Sylvin pop up -näyttely Katson sinua toteutettiin yhteistyössä Luova.fi:n kanssa.
Eva-Liisa Orupöld pohtii tyttöyden syvintä olemusta sarjassa Kesämuijat. Milloin tyttötyttö muuttuu poikatytöksi tai toisinpäin. Ja mitä väliä?
Ihmiset ovat alkaneet kuvata kaikkea ja kokea ei mitään. Päätin aloittaa kännykällä kuvatun projektin, jolla on jokin tarkoitus ja päämäärä.
Valokuvaaja Anne Hämäläinen kuvaa kuvasarjoja näyttelyiden lisäksi myös pöytälaatikkoon, ihan vain leikkimisen ilosta.
Katse teoksessa kiinnittää aina huomion, sanoo kuvittaja Mirkka Hietanen.
Kun valokuvaaja haluaa kuvata merkittäviä ihmisiä, valikoituuko silloin kameran eteen presidentti, toimitusjohtaja vai julkinen mielipidevaikuttaja? Outi Törmälälle merkittäviä ihmisiä ovat opettajat.
Pariskunnan kuvasarja Lähikaupalla nostaa kaupalle sattuneet ihmiset tähdiksi.
Valokuvausharrastus on loputtoman värikylläinen leikkikenttä, jossa kepeyden ja intohimon suhteen voi säätää vapaasti.
Miksi läski ja kainalokarvatkin on jo hyväksyttyä kuvastoa vaatemainoksissa? Laura Liimatainen pohtii markkinointiestetiikkaa.
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music