Sylvin Julle Jalava palstaviljelee kesän ajan puutarhaoppaan avulla.

Minulla ja puolisollani on ollut muutaman vuoden ajan aarin palsta kauniilla itähelsinkiläisellä alueella. Ryhtyessämme viljelijöiksi ei meillä ollut pienintäkään ymmärrystä siitä, mitä muuta osaisimme palstalla tehdä kuin napsia marjoja sinne istutetuista herukkapensaista.

Nyt, kolmen vuoden jälkeen, meillä lienee edelleenkin alueen karuin maapläntti. Emme edelleenkään kuulu siihen Facebookistakin tuttuun joukkoon, joka selailee siemenluetteloita ja luonnostelee viljelysuunnitelmia tammikuussa. Viljelykauden aikaan taas palsta on toisinaan tuntunut ylivoimaiselta aika- ja rahasyöpöltä.

Kaikesta huolimatta emme ole halunneet luovuttaa.
.
Joka vuosi olemme oppineet jotain uutta, mikä on jo itsessään palkitsevaa. Puolisolleni tärkein motivaatio viljelyssä taitaa olla sato ja sen syöminen. Minä taas saan valtavasti lapsekasta iloa jo mullassa peuhaamisesta ja kasvun ihmeen tarkkailusta, vaikka sato ei joka syksy palkitsisikaan pulleilla ja mehevillä juureksilla ja lehtevillä yrteillä. Olen melkoinen huolehtija luonteeltani ja vaikka öisin saatan huolehtia tietojärjestelmähankinnoista tai prosessikuvauksista tuntikausia, tyhjentää alitajuntani mieleni moisista murheista palstalla puuhastellessani.

Silti haluaisin vähän enemmän.

Tänä vuonna aionkin yrittää tosissani. Avukseni olen valinnut Merja Turusen ja Sirpa Ylösen lohdullisesti nimetyn kirjan Puutarhanhoito poropeukaloille.

Kirjoittajien lähestymistapa puutarhanhoitoon on inhimillinen ja realistinen. Poropeukaloista viljelijää ei johdeta harhaan komeilla puutarhakuvilla, vaan kirja on kannesta kanteen vankkaa asiaa selkeästi esitettynä. Onpa kirjassa oma kappaleensa vastoinkäymisillekin, jossa ei tosin ole käsitelty oman tai puolison akuutin laiskuuden aiheuttamaa vaikutusta sadon onnistumiseen.

Ylönen ja Turusen mukaan viljelypuuhiin vaaditaan uteliasta asennetta ja kykyä oppia omista virheistä. Itse olen huomannut, että poliitikkojen ja jääkiekkoilijoiden lailla on puutarhurinkin ryhdyttävä taistoon nöyränä mutta peräänantamattomana. Yli-Innokasta viljelijää varoitetaan ahnehtimasta ja kiirehtimästä. Itseni kaltaiseille kärsimättömälle ja mukakiireiselle viljelijälle tämä on ehdottoman tärkeä neuvo muistaa. Ensimmäisenä vuonna tein aloittajille tyypillisen virheen, havittelin mahdollisimman suurta satoa ja otin koko alan mahdollisimman laajasti käyttöön. Koska en juurikaan paneutunut perusasioihin kuten maanparannukseen tai kasvilajien erilaisiin vaatimuksiin maatyypin, lannoituksen kastelun suhteen, jäi sato vaisuksi.

Tosiaan, ne perusasiat.

Kirjassa luvataan puutarhanhoidon olevan yksinkertaista, kunhan vain muistaa perusasiat. Löydänkin helposti maanparannukseen selkeät ohjeet perusteluineen. Yksinkertaisuudesta en vielä uskalla sanoa mitään, mutta tänä vuonna päätin malttaa mieleni ja jättää siemenpussit kauppaan, kunnes maa olisi möyhitty ja lannoitettu. Minua onnisti, sillä satuin viime hetkellä kuulemaan, että taloyhtiössämme puuhattiin multakimppatilausta. Viiden, saatika tilaamamme 15 säkin kuljetus olisi autottomalle ollut mahdotonta, joten tilaisuus oli käytettävä hyväksi. Koska kevät uuvutti kiireillään, halusimme pelata varman päälle. Jotta maa tulisi varmasti muokattua, tilasimme talonmiehemme jyrsijöineen mylläämään palstamme. Kyllä kannatti: kiireinemme, vaivoinemme ja alkeellisine työkaluinemme emme olisi päässyt lähellekään enkeli-Reijon aikaansaamaa tulosta.

Puutarhanhoito poropeukaloille on selkeä, rohkaiseva ja kannustava opas meille, jotka haluamme oppia, ja säilyttää palstamme, mutta emme kuitenkaan tavoittele sadonkorjuujuhlan suurin kurpitsa -palkintoa.

Kun viikko sitten menin käymään palstallamme, törmäsin siellä silminnähden hämmästyneeseen palstanaapuriini Kaijaan, jota en ollut nähnyt sitten viime syksyn. Hämmennyksen syykin selvisi: Hän oli ehtinyt pelästyä saaneensa uuden naapurin, koska palsta näytti niin hyvin hoidetulta. Ilmeisesti jotain olemme siis onnistuneet tekemään oikein.

Tästä on hyvä jatkaa.

Merja Turunen & Sirpa Ylönen: Puutarhanhoito poropeukaloille. Into, 2013.