Ajat ovat synkät niin ilmastollisesti kuin taloudellisesti, mutta muutama rohkea pienyrittäjä tuo valoa pimeyteen kivijalkakaupoillaan ja avoimilla työhuonetiloillaan. Sylvin tiimi jalkautui Kallion ja Vallilan kaduille ja törmäsi uudenlaiseen Helsinkiin. Ihan kuin… ihan kuin… täällä olisi elämää!
Kuvat: Eva-Liisa Orupold
POOLA KATARYNA, Kinaporinkatu 1
Kinaporin alkuun on saapunut syyskuussa tervetullut asukas. Vastuullista designia suunnitteleva Poola Kataryna on palannut takaisin juurilleen, ja muutto on ollut enemmän kuin mukavaa.
”Täällä tulee paljon enemmän ihmisiä koputtelemaan ikkunaan – myös siksi, että meillä on kivijalkaliike. Tuntuu, että täällä on paljon avoimempi meininki, välittömämpää. Ensimmäisen kahden viikon aikana kaikki kaverit oli ehtinyt käydä moikkaamassa, kun Töölössä ei vuoden aikana käynyt kukaan”, kertoo Paula Kasurinen
Ensi töikseen kyyninen voisi ajatella tyyppien olevan hulluja pistäessään pienyrityksen pystyyn juuri näinä mustina aikoina.
”Taloustilanne itse asiassa on todella hyvä minulle juuri nyt – vuokrat ovat laskeneet niin paljon. Työhuoneeseen yhdistetty oma kauppa kyllä kannattaa. Ja Kallion suuntaan on alkanut tulla kaikennäköistä kiinnostavaa, katuruokapaikkaa ja pikkupuotia, on asiakkaitakin enemmän.”
MILK, Aleksis Kiven katu 12
Myöskään Milk–puodin naisia ei pelota; päinvastoin. Suunnittelijat Tiina Palm, Ivanda Jansone, Kerttuli Siikaniemi ja Alba Bordes perustivat yhteisen työhuoneensa kylkeen valoisan olohuoneen, ihanan iloisen Milk-kaupan. On jotenkin liikuttavaa ja samalla surullista, millaisen ihastuksen vyöryn tällaisen pienen ja kauniin paikan löytäminen herättää pimeydessä vaeltavassa helsinkiläisessä. Siis tällä kertaa allekirjoittaneessa.
”Aleksis Kiven kadusta on tulossa uusi Vaasankatu. Täällä on kaikkea; kirppis, uusia ravintoloita ja totta kai kunnon mehevä menneisyys”, hehkuttaa sisustustarroja suunnitteleva espanjalainen Alba Bordes.
”Walk in -tyyppiset showroomit varmasti lisääntyvät tulevaisuudessa. Se on myös selviytymiskysymys, sillä tavalla pienemmätkin yritykset pystyvät myymään tuotteita. Yhteistyö muiden kanssa on ehdoton elinehto. Olemme tällä hetkellä esimerkiksi tekemässä Kallio Late night shopping -iltaa, jossa kallion pienet putiikit ovat iltamyöhään auki” kertoo Tiina Palm.
Myös Up with Kallio –yrittäjäverkostossa vaikuttanut Tiina on sitä mieltä, että toimijoiden yhteistyö alueella vain kasvaa tulevaisuudessa.
Milkissä on kiva pössis. Jengiä lappaa sisään ja ulos höpöttämään. Myös Aleksis Kiven kadun asujaimisto on ottanut Milkin hyvin vastaan.
”On kiva, kun asiakkaissa on niin mummoja kuin nuorisoa!”
BEAUME, Mäkelänkatu 13
Kun Beaume-kauneushoitolan Tytti Jauhiainen löysi Mäkelänkadun kivijalasta tyhjän kellarikerroksen, alkoivat asiat loksahdella paikalleen. Mimmi on aika tehokas – parin viikon remontin jälkeen Beaumen tiloihin oli muuttanut jengiä kuin pipoa. Monitoimiliikkeen kotoisassa kauneushoitolassa toimii kaksi kosmetologia ja hieroja. Katon jakavat myös ompelija, graafikko sekä burleskiryhmä Shimmering Sheilasin tanssisali eli Osuuskunta Mielipäivä. Työn alla on myös naisten yhteinen pieni puoti, jossa myydään kosmetiikkaa, luonnonlisäravinteita, ompelimon tuotteita sekä Shimmering Sheilasin upeita second hand -kuteita.
”Tämä koko tila tuli vähän ’hum!’ – yllättäen – ja sen käyttö kehittyy koko ajan. Minulla ei ole tapana hirvesti miettiä ennen kuin teen, muuten ei tulisi varmaan mitään tehtyäkään!”, kertoo paikan puuhanainen Tytti, jota eivät nähtävästi myöskään taloussuhdanteet heilauta.
Ihmiset ovatkin löytäneet Beaumen yllättävän hyvin.
”Vallilassa meillä on niin hyvä sijainti. Tosi hyvät liikennemahdollisuudet, ja ihmisiä menee paljon ohi. Halusimme tehdä jotain uudenlaista, jota alueella ei ole; yhdistää liiketilaa ja osuuskuntaa. Kun on niin monenlaista mukana, ovat ideat aivoriihissä aika lentäviäkin…” jatkavat Shimmering Sheilasin tytöt.
Suunnitteilla on tapahtumia, kuten kauneusiltoja, kirpputoreja ja tanssiworkshopeja. Jossain vaiheessa Mielipäivä tulee tarjoamaan myös yleisötunteja burleskiin. Sitä odotellessa: Vallila kaipaisikin pari tasselia lisää pyörimään.
ANNIKA CUMLANDER, Inarintie 11–13
Vallilan perältä löytyy myös työhuoneshopin varaslähtijä. Työhuone Inarin Annika Cumlander on myynyt supersöpöjä karkkikorujaan ikkunastaan jo parin vuoden ajan.
”Vallilassa on paljon esimerkiksi Elannon vanhoja kauppatiloja. On kiva, että ne otetaan taas elävään käyttöön, oikeiden ihmisten arkeen.”
LATE NIGHT SHOPPING KALLIO 17.12.
Poola Kataryna
milkhelsinki.com
Kauneushoitola Beaume
shimmeringsheilas.blogspot.fi
www.inari.info
Kommentoi