7.8.2018
Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.
Olimme vaimon kanssa järjestäneet pitkästä aikaa yhteisen reissun Turkuun. Juuri ennen matkalle lähtöä huomasin Facebookin Vegaaninen Turku -ryhmästä, että siellä mainostettiin Jäägurtti-vaunun vegaanista jugurttipehmistä. Frozen yoghurt eli ”froyo” oli minulle ennestään täysin tuntematon juttu. New Yorkissa asuva ystäväni kehui sitä, ja Frendit-sarjassa syötiin sitä joskus. That’s about it. Mutta se olisi kuitenkin pehmistä. Pehmistä! En ollut syönyt mitään sen kaltaista reilusti yli neljännesvuosisataan!
Hotellimme sattui olemaan suoraan Jäägurtin vaunun kohdalla, joten pääsin tutustumaan siihen saman tien. Systeemi on simppeli: pahviseen kuppiin lasketaan itse haluttu määrä ”jäägurttia” ja erilaisia tilpehöörejä, ja maksetaan painon mukaan. Vegaanisena makuna oli mangoinen pehmis, ja otin sen kanssa tuoreita mustikoita ja kaakaonibsejä.
Hyväähän tämä oli. Raikasta ja pehmeää, aavistuksen hapanta eikä lainkaan liian makeaa. Valitsemani lisukkeet sopivat makuun oivallisesti. Olo oli kummallisen ihana. Pehmis oli 70-luvun lapselle vaatimatonta luksusta, jota sain aika harvoin mutta josta nautin sitäkin enemmän. Olin odottanut tätä hetkeä niin kauan.
Jäägurtilla on toimipiste myös Tampereen Ratinassa. Täytyypä käydä utelemassa vegaanipehmistä sieltäkin.
Jäägurtti
Yliopistonkatu 29
Turku
ma–la 11–20
su 11–20
Kommentoi