Suomi-elokuvan historia on miestarinoiden juhlaa. Kotimaisen elokuvan tutkija Outi Hupaniittu teki Sylvin pyynnöstä ehdotuksen vahvojen naistarinoiden vastakaanoniksi.
Aki Kaurismäen elokuvassa muistellaan vanhaa iskelmä-Suomea, mutta ollaan samaan aikaan vastaanottavaisia muutosten suhteen.
”Kirjan päähenkilö Tsukuru Tazaki matkustaa myös Suomeen ja tarkkailee ihmisiä muun muassa Helsingin Rautatieasemalla.”
Kaisa Luoma ihastui jo lapsena ruotsin kieleen.
”Avioliittolakia on kautta historian venytetty vähä vähältä kattavammaksi.”
Sylvin Suomessa asuva espanjalainen haastatteli Espanjassa asuvia suomalaisia, ja paria venäläistä kosmopoliitin elämästä sun muusta.
”Seitsemän Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen koen edelleen itseni ulkopuoliseksi.”
”Jallukolaa siemaillessa voi muistella sitä hilpeää seuramatkaa Rhodoksella, jossa tutustui Jallukolan esikuvaan Rommikolaan. Jallukola muistuttaa esikuvaansa, mutta turhat hienostelut, kuten limettimehun voi tästä suomalaisdrinkistä jättää suosiolla pois.”
Toimittaja Satu Rämö tuo Suomi-designia Islantiin. ”Sellainen tavallinen kansa, joka on kuullut esimerkiksi Marimekosta tai Royal Copenhagenista, ei tunne Eero Aarniota. MIkä järkytys!”
”Istuessaan katsomassa isolta kankaalta suomalaisen metsäluonnon karhuja, kuukkeleita ja oravia tuntee olevansa harvinaisen etuoikeutettu.”
Sisustussuunnittelija Cody Douglas Oreck ja romanialainen valokuvaaja Octavian Bâlea päättivät yhdessä koota kirjan Suomessa kokemastaan kansallisromantiikasta.
”On elämän aliarviointia ja halveksuntaa, jos on liian varovainen.”
Voladoras-yhtye Tukholmasta julkaisi ensimmäisen levynsä toukokuussa 13 vuoden yhdessäolon jälkeen. Sylvin Ruotsin-kirjeenvaihtaja Nina Simonen jutteli Anette Ericsonin, bändin laulajan ja kitaristin kanssa.
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music