Ilona Jäntti luo ilma-akrobaattiesityksen välineellä, jota kukaan ei ole aiemmin käyttänyt.
Kuvat: Emma Suominen
Ilma-akrobaatti Ilona Jäntti hymyilee puhuessaan ihan koko ajan, vaikka aihe olisi kuinka vakava. Köysien varassa metrejä esitystilan yläpuolella ilme kuitenkin muuttuu keskittyneen totiseksi. Hidas ja varovainenkin liike näyttää vaivattomalta ja sulavalta. Kehon työstä kertovat vain jännittyneet lihakset ja liiketaukojen aikana kuuluva kevyt ja puuskahtava uloshengitys.
Pysähdykset ovat lyhyitä, Ilona jatkaa etenemistä yhä ylöspäin verkkomaisen köysistön varassa. Mieleen tulee väistämättä Hämähäkkimies.
Helsingin Suvilahden Cirkossa ensi-iltansa 2.5.2012 saavan Huhun ja kolmen muun aiemmin tehdyn esityksen työryhmässä on mukana nimitekijöitä: Valosuunnittelija Ainu Palmu on tuttu useiden tanssiteosten yhteydestä, musiikin säveltänyt Tuomas Norvio puolestaan ainakin RinneRadiosta. Arkkitehti Tuula Jeker vastaa animaatioista ja projisoinneista, joiden kanssa Ilona kommunikoi ja leikkii.
”Minähän voin muuttaa esitystäni vielä vaikka ensi-iltapäivänä, mutta muut tekevät oman osuutensa ennakkoon. On ollut ihanaa tehdä aina töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat niin hyviä ja tietävät mitä tekevät, vaikka itse olen vähän pihalla koko ajan.”
On vaikea uskoa, että Ilona olisi koskaan millään tavalla pihalla. Sen verran varmasti nainen etenee kapeiden köysien varassa.
”Tämähän on osittain koko ajan improvisaatiota”, Ilona kommentoi yläilmoista.
”Reitti on toki esityksessä sama, mutta liike saattaa muuttua. Ei paljoa, mutta vähän kuitenkin.”
Ilonan harjoittelua seuratessa käy ikäänkuin puolivahingossa ilmi olennainen asia: tässä tehdään nyt jotain ennennäkemätöntä. Esityskokonaisuuteen kuuluu neljä eri teosta, joista muissa käytetään tuttuja ilma-akrobaatin välineitä, kuten trapetsia ja köyttä, mutta ytimessä on Huhu ja sen kapeista mustista köysistä esitystilaan viritetty verkkomainen kokonaisuus.
”Tämä on alun perin tavallista kiipeilyköyttä, jota käytin rengastrapetsin nostamiseen ja liikutteluun. Lopulta rengas ei enää sopinut biisiin, mutta köydet jäivät. Minulla ei ollut oikein käsitystä siitä, miltä kappale tulisi näyttämään, mutta tämmöinen tästä tuli. En ole ainakaan itse tietoinen, että vastaavaa olisi kukaan muu tehnyt missään”, Ilona sanoo vaatimattomasti ja lisää varmuuden vuoksi tutun mantran siitä, että esittävissäkin taiteessa todennäköisesti kaikki on jo kertaalleen tehty.
Cirkossa voi olla silti luvassa akrobatian historian siipien havinaa.
Esitys yleisöä myöten
Hämähäkkimies-vertaus ei ole täysin tuulesta temmattu. Lontoolaisessa Trinity Labanin musiikki- ja tanssikoulussa opiskellut ja sittemmin suurkaupungissa töitä tehnyt Ilona kertoo, kuinka hänen todennäköisesti unohtumattomin katsojansa oli Hämähäkkimies-pukuun pukeutunut pikkupoika Museum of Childhoodissa.
”Se poika tuijotti esitystäni suu auki koko ajan alhaalta päin. Voin vain kuvitella, kuinka poika kertoo vanhemmilleen esitykseni jälkeen, että ’Hämähäkkimies on oikeasti olemassa, katso nyt tuotakin vähän outoa aikuista, joka on tuolla!’”
”On tärkeää, että lapsille tekee esityksiä, joita he pääsevät itse heti matkimaan ja kokeilemaan, ja he ymmärtävät, että pystyvät joskus samaan itsekin. Esimerkiksi tuossa samassa museossa tein esityksen sohvalla, minkä jälkeen lapset heti pääsivät sille samalle sohvalle – ja tekivät saman jutun kuin minäkin, mutta paremmin.”
Kaikki Ilonan tekeminen helpottui tämän vuoden alussa kolmeksi vuodeksi eteenpäin, sillä omalle kohdalle osui Sirkustaiteen valtionapuraha.
”Pitkäaikainen apuraha tarkoittaa sitä, että voi keskittyä aivan eri tavalla työhönsä ja voi suunnitella ensi vuotta ja jopa sitä seuraavaa. Apuraha antaa aikaa harjoitella enemmän ja tulla paremmaksi”, Ilona analysoi.
Ennen apurahaa rahoitusta piti hakea projekti ja työryhmä kerrallaan, kuten esittävien taiteiden luonteeseen nykyään automaattisesti kuuluu. Elämiseen tarvittavaa rahaa tuli myös firmakeikoista, joita Ilonalla oli Lontoossa paljon.
”Ne keikat ovat aina tosi opettavaisia. Haaste on tehdä esityksestä itselleen kiinnostava, koska usein keikan välittävä agentuuri määrää jopa esitysasun värin ja äänimaailman. Ja kun esiinnyn jossain autonlanseeraustilaisuudessa, ne ihmiset ovat siellä juomassa ilmaista alkoholia, eivät katsomassa minua. Silti niitä keikkoja on hauska tehdä”, Ilona painottaa.
Nopeaa kehitystä jälkijunasta huolimatta
Haastattelun aikana tulen pohtineeksi, onkohan mitään keikkaa, mitä Ilona ei ottaisi haasteena vastaan. Kaikesta tuntuu löytyvän jokin juttu tai koukku, mikä Ilona kiinnostaa. Uteliaisuus juontaa juurensa lapsuuteen ja varhaisnuoruuteen rytmisen voimistelun parissa ja vuosiin Oulun Tanssistudiolla.
”14-vuotiaana tuli se käännekohta, että jos en nyt pääse rytmisen voimistelun maajoukkueeseen, ei siitä hommasta tule mitään. Lajin parista oli pari kaveria käynyt tunneilla Tanssistudiolla ja he olivat aivan innoissaan. Siellä pääsi tekemään jotain aivan uutta, ilman voimistelussa käytettäviä välineitä. Sittemmin juuri eri välineet ja niiden mahdollisuudet ovat olleet lähtökohta kiinnostukselleni sirkukseen ja akrobatiaan.”
Sirkuksen Ilona löysi verrattain myöhään, 19-vuotiaana.
”Olin Helsingissä Tanssivintin koulutusohjelmassa, mutta tuli tunne, että haluan oppia jotain muutakin. Menin nettiin joulukuussa 1999 ja löin hakukoneeseen sanat ’sirkus’ ja ’koulutus’. Sitä kautta löysin Espoossa sijaitsevan Suvelan Sirkuksen, jonne menin keväällä treenaamaan. Kun näin ne kaikki lapset, tiesin heti, että tätä haluan tehdä. Aluksi treenasin 12–13-vuotiaiden kanssa samassa ryhmässä, mutta jostain oli aloitettava, koska en osannut yhtään mitään”, Ilona nauraa.
Suvelan muilta opiskelijoilta Ilona kuuli myös Tukholman Cirkus Piloterna -koulusta, ja hän päätti käydä koemielessä pääsykokeissa heti samana keväänä, että tietäisi seuraavana vuonna, mitä kouluun pääsyyn vaaditaan.
”Oli aika käsittämätöntä, että pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään! Vapaavalintainen esitykseni oli pelkkää tanssia, koska kaverit olivat neuvoneet, että kannattaa tehdä sitä, mitä juuri nyt osaa parhaiten. Mahdollinen ilma-akrobatianumeroni kankaalla olisi ollut aika ankea, eikä minulla ollut silloin, eikä ole oikeastaan nytkään, esimerkiksi lattia-akrobatiaan tarvittavaa räjähtävää voimaa. Mutta haastattelussa kai sitten kävi ilmi, kuinka paljon haluan oppia ja tehdä juuri sirkustaidetta.”
”Plan B:tä ei ole koskaan ollut”
Jälkikäteen Ilona on huomannut, kuinka hyvä monipuolinen, ei pelkkää sirkusharjoittelua sisältävä tausta on olla olemassa. Parhaimmat sirkustaiteilijat kun ovat treenanneet muun muassa juuri tanssia tai draamaa ennen alalle siirtymistä.
Toisin kuin esimerkiksi baletin ammattilaisilla tässä vaiheessa, pian 32 vuotta täyttävällä Ilonalla ei ole edes käynyt mielessä, että kohta pitäisi jäädä eläkkeelle tai tehdä jotain muuta kuin mitä hän juuri nyt tekee.
”Minulla ei ole koskaan ollut plan B:tä. En voisi kuvitellakaan mitään muuta ammattia itselleni. Haluan tehdä tätä niin kauan kuin pystyn, ja luotan siihen, että kun aika tulee, tiedän kyllä, mitä seuraavaksi tapahtuu.”
Ilonalla on ollut myös tuuria terveytensä kanssa. Loukkaantumisia on ollut, mutta ne eivät ole pidätelleen paikoillaan muutenkin jatkuvasti liikkeessä olevaa naista.
”Yleensä olen saanut noin kuukauden sairaslomia, mutta en ole yhtäkään käyttänyt kokonaan. Mieluummin treenaa vähän jotain varovasti koko ajan, koska muuten tauon jälkeen on vaikeampi aloittaa taas. Loukkaantumiset ovat vaikuttaneet oikeastaan enemmän positiivisesti: minun ei ’pidä’, vaan ’saan’ mennä treenaamaan.”
Samanlaisesta treenaamisen tarpeesta ja tekemisen ilosta kertovat ne pari tuntia harjoituksia seuratessa. Ilona poseeraa kuvaajallekin mieluiten yläilmoissa roikkuen, niska taipuneena, pää ylösalaisin. Vaikka tilassa ei ole näkyvillä lopullisia valoja tai projisoituja animaatioita, on ilma-akrobaatin liikkessä jotain taianomaista. Lopullinen esitys vienee katsojan luvan kanssa aivan toiselle tajunnan tasolle.
Ilona Jäntin kotisivut
Huhu myös Cirko-festivaalilla 9.–13.5.2012
Muualla/Elsewhere-traileri:
Kommentoi