Vilma Vuorio lähti Brasilian MM-kisoihin. Hän opettelee katsomaan jalkapalloa.

Elämä täällä Brasiliassa pyörii puhtaasti pelien ympärillä. Avauspelin aikana olimme pienessä Itacare-nimisessä kylässä, Bananas Hostelissa, joka on surffareiden, hippien, elämäntaparastafarien ja paikallisten suosiossa. Itacare on pieni kylä, jonka ympärillä on toinen toistaan kauniimpia rantoja ja sademetsää.

Kylä oli vielä aika unessa, kun saavuimme. Brasiliassa on talvi, ja auringon paisteen sekä sadekuurojen vaihtelu pitävät suurimman osan turisteista poissa. Baarit eivät edes avanneet oviaan, ja hostelin oma baari oli koko kylän isoin menomesta. Paikka kuitenkin suljettiin yhden aikaan, että halukkaat pystyisivät nukkumaan. Yhtenä iltana istuimme isolla porukalla kadulla ja joimme vanhan miehen myyntikärrystä kaljaa.

Avauspelin päivänä pienen rantakaupungin kaduilla virisi uudenlainen energia. Kadulla mies ilman paitaa ja jonkinlainen Brasiliaa edustava kypärä päässään huusi kurkku suorana, että tänään se alkaa. Kaikilla oli aamusta alkaen keltainen paita päällä. Kaduille viriteltiin viirit.

Kisakatsomoita oli niin ruokakaupan nurkassa pauhaavasta televisiosta rannoille rakennettuihin jättiscreen-näyttämöihin. Itse menin rannalle ranskalaisen reppureissailijan Marionin kanssa, kun hostelin pojat jäivät kaikki katsomaan peliä.

Aukiolla oli muovituoleja, joilla istuskeli odottavaisia ihmisiä pelipaidoissa. Pelipaitojen selässä luki numero 10, Neymarin numero. Pienet lapset taapersivat ympäriinsä yhtälailla pelipaitoihin sonnustautuneina. Paikka ei ollut tukossa, mutta väkeä oli mukavasti. Odottavaista vääntelehtimistä ja jutustelua.

Ostimme Marionin kanssa viidellä realilla litran olutpullon ja istuimme väärinpäin olevan veneen päälle katsomaan avausottelua, Brasilia vastaan Kroatia.

Matsihan alkoi Brasilian omalla maalilla. Koska emme olleet Marionin kanssa aivan varmoja kumpi maali oli kumman joukkueen, huusimme vain väen mukana. Huuto muuttui kuitenkin nopeasti epämääräiseksi ujeltamiseksi, ja aukiolla huojui keltainen tukkaa repivä ja facepalmaava massa. Reagoimme tähän stressitilanteeseen kikattamalla hiljaa tuoppeihimme.

Mutta sitten niitä maaleja alkoi tippumaan Brasilialle. Joka maalilla ranta syttyi ilotulitteista, ja maali maalilta ensin huojennus ja sitten puhdas riemu vyöryivät meidänkin veneellemme, jossa tuuletimme omilla kielillämme.

Kesken toisen puoliajan alkoi sataa. Juoksimme suojaan. Siinä nakkikiskan lipan alla halailimme paikallisia ja huutelimme Brasiliaa.

Sade lakkasi ennen kuin pilliin vihellettiin, taulussa 3–1 Brasilialle. Pikkulapset tanssivat kaduilla pienet kympit selissään heiluen.

Espanja–Hollanti

Vaikka hippeily Itacaressa olisi tuntunut hyvin houkuttelevalta, oli avausmatsin jälkeisenä päivänä lähdettävä Porto Seguroon, josta lentäisimme ystäväni, henkilökohtaisen jalkapalloguruni, kanssa Belo Horizonteen.

Olimme hostelissa tutustuneet brasilialaiseen mieheen. Iloksemme hän oli matkalla Porto Seguroon, joten pääsimme hänen kyydillään. Aamulla herättelin poikia. Brasilialainen toverimme oli arvioinut matkan pituudeksi neljä tuntia. Olisi siis hyvin aikaa käydä lounaalla ja silti ehtisimme katsomaan Espanja–Hollanti-matsin, joka alkaisi neljältä.

Ei siinä mitään neljää tuntia mennyt. Siinä meni yhdeksän.

Vanhanaikaisesti eksyimme. Kikkailimme mutaisilla teillä, kuoppaisilla teillä, rannalla, sademetsässä, pienellä tiellä ja valtatiellä.

Mitä lähemmäs kello tuli neljää, sitä jäykempiä niskoja näin etupenkillä. Lopulta kysyimme oikeaa tietä, joka oli sattumoisin sama tie jolta olimme ensimmäisenä kääntyneet pois. Brassi ja ystäväni vaihtoivat kuskin paikkaa ja ystäväni paahtoi läpi sademetsän, kukkuloiden, teollisuusalueiden ja tasaisen maiseman. Mitä enemmän brassiystävämme kertoi tuloksia matsista, sitä kovempaa kaasua painettiin.

Näimme viimeiset minuutit Shellin kahviossa. 5–1 Hollannille.

Loppumatkan kuuntelin, kun etupenkin pojat pohtivat miten Espanja sijoittuisi lohkossaan. Meillä on lippu otteluun, jossa toinen joukkue on B-lohkon toiseksi sijoittunut. Olimme ajatelleet sen olevan joko Hollanti tai Espanja, mutta nyt pojat miettivät, josko se olisikin Chile.

Belo Horizonte

Pääsimme viimein perille. Ensin Porto Seguroon, jossa söimme ja nukuimme. Kaupungissa oli hyvä tunnelma ja harmitti, ettei meillä ollut aikaa tutustua siihen paremmin.

Lentomme lähti aamulla kello 5.15. On pakko antaa tässä vaiheessa suuresti tunnustusta brasilialaisille pitkänmatkan liikennevälineille. Tiet ovat pääasiassa hyväkuntoisia. Pitkänmatkan busseissa on isot mukavat tuolit, jotka saa nojalleen. Ilmastointi pelaa. Ja niin bussit kuin lentokoneet lähtevät minuutilleen ajallaan.

Saavuimme hotelillemme kahdeksan aikaan aamulla. Aulassa pyöri kolumbialaisia keltaisissa paidoissa. Söimme aamiaisen, joimme kolumbialaista viinaa ja heitimme tavaramme huoneeseen.

Stadionille valui tasainen virta keltaisissa paidoissa. Liput roikkuivat selässä viittana. Joka puolella huudettiin Kolumbiaa ja Shakiraa.

Kello 13.00 stadion hehkui keltaisena. Huudon määrä häkellytti. Aluksi istuin penkissä hiljaa ja hymyilin, kun en muutakaan keksinyt.

Ensimmäisellä puoliajalla opin kuitenkin, miten pitää toimia. Kun tulee maali, heitetään kädet ilmaan ja pompitaan. Kun melkein tulee maali, huudetaan yhdessä ”uuuu”. Kun kreikkalaiset pitävät palloa, vihelletään ja buuataan. Kun maalivahti torjuu, annetaan aplodit. Ja penkillä istutaan korkeintaan kolme minuuttia kerrallaan. Veivataan ylös ja alas.

Kolumbialaisten bileet tarttuivat. On vaikeaa kuvailla sitä, kun vajaa 60 000 ihmistä hilluu.

Viimeiseen asti toivoin kreikkalaisille edes yhtä maalia. Varsinkin, jos käännyin katsomaan viereeni jossa yksinäinen kreikkalainen mies huusi viimeiseen minuuttiin asti maansa nimeä ryhdin painuessa kasaan. Peli loppui 3–0.

Katsoimme televisiosta Uruguay­–Costa Rica-ottelun kolumbialaisten kanssa, joiden bileet jatkuivat Costa Rican voitettua. Costa Rican valmentaja on kolumbialainen. Tuoppia puristaen kolumbialaiset kertoivat, että siitä on 16 vuotta kun he viimeksi olivat mukana MM-kisoissa. Kuusitoista vuotta. Mutta nyt.

Ysiviis, never forget.