Macbeth

”Skotlannin nummilla ei 1040-luvulla vihreä nurmikko kasva ja auringonvalokin siivilöityy jatkuvasti harmaan, raskaan sumun läpi.”

(Britannia–Ranska–USA 2015)
O: Justin Kurzel
N: Michael Fassbender, Marion Cotillard, David Thewlis, Sean Harris, Lynn Kennedy, Seylan Baxter
K16
Ensi-ilta 25.12.2015

  ★★★½☆ 

Klassikkonäytelmä sokeasta vallanhimosta sai näköisensä filmatisoinnin.

Britteinsaarten kohdalla on usein käynyt niin, että legendat ovat todempia kuin todellinen historia. Näin lienee jo siksikin, että saaren eri osia ovat hallinneet yksittäiset kuninkaat, ruhtinaat ja suvut, eikä alueen kulttuuri ole ollut niin homogeenista kuin nykytilanteesta voisi kuvitella. Hallitsijoiden vallanhimo on kurkottanut Euroopan mantereelle ja kauemmaskin, mikä on ollut omiaan luomaan todellisia ja kuviteltuja dramaattisia tilanteita.

Näiden sotaretkien, valloitusten, sukujen välisten naimakauppojen ja ristiretkien ylöskirjaamisessa on ollut olennaisessa osassa William Shakespeare, joka kirjoitti lukuisia historiallisia näytelmiä Englantia, Skotlantia, Ranskaa ja vähän muitakin alueita vuorollaan hallinneista kuninkaista aikavälillä 1200–1547. Voidaan hyvin kysyä, kuinka paljon Shakespearen vuonna 1599 kirjoittama kuvaus Henri V:nnestä (1414–22) on vaikuttanut historialliseen käsitykseen raikuliprinssin persoonasta.

Shakespearen tragedioihin luokiteltava Macbeth perustuu sekin historialliseen henkilöön, mutta toisin kuin kuningasnäytelmiensä kanssa, ottaa bardi Macbethin hahmon kanssa niin suuria vapauksia, että näytelmästä tuskin todellista kuningas Macbethia tunnistaa. Macbeth on traagisten hahmokollegojensa Hamletin, Othellon ja kuningas Learin ohella kuitenkin enemmän kuin historiaa: hän on ihmisyyden peili ja kuva, joka asetetaan lukijan ja yleisön eteen paljaana ja avoimena. Ecce homo, katso Macbethia.

Shakespearen näytelmien ajattomuus tulee todistetuksi sillä, että elokuvantekijätkin ovat niihin innokkaasti aina tarttuneet, mutta vuosituhannen vaihteen molemmin puolin tarinoita ja ympäristöjä on pyritty voimakkaasti modernisoimaan. Siksi Justin Kurzelin päätös sijoittaa Macbeth ajallisesti autenttiseen ympäristöön on itsenäinen ja rohkea.

Macbeth4

Skotlannin nummilla ei 1040-luvulla vihreä nurmikko kasva ja auringonvalokin siivilöityy jatkuvasti harmaan, raskaan sumun läpi. Lukuisat taistelut käydään mies miestä vastaan miekoin ja hevosin, ja niiden realistisen hidas tempo hidastuu Kurzelin ohjauksessa entisestään. Macbethia ja hänen vaimoaan motivoivat pohjaton suru, taikausko, epätoivo ja syliin tipahtavat tilaisuudet, joihin puolisot vuorollaan ahnaasti tarttuvat. Voisiko vääntynyt Skotlannin kuninkaan kruunu korvata kuolleen perillisen, oman lapsen? Ehkä ei, mutta sodan ja muutoksen kiimassa sitäkin on kokeiltava.

Kurzel antaa avokätisesti visuaalista tilaa näytelmän ennustajanoidille, aikansa kylähulluille ja viisaille naisille. Koko elokuva melkeinpä rakentuu jälkikasvulla täydennetyn kolmikon materialisoitumisille soiden kylmänkosteasta sumusta. Macbethin ilmeinen rakkaus, hellyys ja hulluus vaimoaan kohtaan toimii kontrastina naisrintamalle, joiden kasvoilla ei värähdä yksikään tunne. Jos Macbethin motivaationa toimii paremman elämän varmistava vallanhimo, ei näiden naisten motivaatiosta ole mitään tietoa.

Michael Fassbenderin ja Marion Cotillardin yhteensaattaminen Macbethin nimissä ei ole välttämättä maailman paras idea. Molemmat ottavat roolit kyllä ammattimaisesti haltuun, mutta parina he eivät tunteiden luonnollisuudesta huolimatta ole kovin uskottava yhdistelmä. Näyttelijät ikään kuin käyvät elokuvan sisällä omaa valtataisteluaan, eivätkä tee yhteistyötä. Macbethin ja Lady Macbethin roolit ovat toki kirjoitettukin melko tasavahvoiksi, mutta Fassbenderin ja Cotillardin kohtaamisissa leijuu vahva mun-metodi-on-parempi-kuin-sun-tuoksu.

Kurzelin Macbethia on vähän vaikea lähteä suosittelemaan oikeastaan kenellekään muulle kuin toiselle Shakespearen harrastajalle tai tuntijalle. Historiallisesta realismistaan huolimatta se nojaa ihastuttavan vahvasti koko neljäsataavuotiseen Shakespearen näytelmien tulkintojen perinteeseen ja joidenkin leikkausten kohdalla auttaa, jos on Macbethin joskus nähnyt aiemminkin. Yhtä oikeaa tulkintaa ei tietenkään ole olemassa, mutta hieman nautittavammaksi vertailukohta tämän versionkin tekee.

Ensi vuodeksi Kurzelilta tulee ensi-iltaan suosittuun historialliseen fantasiapeliin perustuva Assassin’s Creed. Sen pääosiin on kiinnitetty niinikään Fassbender ja Cotillard tutulla Shakespeare-tulkitsijalla Jeremy Ironsilla höystettynä. Ehkä Macbeth onkin toiminut harjoitusleirinä tätä suuremman kaavan Hollywood-rymistelyä varten.

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi