”Täytyy kuitenkin sanoa, että en minä suuresti ihastunut.”
”Olin jo kirjoittanut arvion valmiiksi, kun sain kuulla, että huoltamo oli ottanut valikoimaansa myös vegan warrior -tofupurilaisen sekä tofulla täytetyn kasvispiirakan eli vihiksen – ja kummassakin olisi vegaanista juustoa!”
”Varmistin tiskiltä hodarin vegaanisuuden ja tilasin sen kaikilla sopivilla mausteilla eli ketsupilla, sinapilla, kurkkusalaatilla ja paahdetulla sipulilla.”
”Kun vielä rontti vuosi sitten kaupungissa oli huutava pula edes kelvollisista falafeleista, nämä täydentävät tarjontaa hyvin.”
”Munkit ovat hyviä. Herkullisia. Minun pitäisi syödä niitä useammin. Ja tuoreeltaan. Kotiin kannettu munkki ei ole koskaan yhtä hyvä.”
Öljyä oli juuri sopivasti tuomaan munakoison ja paprikan maku esiin mutta ei yhtään liikaa.
Olemme syöneet koko vuoden, ja on taas suositusten aika. Valittujen joukossa on sekä uusia että vanhoja ravintoloita.
”Oivallista kausiruokaa syksyiseen talvipäivään.”
”Tämä oli illallistason ruokaa lounasaikaan, ja hinta on tasoon nähden todella halpa (10€). Annosvalikoima on kekseliäs ja vaihteleva. ”
”Pidin purilaisesta todella paljon. Sämpylä oli hyvälaatuinen ja mukavasti paahdettu, ei mitään tusinatavaraa mutta kuitenkin tarpeeksi ilmava, mistä pidän purilaisessa. Pinaatti oli paistettu taiten pienten tofukuutioiden kanssa, ja sen maku tuli hyvin läpi.”
”Vaikka ensimmäinen kokemus ei ollutkaan kovin hyvä, palaamme varmasti kokeilemaan uudelleen, sillä kunnon meksikolaista ruokaa olisi hienoa saada Tampereelle.”
”Tämä oli parhaimpia ruokakokemuksia koskaan ja missään ja ehdottomasti paras syömäni vegaaniateriakokonaisuus.”
”Pääruuan ongelmista johtuen paikkaa ei voi suositella nykyisellä ruokalistalla vegaanille, vaikka alkuruoka ja jälkiruoka olivatkin jopa erinomaisia. ”
”Minulla oli aikaa jälkiruokaankin, joten tilasin vielä minttusuklaabrownien. Sekin oli oikein hyvää, ei liian makeaa tai rasvaista.”
”Tämä porukka oli selvästi kiinnostunut ruoastaan ja halusi levittää Lähi-idän ruokakulttuuria tamperelaisille. Mitään tämän tasoista ei muistaakseni ole koskaan kaupungissa ollutkaan. ”
ILMIÖT Sylvi nro 6: Elokuva
MENOT Rakkautta & Anarkiaa 2017
MENOT Saamelaisveri
MENOT Rokki vie Mara Ballsia Jytää!-dokkarissa
MENOT Tokasikajuttu
MENOT Lumotut
ILMIÖT Sofia Coppola ja tyttönä olemisen sietämätön keveys
ILMIÖT Suomi-elokuva revisited
HENKILÖT Koska maailma ei ole valmis
ILMIÖT Tyttöystävistä toimintasankareiksi
ILMIÖT Lyömätön Bette Davis
ILMIÖT Takapihan Shangri-La
HENKILÖT 10 elokuvan haastattelu: Zaida Bergroth
NAUTINNOT Sylvi testasi parhaat leffaoluet