Onko kakkonen sittenkin ykkönen?

Antti-sedän neuvot iloiseen peppuseksiin!

Vanhan maailman aikaan sanaa sodomiitti käytettiin ihmisestä, joka harrasti jotain muuta kuin uuden lapsen syntymisen mahdollistavaa penis-vaginavaakamamboa. Sodomiaan kuului niin eläimiin sekaantuminen, anaaliseksi kuin naiselta suihin ottaminen. Viimeisinä historiallisina aikoina on sodomiitti supistunut tarkoittamaan vain homoseksuaalisuutta. Sodomiitit eli ruskean reiän ritarit ovat kunnostautuneet varsinkin anaaliseksin asiantuntijoina. Jo yli kolmekymmentä vuotta sitten tehdyssä Querelle-elokuvassa on kohtaus, jossa mies sylkäisee käteensä, levittää sylkeä elimelleen ja tämän itsetehdyn liukuvoiteen avulla luistaa sykkivän elimensä toisen miehen anukseen.

 

Vaikka anaaliseksi on vanhassa mielessä sodomiaa, ei se kuitenkaan ole homoseksuaalien yksinoikeus. Miehillä anaaliseksistä nauttiminen liittyy peräaukon kautta löytyvään  g-pisteeseen. Naisilla nautintoa antavia tekijöitä on useampi. Yhtenä niistä on vaginaseinämän läheisyys peräaukon seinämään. Toinen tekijä on klitoriksen hermopäätteiden ulottuminen peräaukon seinämään asti ja sen yhdistyminen naisen g-pisteeseen. Tätä kautta naistenkin on mahdollista saada orgasmi tai vähintään nauttia anaaliseksistä. Monet heteronaisetkin siis tietävät, miltä tuntuu pusertaa ulos spermainen paska. Homomiehet ovat kuitenkin kehittäneet anaaliseksistä taiteenlajin. Ottakaa ja oppikaa, bitches.

 

1. Huuhtelu ennen kaikkea

Vaikka tykkäisitkin perseseksistä, et ehkä kuitenkaan kiihotu paskasta. Suolihuuhtelun voi tehdä aivan tavallisella käsisuihkulla. Kokeile, että vesi on sopivan lämpöistä. Ei liian kuumaa tai liian kylmää. Säädä käsisuihkun voimakkuus tavallista miedommalle ja paina käsisuihku anusaukkoa vasten. Anna vettä tulla sisään vajaa minuutti. Purista vesi ulos ja toista, kunnes suolesta ei enää tule ulostetta. Odota muutama minuutti ja toista huuhtelu uudelleen.

 

Tämä on todellinen ruokavaliotesti. Mikäli kulutat valtavat määrät kahvia päivittäin, saattaa suolesta aueta sellainen ripulivana, että huuhteluun menee tunti. Jos taas huolehdit suolen nukasta ja puhdistat sitä syömällä hyviä kuituja ja välttämällä transrasvoja, saattaa huuhtelu jäädä kahteen vedenkäyttökertaan. Vaikka itse voisit valehdella itsellesi ruokavaliosta, paska ei valehtele. Perse kyllä tietää.

 

2. Liukuvoide

Syljen käyttäminen liukkarina on enemmänkin urbaanilegenda, koska pelkkä sylki ei kummemmin liu’u. Seksikaupat ovat täynnä mitä erilaisimpia tuotteita tähän tarkoitukseen. Mikäli seksilube on ehtinyt loppumaan tai anaaliseksi-into yllättää aivan neitseellisessä kodissa, on sinulla silti monia vaihtoehtoja. Tavallinen ruokaöljy kelpaa liukkariksi. Tai jos olet tarkempi rasvoissasi, on kylmäpuristettu kookosöljy täydellinen hifistelyrasva seksiin. Useat ihorasvat tuntuvat epämiellyttäviltä suolessa, kirvelevät. Käytä siis mieluummin suoleen tarkoitettuja ruokatuotteita kuin iholle tarkoitettuja myrkkyjä. Myös tavallinen leivänlevite toimii hyvin, mutta hajussa on toivomisen varaa.

 

3. Kipu

Anaaliseksin ei ole tarkoitus sattua. Muista aina aloittaa hitaasti. Kun penis on painumassa sisääsi, tee liike, kuin olisit pöntöllä kakkaamassa. Tämä aukaisee sulkijalihasta ja tekee sekä sisään työntämisen että vastaanottamisen helpommaksi.

 

4. Seksin aikana tuleva kakka

Seksin aikana saattaa tuntua siltä, että sinua kakattaa. Se ei välttämättä ole mitenkään erityisen seksikäs tunne. Pyydä siis partneria ystävällisesti vetämään vehkeensä hetkeksi pois, käy vessassa huuhtaisemassa hiukan lisää ja tule takaisin nauttimaan.

 

5. Puhtaus jälkikäteen

Nuorena parikymppisenä kirjoitin kerran eräs sunnuntaiaamu haikun. Se meni näin:

Spermainen paska
Voitonmerkki pöntössä
Haluamani

Anaaliseksin jälkeen on hyvä mennä käymään vessassa. Luultavimmin sinusta tulee ulos klöntillinen liukkaria sekä kakkaa, ja jos kondomi on jostain syystä toiminnasta unohtunut, niin myös spermaa. Et halua herätä niiden vierestä aamulla. Käy siis seksin jälkeen vessassa.

 

6. Häpeä

Et vittu mene häpeämään mitään. Jos kukaan slutsheimaa sinua anaaliseksiauliudestasi, blokkaa kyseinen ihminen välittömästi Facebook-ystävistä ja poista Instagramin seuratuista. Elämä on liian lyhyt, että jakaisit sen anaalineitsyiden kanssa. Ja elämä on liian lyhyt että jättäisit sen anaaliseksittömäksi.

 

Antti Kauppinen on kaikkien alojen erityisasiantuntija ja on 1,5 vuotta kestäneen sinkkuutensa ansiosta ehtinyt taas perehtymään kaikkeen siihen kauniiseen, jota tuntemattomat ihmiset voivat keskenään valomerkin jälkeisen taksimatkan takana jakaa.

 

anaali_hali

KUVITUS: Salla Moilanen

LUE LISÄÄ

, , , , , , , ,

Kommentoi