siitä huolimatta oli, mutta sitä ei voi suositella, jos on yhtään arka valkosipulille. Tai sitten voi tietysti pyytää tilalle majoneesia.

Hetken arkailtuani totesin, että pakkohan sitä vihistäkin on testata, kun kerran pääsin käymään. Sen valmistumista odotellessamme tutustuimme ruokakauppapuoleen ja hamstrasimme Oatlyn ruoka-fraichea sekä aivan uutta Oatlyn tuorejuustomaista valmistetta, jota en ollut nähnyt missään muualla. Se oli muuten yksi parhaita tämän tyylisiä levitteitä.

Vihis oli järkyttävän halpa, 2,30 €. Ja se oli hyvä. Olen syönyt vihiksiä jonkin verran, ja pidän niistä, mutta ihan minun juttuni ne eivät ole. Tämä oli kuitenkin onnistunut erinomaisesti: majoneesi ja juusto sulautuivat täydellisesti piirakan täytteeseen, ja pinnasta rapea tofu antoi purutuntumaa. Siinä ruokakoomassa olikin mukava matkata kotiin.

EDIT: KORJATTU VUOSILUKU 10. HELMIKUUTA klo 20.55

Neste Kekkosentie
Kekkosentie 23
Tampere

ma–pe 06.30–23
la 08–23
su 09–23

Kotisivut

Facebookissa

Jaa:
Share on Facebook257Tweet about this on TwitterShare on Google+0Pin on Pinterest0

Kommentoi