24.4.2017
Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.
Olen arvioinut sushipaikkoja melko harvoin verrattuna muihin keittiöihin. Nautin hyvästä sushista, mutta muutaman todella huonon kokemuksen jälkeen minulle jäi aikanaan päälle arkuus kokeilla ravintolasushia. Sittemmin olen löytänyt Tampereelta kaksi erinomaista paikkaa, Umamin ja Maka Sushin – ja toisaalta varmistanut, etten nauti Marusekin antimista. Helsingissä edellinen kokemus oli Kin Sushi, joka oli hyvistä puolistaan huolimatta pettymys kehnon riisin vuoksi.
To eat -listalleni on kuitenkin kertynyt useita sushipaikkoja, ja etenkin sekä Kampissa että Kurvissa toimivasta Luckiefun’s Restaurantista olin kuullut paljon kehuja. Minun oli tarkoitus käydä Kurvissa jo aiemmin, mutta paikka oli remontissa, vaan nyt tuli työreissulla tilaisuus lounastaa Fredrikinkadun pisteessä.
Tulin paikalle aikaisin, ja hämmentävän suuri ravintola oli liki tyhjillään. Sain ystävällistä palvelua, kun kysyin vegaanisista ruoista: kaikki kasvissushit ovat vegaanisia ja erotettu omaksi alueekseen omin ottimin. Salaattivalikoimassa oli myös ihanaa wakamea! Lämpimien ruokien puolella oli uppopaistettua bataattia, paistettuja vihanneksia puunkorvasienillä sekä thaityylistä tofua kookosmaitokastikkeessa.
Koska minulla oli aikaa tapettavana, aterioin perusteellisesti scifikirjaa lukien. Sushipuolelta löytyi nigireitä avokadolla, kiwillä ja inarilla. Kiwi oli hauska tuttavuus, kirpeä ja hieman tulisenkin makuinen. Gunkaneissa oli wakamea, mikä on aina hyvää. Makirullia oli tarjolla monenlaisia. Umamin tai Maka Sushin tasolle sushit eivät toki nousseet, mutta saattoivat ne olla parasta ja monipuolisinta buffet-tarjontaa tähän asti. Riisissä ei ollut lainkaan Kin Sushin tai Marusekin kaltaisia ongelmia, vaikka etikan makua jäikin uupumaan eikä koostumuskaan ihan kohdillaan ollut.
Lämmin tofuruoka oli oikein onnistunutta, paistetuissa vihanneksissa oli sopivasti rapeutta, ja bataattikin toimi. Vasta lähtiessä huomasin, että misokeittokin olisi ollut vegaanista!
Ateriani aikana ravintola täyttyi äärimmilleen, enkä ihmettele sitä lainkaan. Tämä on mitä varteenotettavin vaihtoehto vegaanista sushia halajavalle, eikä ruoka jää mättötasolle.
Luckiefun’s Restaurant
Fredrikinkatu 49
Helsinki
ma–to 10.30–21
pe 10.30.–23
la 12–23
su 12–21
Kommentoi