Johanna Siik vei ohjaaja-käsikirjoittaja-kirjailija Saara Turusen kymmenelle tuopille. Illan aikana puhuttiin mm. suomalaisesta feministisestä teatterista, oman tilan tärkeydestä ja kuntavaaleista. Ja syötiin pähkinöitä ja sipsejä!
Sylvi suosittelee pyhien ratoksi parhaimpia ja pahimpia paloja televisiotarjonnasta sekä suoratoistopalveluista. Juomasuosituksia unohtamatt
”Arvostaako nykyajan festivaalikävijä laatukahvia jo yhtä paljon kuin peruskaljaa? Sylvi pudistelee päätään.”
Sylvin tiimi raivasi tiensä läpi espoolaisen teollisuusalueen, koska sieltä sai olutta.
”Jos FM Belfast vetikin päivällä riehuntapohjat esiintymisellään, on Woodkidin keikka olosuhteineen se kulminaatiopiste, jonka takia koko reissuun kuluneet sadat eurot ja kohta miinusta huutava Visa unohtuvat.”
”Paikallisilla on tapana mennä baarien sulkeuduttua nokosille rannalle ja ottaa sitten aamubussi kotiin.”
”Maneeratia voi suositella lämpimästi, ja koska etenkin alkuruokalista on laaja, paljon kokeiltavaa jäi jäljelle. ”
”Molotovin mitä mukiinmenevin olutvalikoima on vinkeä myös siksi, että se on hieman random – koskaan ei oikein tiedä, mitä kaapista löytyy.”
”Olut kuin moninkertainen orgasmi – myös erinomainen seksin korvike.”
”Koska kansalla on oikeus tietää, olemme päättäneet laittaa Suomi-keppanat järjestykseen.”
”Olutta maistellessa on tärkeää löytää jokin tuoksu, maku tai aromi, jolle osaa antaa nimen. Sillä ei ole merkitystä, puhutaanko märästä tennissukasta vai mummon vadelmapuskasta”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music