Kuvat: Eva-Liisa Orupold

Helsingissä, Puistolan ulkokentällä avautuu urheilun maailma, joista harvalla Suomessa tuntuu olevan kunnon käsitystä. Siellä pelataan rugbya, sekä naisten että miesten joukkueissa, antaumuksella ja intohimoisesti.

Sunnuntaina aamupäivällä vastakkain pelaavat kahden helsinkiläisen seuran, Warriors Rugby Clubin ja Helsinki Rugby Clubin naisten joukkueet. Tihkusateesta huolimatta paikalle on saapunut muutamia katsojia ja kannustajia.

Laji on kasvattanut suosiotaan tasaisesti ympäri maailman, mistä kertoo myös rugbyn hyväksyminen Rion olympialaisiin. Riossa pelataan 7-rugbya eli rugbyn muotoa, jossa kentällä on seitsemän pelaajaa kummastakin joukkueesta. Toisessa muodossa, 15-rugbyssä, kentällä on 15 pelaajaa per joukkue.

Rugby mielletään lajiksi, jossa veri lentää, pelaajia sattuu ja miehet ovat jääkaappi-pakastinyhdistelmän kokoisia lihaskimppuja. Millaisia mahtavatkaan olla rugbya pelaavat naiset?

No ihan tavallisia. Viereeni istuu kolme hauskaa ja selkeästi hyväntuulista naista Helsinki Rugby Clubista. He voittivat Warriorsin 51–5. Onneksi olkoon siis voitosta!

Ifeoma Kulmala, Teija Alasalmi ja valmentaja Mia Niemelä naureskelevat ja kiittävät onnitteluista istuessamme kentän laidalle. Niemelä aloitti rugbyn 2007, Alasalmi 2008 ja Kulmala 2013. Huolimatta eroista pelitaustassa ja -kokemuksessa kaikki pelaavat nyt samassa joukkueessa sen tasa-arvoisina jäseninä.

Juuri käyty ottelu oli vauhdikas, vaikka veri ei lentänytkään. Peli näytti maallikon silmiin melko perinteiseltä joukkueurheilulta muutamin lisämaustein. Rajaheittojen yhteydessä voi välillä nähdä huikeita muodostelmia, kun pelaajat nostavat toisiaan kaapatakseen pallon omalle joukkueelleen. Myös maul-, ruck- ja scrum-aloitukset tuovat pelaamiseen vaihtelua ja jännitystä. (Näistä lisää tekstin lopussa rugby-sanastossa.)

Pelin seuraaminen on aloittelijalle helpompaa kuin esimerkiksi amerikkalaisessa jalkapallossa. Rugbyssä peli ei keskeydy taklaamisiin, maaleja tulee jonkin verran ja varsinkin juoksutilanteet ovat jännittäviä. Säännöt ovat samat sekä miesten että naisten rugbyssa.

Etikettisääntöjä

Yksi loukkaantuminen kentällä nähtiin. Pelaaja saatettiin kentältä pois taklauksen jälkeen, ja ottelu jatkui normaalisti. Tuleeko peleissä paljon vammoja? Haastateltavat esittelevät muutamia mustelmiaan ja naarmujaan.

”Nilkat ja polvet ovat joskus kovilla, niin kuin muissakin vastaavissa lajeissa. Totta kai loukkaantumisia voi välttää sillä, että on fyysisesti kunnossa ja tekniikka hallussa. Mutta mitä kovempaa menee itse tilanteeseen, sitä vähemmän sattuu. Eli jos lähtee aristelemaan, niin voi käydä jotain helpommin”, Niemelä avaa näkemystään pelin vaarallisuudesta.

Kulmala on samaa mieltä. Alasalmikin nyökyttelee vieressä ja jatkaa: ”Säännöt estää korkeat taklaukset, ja vahingoittaminen on kielletty. Jos päähän tulee vammoja, ne otetaan vakavasti. Mutta ei tämä ole erityisen vamma-altis peli.”

Paikoitellen rankan näköisen pelaamisen ihastuttavana vastapainona rugbyssä vallitsevat niin sanotut ”herrasmiessäännöt” eli rugbyn arvot. Rugbyn henkeen kuuluvat muun muassa kunnioitus, kurinalaisuus, intohimo, omanarvontunto ja yhteisöllisyys. Teesit on kirjattu rugbyn sääntöihin, ja ne luovat arvopohjan pelaamiselle kaikilla tasoilla.

Pelaajat eivät esimerkiksi soita suuta toisilleen, eivätkä tuomareille. Kunnioitus on piirre, josta muutkin voisivat ottaa mallia, sillä alatyylinen huutelu ei tuo minkään lajin seuraamiseen myötähäpeää kummempaa lisämaustetta.

Rugbyssä otetaan kontaktia, mutta tappelu on ehdottomasti kiellettyä. Alasalmi myöntää tunteiden kuitenkin hetkittäin kuumenevan. ”Kyse on kontaktilajista. Jos tuomari esimerkiksi tekee omalle joukkueelle epäedullisen päätöksen, niin totta kai se harmittaa. Mutta tässä lajissa ei aleta mussuttamaan vastaan.”

Rugbyssa itsehillintä on tärkeää, eikä kentällä juuri nähdä ylilyöntejä. ”Toisten kunnioittaminen on niin itsestäänselvyys, ettei sitä [etikettisääntöjä] juuri tule ajatelleeksi”, Alasalmi jatkaa.

Kulmala lisää, että sääntöjen noudattaminen on helppoa myös Helsingin rugbypiirien pienuuden vuoksi. Pelaajat ovat kavereita keskenään, ja vastustajien kanssa lähdetään usein pelin jälkeen oluelle tai syömään. Kentällä tapahtunut kilpailutilanne pyritään myös jättämään kentälle.

Tavoitteet pelaajina ja joukkueena

Kulmala pelaa naisten 7-rugbyn maajoukkueessa, Alasalmi on harrastanut lajia pitkään, ja Niemelä myös valmentaa, joten naisten tavoitteet lajissa poikkeavat jonkin verran toisistaan.

”Oppia taklaamaan kunnolla”, Kulmala kertoo lopulta nauraen. Hänen mukaansa huomiota pitää kiinnittää tekniikan sijaan erityisesti uskaltamiseen.

Alasalmi miettii, mitä tekisi aktiivisen rugbyn pelaamisen jälkeen. ”Haluaisin olla kuitenkin lajissa mukana. Mian ollessa lomalla tuurasin häntä, ja siinä oppi todella paljon, kun katsoi asioita valmentajan eikä pelaajan silmin.”

Niemelän mukaan valmentajan tavoitteena on ”kehittää joukkuetta monipuolisesti, pelaajien yksilötaitoja ja myös koko joukkuetta”. Niemelä on valmentanut naisten rugbya nyt kolme menestyksekästä kautta.

”Aika hyvin sulla on mennyt valmentajana”, huomauttaa Alasalmi. ”Kun olet nyt saanut meille mestaruuden kaikissa turnauksissa ja sarjoissa, juuri niissä tärkeissä.”

Niemelä naurahtaa. ”Hyvä joukkue.”

Seuraava iso tavoite on Niemelän mukaan Suomen mestaruuden uusiminen. ”Puolustetaan sitä, ja voitetaan se meille uudestaan. Mutta joka peli on sellainen, että yritetään ottaa joku erityistavoite, kokeillaan vähän uusia juttuja. Nyt esimerkiksi tavoitteena oli nopea reagointi, se että pelaajat olisivat opetelleet hyvin kaikki tuomarin käsimerkit, eikä tarvitsisi turvata kaveriin siinä asiassa.”

Joukkueen kesken vallitsee yhteisymmärrys kehittymisestä, ja rugbyn arvoissa mainittu kunnioitus koskee myös valmentajan käyttäytymistä pelaajia kohtaan.

Suomi maailmankartalle?

Rio kiinnostaa, mutta näkevätkö haastateltavat itsensä kilpailemassa joskus olympialaisissa? Alasalmikin pelasi ennen naisten 7-maajoukkueessa, mutta toteaa olympialaisten olevan hänelle iän puolesta pelaajana mahdoton tavoite. Valmentajan roolia Alasalmi ei sulje pois.

Kulmala epäröi. ”Itse pelaajana näen olympialaiset hankalana. Laji ei ole Suomessa sellaisessa vaiheessa, vaikka Suomi tosin nousikin Euroopan top-kahteentoista.”

Huipulla on huippujoukkueiden vaatimukset. Esimerkiksi Ranska ja Iso-Britannia ovat ammattilaisjoukkueita. Kulmala ei kuitenkaan ammu alas Suomen mahdollista kansainvälistä kisamenestystä. ”Tukeva EM-taso olisi Suomelle ihan realistinen tavoite jossain vaiheessa.”

Naiset toteavat yhteen ääneen, että harrastajamäärät pitäisi saada kasvuun. Niemelä kertoo, että monessa muussa maassa pelaaminen aloitetaan jo pienenä, ja juuri junioritoiminnan aikana taidoissa tapahtuu suurta kehitystä. Alasalmen mukaan Englannissa, Ranskassa ja Uudessa-Seelannissa lapset pelaavat rugbya ala-asteelta lähtien. Suomessa rugby aloitetaan aikaisintaan 10-vuotiaana ja keskimäärin vasta 18-vuotiaana.

Suomessa saa taklata vasta 16-vuotiaana, kun taas Englannissa lapset taklaavat jo pienestä pitäen. Rugbyn arvot muistaen, tämä ei välttämättä olisi huono ratkaisu Suomessakaan. Toisin kuin monissa muissa lajeissa, joissa taklataan, rugbyssa vastustajan kunnioitus kulkee kontaktin kanssa käsi kädessä.

”Rugby on arvoiltaan reilu, ja kentällä tarvitaan erilaisia pelaajia. Ei tarvitse olla nopein tai vahvin, joka sortille ja muodolle on tilaa. Suomessa tuntuu, että junioritoiminnan kustannukset ovat karanneet käsistä. Reilulle ja edulliselle lajille olisi tilausta”, Kulmala toteaa. Alasalmi on samaa mieltä. ”Eihän tähän tarvitse kuin nappikset ja hammassuojat.”

Kaikki kolme haastateltavaa suosittelevat rugbya harrastuksena lapsille ja aikuisille, koosta ja urheilutaustasta riippumatta. Tämänhetkiselle, ulkonäkökeskeiselle treenauskulttuurille rugbyn kaltainen laji tuo virkistävää vastapainoa.

Kulmalan silmät syttyvät hänen kertoessaan omasta kokemuksestaan. ”Tämä on vaan niin hauskaa! Ehkä se on se, että pääsee vähän painimaan. Treenaus on leikinomaista, tulee sellainen fiilis että on skidi, mennään nurmelle riehumaan.”

Ulkonäköpaineita kentällä ei tunneta, miksi ihmeessä tunnettaisiin.

”Tämä ei ole mitenkään hyvännäköinen laji. Kaikki näyttää hassuilta ja oudoilta, vääntyy omituisiin asentoihin ja laittaa kädet kaverin kainaloon. Kukaan ei näytä hyvältä hammassuojat suussa. Siitä muodostuu hyvä side joukkuetovereihin, ei ole enää mitään muureja”, Kulmala summaa.