Sylvin joulun telkkariopas

Sylvi suosittelee pyhien ratoksi parhaimpia ja pahimpia paloja televisiotarjonnasta sekä suoratoistopalveluista. Juomasuosituksia unohtamatt

Pääkuva: Suomen huutokauppakeisari/Nelonen Media

Kun vatsa on pinkeänä laatikoista ja joulusuklaiden ahmimisella saavutettu sokerihumala hivelee aivoja, on lahjakirjaan keskittyminen mahdotonta. Silloin on aika avata telkkari. Sylvi suosittelee pyhien ratoksi parhaimpia ja pahimpia paloja televisiotarjonnasta sekä suoratoistopalveluista. Juomasuosituksia unohtamatta.

Suomen huutokauppakeisari Espanjassa, Nelonen 24.12. klo 21.00
Aattoillan kuluessa omat sukulaiset alkavat tuntua vähän raskailta tyypeiltä. Tällöin suosittelemme kääntämään Neloselle. Suomen kansan syvien rivien ykkössuosikki eli huutokauppiaspariskunta Palsanmäet matkaavat Suomen huutokauppakeisarin joulun erikoisjaksossa Epsanjaan. Luvassa pikkutuhmia vitsejä ja meininkiä, joka saa oman suvun näyttämään ihan siedettävältä.

Juomasuositus: Huutokauppaan sopii äänenavausjuoma, kuten Fernet Branca, mutta kun Aurinkorannikolla ollaan, käy jouluinen sangriakin. Samaan kannuun voi kätevästi kipata kaikki jouluhedelmät, joita kukaan ei kuitenkaan syönyt. Sangriaan saa heittää omenat, mandariinit, appelsiinit, kanelitangot, joululahjabrandyt, punaviinit ja oikeastaan kaikki kuluvana vuonna juomatta jääneet viinapullonpohjat.

 

James Stewart katsoi Rakkautta vain -elokuvan ja tunsi tarvetta lähteä baariin. Me ymmärrämme sinua, James. Kuva: Yle

Rakkautta vain, 24.12. TV5 klo 21.00, pikauusinta klo 0.55
Ihmeellinen on elämä, 25.12. Yle Teema klo 15.10

Rakkautta vain on romanttisten jouluelokuvien ykkönen, joka koostuu erilaisista rakkausepisodeista. Siirappia piisaa, mutta ei ihan tuutin täydeltä. Mukana on romanttisten komedioiden usual suspects, kuten Hugh Grant, mutta lopputulos välttää pahimmat kliseet ja on varsin viihdyttävä. Jos olet kuitenkin enemmän klassikkojen ystävä, jouluklassikkojen jouluklassikko Ihmeellinen on elämä pelastaa (joulu)päivän. Muista varustautua joulusuklaiden ja villasukkien lisäksi nenäliinoilla, sillä itku on taattu.

Juomasuositus: Jotain klassista ja jouluista, esimerkiksi punkkuglögi. Mallia voi hakea myös rapakon takaa, jossa joulunaikaan tavataan nauttia munatotia. Erittäin toimiva joulujuoma, mutta aiheuttaa keittiössä kaaoksen, jota todennäköisesti siivotaan vielä uudenvuodenaattonakin.

 

Leo löysi Sinkkulaivalta oman rakkaan, mutta oman selviämisen kanssa oli vähän miten sattuu.
Leo löysi Sinkkulaivalta oman rakkaan, jo vuonna 1912! Kuva: MTV Media

Titanic, 25.12. MTV3 klo 22.00
Sinkkulaiva-maraton, Liv 25.12. klo 1.25

Joulupäivän huipentuma on ysärin ykkösklassikko Titanic, jossa Leo näyttää todella söpöltä 15-vuotiaalta tytöltä. Titanic aiheuttaa akuutin halun läimiä käsiä huurtuneisiin ikkunoihin ja laulaa Celine Dionia. Jos kolme tuntia Titanicilla ei riitä, voi toki jatkaa laivateemaa tositeeveen parissa. Joulupäivän yönä voi nauttia neljä jaksoa Sinkkulaivaa putkeen. Kun rakkaudennälkäiset suomalaiset seilaavat synkällä Itämerellä, sitä alkaa kolmannen jakson aikaan toivoa Titanicin loppuratkaisua tällekin ohjelmalle.

Juomasuositus: Kuvittele olevasi Silja Serenaden buffetissa. Varaa sohvapöydälle kolme litraa punaviiniä ja saman verran lämmintä valkoviiniä sekä 24 oluttölkkiä. Pyri juomaan kaikki alkoholi ennen kuin Titanic on loppunut. Jos olet vielä pystyssä Sinkkulaivan aikaan, viimeistele ilta kossubatterylla.

 

Fargon kakkoskaudella on muuten lunta ja Kirsten Dunst, jos muuten ei valkoista joulua ala näkymään.
Fargon kakkoskaudella on lunta (ja Kirsten Dunst), jos muuten ei valkoista joulua ala näkymään. Kuva: HBO Nordic

HC-käyttäjälle: HBO ja Netflix
Jos olet nähnyt kaiken televisiosta tulevan jo ainakin kolmeen kertaan ja kerran kännissäkin (aivan erilainen katselukokemus), niin avuksi tulevat netin suoratoistopalvelut. Sylvin top kakkonen muodostuu markkinoiden kuningattarista HBO Nordicista ja Netflixistä.

HBO:sta voi syöpötellä Game of Thrones -tuskaan/hämmennykseen kaikki tähänastiset kaudet tai tsekata vaikka ensimmäistä kautta katsomatta aivan uskomattoman hyvän Fargon kakkoskauden. Komediaa vierastamattomille lämmin suositus Silicon Valleyn suuntaan: sen jaksot ovat vain puoli tuntia pitkiä ja ensimmäinen kausikin vain kahdeksanosainen. Sen sijaan The Jinx ei tykkäämisrajoja katso, mutta sen kanssa joutuu olemaan varovainen; kerran The Jinxin aloitettuaan sitä on mahdoton lopettaa.

Netflixin uutuuksista Jessica Jones ansaitsee totta totisesti jokaisen kiitoksen, jonka se on ilmestyttyään saanut (naisia! lesbokolmiodraama! miehet sivuosissa!) ja jos Jessican päätyttyä jää tyhjä olo, voi aina kurkata samanhenkisen Daredevilin päälle. Ja sitten vielä Doctor Whon. Koska Doctor Who. Joulubonuksena voit katsoa tätä BBC:n nuorisollekin siistimää sarjaa oluttuoppi kädessä.

Juomasuositus: Syöppökatselu vaatii viinaltakin pitkää pinnaa. Kymmenenosaisen sarjan alkuun ei oikein viitsi kiskaista viittä Jekkua, jos mielii tajuta jotain siitä, mihin juoni kehittyy. Siksipä putkeenkatseluun sopivatkin parhaiten miedot alkoholijuomat suurissa erissä (sukupuolesta ja staminasta riippuen varaa vähintään sixpack/mäyräkoira/lava), eli vaikeasti hahmotettavat hipsterioluet voi suorilta unohtaa.

Suosi ruokakauppatuotteita, kolmosoluita tai jos on aivan pakko, kuivaa siideriä. Makeammissa sidukoissa ja lonkerossa on niin paljon sokeria, että salakavala ähky yllättää jo kolmannen jakson alussa. Ota siis iisisti ja jos tuntuu, että nuupahdus on odotettavissa, nappaa kylkeen terävä samalla periaatteella kuin mieto juomakin: ei liköörejä, mielellään puhdasta votkaa tai Kossua, jos sellainen alas menee. Viinaa ei kuitenkaan useammin kuin joka toisen jakson lopussa, kolmen jakson välein on Sylvin suositustahti.

Robert Durst toivottaa kaikille oikein riemukasta joulua. Tämän kuvan jälkeen Robertkin otti napsun.
The Jinxin Robert Durst toivottaa kaikille oikein riemukasta joulua. Tämän kuvan jälkeen Robertkin otti napsun. Kuva: HBO Nordic

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kommentoi