Nämä feministiset nuortenkirjat sinäkin haluat lukea

Värikäs ja tiedostava nuortenkirjallisuus koukuttaa aikuisenkin lukijan! Esittelyssä tämän hetken kiinnostavimmat feministisellä otteella kirjoitetut YA-kirjat.

Jo lapsena olin innokas lukija, ja monen muun lukutoukan tavoin loikkasin jo varhaisessa vaiheessa lastenosastolta aikuisten hyllyille, Neiti Etsivistä suoraan Sinuheen. En oikein hahmottanut nuortenkirjallisuuden olemassaoloa genrenä, ja ne harvat lukemani teineille tarkoitetut kirjat tuntuivat lähinnä vaivaannuttavan opettavaisilta tai pakotetun nuorekkaasti kirjoitetuilta.

Aikuisena aloin lukea työkseni lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja tajusin, että nuortenkirjallisuus on nykyään täysin toista kuin oman nuoruuteni tekeleet.

Young adult -kirjallisuus on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut maailmalla megatrendiksi, ja myös monet aikuiset ovat löytäneet YA-kirjat. Trendin aloitti Stephenie Meyerin Twilight-sarja, joka poiki vanavedessään urbaanin fantasian aallon. Toinen jättimenestys, Suzanne Collinsin Nälkäpeli puolestaan aiheutti hetkellisen dystopiavillityksen. Viime vuosina painopiste on siirtynyt pikku hiljaa jälleen realistisemman kirjallisuuden puolelle, mutta YA-genreen mahtuu edelleen monia erilaisia ääniä.

Nuortenkirjojen tärkeä tehtävä on perinteisesti ollut luoda toivoa teini-iän kuohunnan keskellä eläville nuorille ja vakuuttaa heidät siitä, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Kuka meistä ei joskus olisi tuntenut olevansa ulkopuolinen ja vääränlainen? Nykynuortenkirjoissa tämä tunnutaan otettavan vielä entistäkin paremmin huomioon: seksuaalivähemmistöihin kuuluvat hahmot ovat arkipäivää, kehopositiivisuus tiedostetaan ja oman äänen ovat saaneet niin transihmiset kuin mielenterveysongelmista kärsivät hahmot. Vahvoja, itsenäisiä naishahmoja lienee turha edes mainita.

Seuraava valikoima sisältää tämän hetken parhaita feministisellä otteella kirjoitettuja, suomeksi julkaistuja YA-tärppejä niin Suomesta kuin ulkomailta. YA-kirjallisuus painottuu erittäin voimakkaasti angloamerikkalaiseen maailmaan ja vain murto-osa teoksista suomennetaan, mutta näillä pääsee hyvin alkuun!

Jessica Schiefauer: Pojat (Karisto)

14-vuotiaat ystävykset Momo, Kim ja Bella elävät lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa ja viettävät kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Viattomat roolileikit saavat uuden käänteen, kun paljastuu, että kasvihuoneen uudella kasvilla on maagisia voimia: sen mettä nautittuaan tytöt pääsevät hetkeksi maistamaan, millaista on elää pojan ruumiissa. Alkaa maagisen realismin maailmoissa liikkuva kertomus nuoruudesta, sukupuoli-identiteetistä ja itsensä etsimisestä. Ruotsalaisen Jessica Schiefauerin palkitusta kirjasta on tehty myös elokuvaversio.


Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa sekä Kimmel (Karisto)

Runoilijanakin tunnetun Vilja-Tuulia Huotarisen Finlandia Junior -palkittu Valoa valoa valoa sijoittuu vuoteen 1986, Tshernobylin räjähtämisen aikaan. Samaan aikaan Mariia kohtaa rannalla Mimin, ja loppu on historiaa. Runollinen Kimmel puolestaan liikkuu maagisen realismin sfääreissä: Kimmel-tyttö saa vanhemmiltaan tehtäväksi pelastaa maailman, ja hän lähtee matkaan pinkillä lentokoneellaan. Symbolisella matkallaan Kimmel kohtaa erilaisia tyttöhahmoja ympäri maanpiirin.


Maria Turtschaninoffin tuotanto (Tammi)

Suomenruotsalainen Maria Turtschaninoff on kuin varkain noussut YA-ilmiöksi niin Suomessa kuin maailmallakin. Suurin osa hänen tuotannostaan sijoittuu myyttiseen fantasiamaailmaan, mutta perinteisen miekankalistelun sijaan kirjojen teemoiksi nousevat kerta toisensa jälkeen feminismi, naisen asema ja vahvojen ylivaltaa vastaan taisteleminen. Anaché-romaanissa akkadien paimentolaisheimoon kuuluva nuori tyttö alkaa kyseenalaistaa heimonsa pinttyneet käsitykset tyttöjen ja naisten paikasta yhteisössä. Punaisen luostarin kronikoita -sarja puolestaan kertoo joukosta naisia, jotka perustavat luostarin turvapaikaksi vainoa ja väkivaltaa kokeneille tytöille ja naisille.


Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (Gummerus)

Bechdelin testi mainittu! Harvinaisen kököstä nimestään huolimatta Oonko ihan normaali? on yksi tämän vuoden realistisista YA-helmistä. 16-vuotias Evie on kärsinyt jo vuosia pakko-oireisesta häiriöstä (OCD) ja on pikkuhiljaa totuttelemassa perhearkeen laitoshoidon jälkeen. Elämään kuuluvat tavallisen teini-ikäisen murheet ja ilot juhlimisineen ja ihastumisineen, mutta sen lisäksi Evie perustaa uusien ystäviensä kanssa vanhojenpiikojen kerhon. Kerhossa ystävykset alkavat parantaa yhdessä maailmaa ja taistella patriarkaalisia rakenteita vastaan teinityttöjen loppumattomalla energialla.


Julie Murphy: Dumplin (Otava)

Dumplin juhlistaa kehopositiivisuuden ilosanomaa! Willowdean ”Dumplin” Dickson asuu Yhdysvaltain takahikiällä yhdessä entisen kauneuskuningataräitinsä kanssa. Äidillä on pakkomielle laihduttamiseen, mutta muodokas Dumplin on kuin kotonaan omassa kehossaan. Hetken mielijohteesta Dumplin ystävineen päättää protestina ilmoittautua pitäjän kauneuskilpailuihin, ja yhteentörmäys kaloreita laskevan äidin ja perinteisiin kauneusihanteisiin jumiutuneen yhteisön kanssa on taattu.


Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)

Peetu on saanut kasteessa nimen Petra, mutta pian koittaa kauan odotettu 18-vuotispäivä, jonka jälkeen hän viimein pääsee korjausleikkaukseen. Vanhemmille leikkaus on vaikea pala, mutta isä ottaa Peetun mukaan lentämään purjelentokoneella. Taivaalla vaikeistakin asioista on helpompi puhua. Transsukupuolisuutta käsittelee hienosti myös Marja Björkin Finlandia Junior -palkintoehdokkaana ollut teos Poika.


Mintie Das: Storm Sisters – kuohuva maailma (Tammi)

Tyttöpiraatteja 1700-luvulla? Yes please! Storm Sisters kertoo viidestä ystävyksestä, jotka seilaavat varastetulla purjelaivalla pitkin maailman meriä tekeytyen Pireteiksi, hurjiksi merirosvotytöiksi. Tavoitteenaan heillä on selvittää, kuka tuhosi heidän Storm-yhteisönsä ja surmasi heidän perheensä. Ajatukset juonen historiallisesta uskottavuudesta kannattaa jättää syrjään ja antautua romanttiselle meriseikkailulle. Kirjan jatko-osa Hyiset mainingit on juuri ilmestynyt.

 

Pääkuva: Pixabay/Pexels

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi