Binary Night –performanssiklubilla tanssahteltiin kaksijakoisissa tunnelmissa ihanassa kapakkamiljöössä.
“Kun energia loppuu kropasta, on löydettävä se voima millä jaksaa sen jälkeen.”
”En näe itseäni toimittajana, korkeintaan kirjoittajana”, Tekken-pienlehden tekijä Juho Hänninen määrittelee.
Suomenlinnassa koetussa huonepakopelissä eri tavalla ajattelevat ja toimivat ihmiset olivat ryhmän etu etsiessä avainta vapauteen.
”Olen matkalla Punavuoreen tapaamaan Jouko Korkeasaarta ja Ville Häkkistä. Tänä iltana aiomme viinitellä aikoinaan niin pahamaineisessa Rööperissa, talossa, jossa on joskus tapahtunut selvittämätön henkirikos.”
”Kehollisuuden aspekti korostuu vain sitä mukaa, kun alan keskittyä oman kehoni tuntemuksiin kuuntelemisen sijasta.”
“Hei, teil on tosi pienet tissit! Me ollaan nähty ne, ku te ootte ottanu aurinkoo pihalla.”
”Itse asiassa nämä tissit on helpompi poistaa kuin tatskat.”
”Yöllä istuessani hereillä vauvan imiessä minua kuiviin, tuijotin kuorsaavaa miestäni ja hetkellisesti tunsin rakkauden sijasta pikimustaa kateutta ja vihaa.”
”Rinnat tuottavat iloa ja mielihyvää, niillä voi ruokkia omaa lastaan ja ovathan ne kauniita katsella. Mutta entä kun rinta muuttuu viholliseksi?”
”Miksi miehen nänni ei ole rivo? Vaatiiko nänni alleen pehmeän rasvakummun ollakseen rivo?”
Ohjaaja-kirjailija Elias Koskimies ihannoi kulttisarjojen kieltä: “Se on teennäistä ja pompöösiä.”
Ensimmäistä kertaa Euroopassa ja Helsingissä järjestetty festivaali tarjosi upeat puitteet ja huikeita artisteja. Vain yleisö näytti puuttuvan.
”Ken tietää, kenties MC Pyhä Häpy esiintyy Pyhä Unpluggedissa.”
”Arvostaako nykyajan festivaalikävijä laatukahvia jo yhtä paljon kuin peruskaljaa? Sylvi pudistelee päätään.”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music