Teatterissa menestyneen nuoren Bette Davisin (1908-1989) elokuvaura alkoi yskien. Hän saapui Hollywoodiin 22-vuotiaana ja odotti kipuavansa heti huipulle. Vei kuitenkin vuosia ennen kuin katsojat ja studiot alkoivat arvostaa hänen ominaislaatuaan: persoonallista ulkonäköä ja väkevää valkokangaspresenssiä.
Hemmotellusta ja kiihkeästä mammantytöstä kehittyi ruumiinkielensä hallitseva, kiitetty draamaroolien taitaja, joka kokeili myös komediaa ja joka päätyi kypsällä iällä kauhuelokuviin.
Davis ehti tehdä liki 30 elokuvaa ennen ensimmäistä Oscariaan, jonka hän sai pääosasta elokuvassa Erotetut sydämet (Dangerous, 1935). Senkin jälkeen Davisin pitkälle uralle osui hiljaisempia vaiheita, mutta hänen taitojaan ei enää epäilty. Davisia on syystäkin pidetty yhtenä Hollywoodin tinkimättömimmistä näyttelijöistä.
Davis suhtautui työhönsä äärimmäisen kunnianhimoisesti. Hän kiinnostui rooleista, jotka olivat moniulotteisia, eikä hän epäröinyt esiintyä epäsuotuisassakaan valossa. Toisin kuin 30-luvun Hollywood-kuningattaret Greta Garbo, Marlene Dietrich ja Joan Crawford, Davis vähät välitti valkokankaan glamourista. Hän pyrki tekemään hahmoistaan mahdollisimman sävykkäitä ja kiinnostavia, vaikka sitten kauneuden kustannuksella.
Davis tunnettiin itsepäisyydestään ja terävästä kielestään niin elokuvissa kuin yksityiselämässäänkin. Hänen parhaissa rooleissaan oli aina vähintään tujaus häntä itseään. Hän loi uudenlaisia samastumiskohteita: kovia, kopeita ja hankalia, mutta samalla kokonaisia ja inhimillisiä naishahmoja.
Kolmekymppisenä Davis oli tehnyt studioille kymmeniä elokuvia ja pieniä ja vähän suurempia rooleja, joista suurin osa oli melko yhdentekeviä. Hän alkoi uupua kiihkeätahtiseen työskentelyyn ja koki studiosopimuksen rajoittavan hänen roolivalintojaan niin, että hän ryhtyi oikeustaisteluun Warner Brothersia vastaan.
Vaikka Davis hävisi oikeudessa, sai sopimuskiista paljon julkisuutta. Sakeimman pölyn laskeuduttua studiopomo Jack Warner paransi Davisin työehtoja huomattavasti.
Bette Davis raivasi tietä tämän päivän naisnäyttelijöille, jotka tosin joutuvat taistelemaan yhä samojen ongelmien kanssa kuin jo Davis aikanaan. Hollywood ei ole vieläkään ratkaissut kysymystä sukupuolten välisestä palkkaerosta tai ikääntyvien naisnäyttelijöiden asemasta.
Mistä sitten aloittaa Bette Davisin elokuvien katselu? Seuraavat viisi elokuvaa on poimittu Davisin uran eri vaiheista. Niissä hän todistaa osaamistaan niin draamanäyttelijänä, komediennena kuin kauhuelokuvien grand old ladyna.
Jezebel (1938)
O: William Wyler
Bette Davis vihasi puolivillaisuutta. Hänen kiinnostuksensa yksityiskohtiin oli lähes pakkomielteistä, ja perfektionismi yhdisti Davisia ja Jezebelin ohjaajaa, William Wyleria. Wyler ei säästellyt elokuviensa kuvauksissa filmiä, vaan halusi ottaa lukemattoman määrän uusintaottoja.
Jezebelistä tuli Davisin varsinainen läpimurtorooli: hän sai tulkinnastaan toisen Oscarinsa. Paljosta on kiittäminen Wyleria, joka kiinnitti huomion lahjakkaan mutta koulimattoman Davisin pienimpiinkin eleisiin, käsien asentoihin ja katseen suuntaan. Roolia pähkäiltiin myös kameroiden ulottumattomissa tähden pukuhuoneessa, sillä Davisilla ja ohjaajalla oli elokuvan kuvausten mittainen romanssi.
Jezebel oli eräänlainen lohdutuspalkinto Davisille, joka menetti Tuulen viemää -elokuvan pääroolin Vivien Leighille. Elokuvissa on huomattavan paljon yhtäläisyyksiä. Etelän kaunotar, jukuripäinen Julie Marsden (Davis) on kihloissa hienopiirteisen pankkiirin (Henry Fonda) kanssa. Julie valmistautuu tanssiaisiin, jonne naimattomien naisten odotetaan pukevan valkoista. Sulhanen ei bisneskiireiltään ehdi Julien kanssa pukuostoksille, joka tuohtuneena keksii tavan erottua New Orleansin muista neitosista: hän valitsee valkoisen sijaan kirkuvan punaisen puvun.
Pukuvalinnan aiheuttama skandaali särkee lopulta Julien sydämen. Jäljelle jäävät vain katumus ja liian myöhään syttyvä rakkaus. Tarinan opetus on latistava, mutta Davis on roolissaan loistava.
Morsian jälkivaatimuksella (1941)
The Bride Came C.O.D.
O: William Keighley
Davis kokeili komediennen taitojaan romanttisessa screwball-komediassa, jossa hän sai vastaparikseen toisen Warner-studion suurtähden: gangsterirooleista tutun James Cagneyn.
Cagney on liikelentäjä, joka saa erikoisen toimeksiannon. Hänen on autettava perijätär Joan Winfield (Davis) karkumatkalle rakastajansa kanssa. Lentäjä tekee kuitenkin omat ratkaisunsa ja päättää palauttaa karkulaisen tämän äveriään isän hoteisiin.
Komedia oli menestys lippuluukulla, mutta kriitikot ottivat Davisin ja Cagneyn irrotteluyrityksen lähinnä nuivasti vastaan. New York Postin kriitikko osoitti sanansa suoraan elokuvan tähdille: ”Okay, Jimmie and Bette. You’ve had your fling. Now go back to work.” Eli: Okei, Jimmie ja Bette. Saitte hupinne ja romanssinne. Nyt takaisin töihin.
Kaikki Eevasta (1950)
All About Eve
O: Joseph L. Mankiewicz
Klassikoksi noussut, hiottu ja hienostunut Kaikki Eevasta oli Bette Davisin uran kirkkaimpia hetkiä. Hämmästys oli melkoinen, kun hän jäi vaille kolmatta Oscariaan häviten nuorelle tulokkaalle, Judy Hollidaylle.
Margo Channing (Davis) on rakastettu, nelikymppinen näyttelijätär, joka on hallinnut teatterilavoja vuosien ajan. Nyt nuori Eve Harrington (Anne Baxter) nappaa halutun näyttelijäpalkinnon Margon nenän edestä. Pitkässä takaumassa kerrotaan, kuinka ihailijana esiintyvä Eve livahtaa Margon suosioon ja lähipiiriin. Even tähtäimessä on kuitenkin käyttää Margoa ponnahduslautana omalle näyttelijänuralleen.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Joseph L. Mankiewiczin älykäs ja pisteliäs käsikirjoitus vakuutti Davisin ensilukemalta. Mankiewicz olisi nähnyt Margon roolissa mieluummin Barbara Stanwyckin tai Joan Crawfordin, mutta freelance-näyttelijäksi jättäytynyt Davis sai osan monien sattumien jälkeen.
Elokuvassa vilahtaa nuori Marilyn Monroe yhdessä ensimmäisistä rooleistaan. Kuvauspaikalta juoruttiin, että Davis tylytti kokematonta ja epävarmaa Monroeta lyhyessä yhteisessä kohtauksessa, joka kuvattiin 11 kertaa. Säikkynyt Monroe sai vuorosanansa hädin tuskin lausutuksi ja ryntäsi kuvausten jälkeen vessaan oksentamaan.
Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? (1962)
What Ever Happened to Baby Jane?
O: Robert Aldrich
Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? oli Joan Crawfordin ja Bette Davisin ainoa yhteinen elokuva. Siis ainoa joka tehtiin valmiiksi asti. Robert Aldrichin ohjaamasta psykologisesta trilleristä tuli yllätyshitti, joka poiki Davisille lyhyen uran kauhuelokuvissa.
Davis on ”Baby” Jane Hudson, entinen vaudeville-lapsitähti, jonka myöhempi elokuvaura ei koskaan noussut lentoon. Sen sijaan lapsena sisarensa varjoon jäänyt Blanche (Crawford) on kohonnut yhdeksi Hollywoodin hohtavimmista tähdistä. Nyt pyörätuoliin sidottu Blanche ja hänestä huolehtiva, kateuden riivaama Baby Jane muodostavat kiduttavan jännitteisen parivaljakon.
Crawfordin ja Davisin välisistä ristiriidoista kirjoitettiin jo aikanaan paljon. 40-luvun alkupuolella Crawford teki sopimuksen Warner Brothersin kanssa, jonka suurin naistähti Davis jo oli. Näyttelijöistä tuli toistensa suoria kilpailijoita.
Heidän välejään oli hiertänyt jo aiemmin kilpailu miehestä, Franchot Tonesta, jonka kanssa Davis ylsi Oscarin arvoisen roolisuoritukseen elokuvassa Erotetut sydämet. Davis oli ihastunut Toneen, mutta tämä ryhtyi suhteeseen estottoman seksuaalisen ja perinteisemmällä tavalla kauniin Crawfordin kanssa. Valinta kismitti Davisia vielä kahdeksankymppisenä.
HBO:n taiten toteutetussa tv-sarjassa Feud: Bette and Joan (2017) kuvataan Crawfordin ja Davisin välistä kilpailua ja mutkikasta suhdetta. Crawfordia näyttelee Jessica Lange. Susan Sarandon tekee mahtavan roolin ikääntyvänä Bette Davisina.
Kuolema kulkee talossa (1965)
The Nanny
O: Seth Holt
Kuolema kulkee talossa oli viimeinen mustavalkoinen Hammer-elokuva. Sitä pidetään Davisin kauhuelokuvakauden tärkeimpänä työnä Baby Janen ohella.
Psykologisessa trillerissä on aimo ripaus brittiläistä realismia. Davis on erinomainen roolissaan luotettuna lastenhoitajana: juuri sopivassa suhteessa pidättyväinen ja pimeä. Myös sivuosissa on onnistumisia. Nuori William Dix, joka näyttelee kovia kokenutta Joey-poikaa, nousee erityisesti esiin.
Ohjaaja Seth Holtin mukaan Davisin kanssa oli mahdotonta työskennellä. Näyttelijä pelasi kulisseissa tyypillistä valtapeliään ja teki selväksi, ettei arvostanut elokuvia tai rooleja, joihin joutui kypsällä iällä alistumaan. Flunssainen Davis joi kanssanäyttelijöittensä laseista ja yski päin heidän kasvojaan, elokuvan kulisseista kerrottiin.
Kuusikymppinen Davis kokeili myös vanhaa kikkaansa ja yritti vietellä tuottaja-käsikirjoittaja Jimmy Sangsterin saadakseen tuotannon kääntymään haluamaansa suuntaan. Yritykseksi jäi.
Lähteet
Barbara Leaming: Bette Davis. A Biography. Simon & Schuster, 1992.
How Bette Davis Became a Hollywood Icon By Refusing to Conform at Every Turn (Vanity Fair)
Why Bette Davis and Joan Crawford’s Feud Lasted a Lifetime (New York Post)
Bette Davisin filmografia
Kuvituskuva: Emilia Värelä