Moi Sylvi!
Olen iloinen, että joku on kiinnostunut siitä, miksi haluan muuttaa Ruotsista takaisin Suomeen, kotimaahani.
Tässä tulee minun selvitykseni.
Ensimmäinen syy on se, että seitsemän Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen koen edelleen itseni ulkopuoliseksi.
En ole saanut ystäviä, jotka haluavat olla yhteydessä kanssani. Monet ovat ensitapaamisella olleet iloisia ja kiinnostuneita tapaamaan uudestaan. Vaihdamme yhteystietoja, mutta sitten asia onkin oikeasti unohdettu. Eli lyhyesti sanottuna kännykkäni on mykkä lähes koko ajan. Onko sitten kyseessä se ruotsalainen small talk – kiltteyskulttuuri, jossa sanotaan paljon kauniita asioita mutta ei tarkoiteta oikeasti?
Onneksi olen selvinnyt tähän päivään sillä, että viihdyn ihan hyvin yksinkin ja asun perheeni kanssa maalla omassa vapaassa maailmassa. Lisäksi, onhan minulla paras ystäväni edelleen Helsingissä!
Ruotsin maasta minulla ei ollut mitään odotuksia, kun päätin seikkailla ihanan mieheni luokse. Ainahan alku on jännittävää ja sitä haluaa samaistua ja oppia uusia asioita, jotta saisi esimerkiksi töitä.
No, niitä ei ole löytynyt kuin muutama pätkä, koska en asu Tukholmassa ja koska minä ja pitkä työkokemukseni eri aloilta ei riittänyt pätevyyteen päästä edes työhaastatteluun. Olisi pitänyt olla konkreettinen (ruotsalainen?) koulutustodistus kaikille aloille, joilta hain töitä.
Olen tsempannut nämä seitsemän vuotta saadakseni jalkani yhteiskunnan oven väliin. Sijaisuuksia (vain suomenkielisiä lyhyitä hommia, yksi 2 kuukautta kestänyt koulukuvaajan homma), pitkä työttömyys, sekä yrittäjyysyritys joka meni päin seinää.
Viimeisin (tai toiseksi viimeisin, viimeisin on kirjoitukseni aihe) rajojeni rikkominen alkoi, kun päätin aloittaa opiskelun jälleen uuteen ammattiin.
Se tuntui ainoalta mahdollisuudelta.
Opiskellessani yliopistolla en ole saanut mitään uusia ihmiskontakteja. Lienee kyseessä yhdistelmä ”maahanmuuttaja/ei-ruotsalainen ja ikä”. Parikymppiset ruotsalaiset opiskelijatoverit eivät usein edes moikkaa kun törmäämme käytävässä ja luulen heidän olevan kauhuissaan kun messissä on yli nelikymppinen. Joka vielä kaiken lisäksi on ainoa, jolla on käsi koko ajan pystyssä seminaareissa ja rasittaa niitä näkökulmillaan ja kysymyksillään!
Toiseksi Ruotsi on shokeerannut minut luokittelutaidoillaan. Tottahan toki aikamme talouskriisit ovat lisänneet maiden sisäistä ihmisjakoa isompiin palasiin, mutta Ruotsi on vahva luokkayhteiskunta ihan historiallisestikin vanhana monarkiana. Itse olen ollut aina kaikkien mahdollisuuksien edessä täysin vapaasti ihan lapsesta asti, eikä vanhempien työllä tai taustalla ole ollut mitään merkitystä tai rajoitusta elämääni. Olen ehkä outolintu, sillä olen täysin luokaton ihminen!
Mieti nyt, joku tulee toteamaan minulle, että olen keskiluokkainen, KOSKA opiskelen yliopistossa ja minusta tulee opettaja. Siis vaikka tämä ihminen ei edes tunne minua!
Ruotsia kutsutaan usein maailman tasa-arvoisimmaksi maaksi. Maa itse mainostaa ja myy sitä kuvaa maailmalle. Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?
Ensinnäkin maan todellinen kulttuuri sijaitsee pääkaupungin ulkopuolella. Lisäksi on tärkeää tajuta ero maan politiikan ja maan tasolla olevan tavallisen ihmisen välillä. Parisataa kilometriä etelään Tukholmasta, Linköping ja Itä-Göötanmaa on todellista Ruotsia. Jouduin ensimmäiseen shokkiin jo pian saavuttuani.
Koko ajan sain kuulla että naiset ovat sellaisia ja miehet ovat tällaisia, ja niin edelleen ja niin edelleen. Mitä, eikös me ollakaan yksilöitä? Väittelin kerran erään ihmisen kanssa juuri noista ruotsalaisista sukupuolistereotypioista ja meinasin kuolla nauruun todetessani, että minä olen ruotsalainen mies! Sanon asiat suoraan, enkä pitele niitä sisälläni ja ole sitten myöhemmin ”hapan”, kun joku ei tulkinnut oikein (..niin tulkinnut mitä?).
Missä uskomattoman ihanassa kuplassa olinkaan elänyt elämäni Suomessa kaikkien kanssa sukupuolesta tai seksuaalisuudesta riippumatta, kiitos!
Ruotsin kielen käyttökin on täällä niin sukupuolilatautunutta, etten ollut sitä ensin uskoakaan. Minua ei kutsuta nimellä, olen ”tjej”. No, meikäläinen lataa saman tien takaisin: ”Hej kille!”
Opettaja on tänäänkin ”fröken” eli neiti, noin sata vuotta vanha nimi naisopettajalle, joka sai tehdä töitä ennen kuin meni naimisiin ja joka sitten pakotettiin kotirouvaksi. Sairaanhoitaja on sjukskötERSKA. Koska se on perinteinen naisten ammatti, ovat kaikki naisistettuja myös tässä ammattinimikkeessään. Monet haluavat kertoa ammatin yhteydessä, onko kyseessä nais- vai miespuolinen: -SKA vaan perään niin on nainen kyseessä.
Onko se todella niin kiinnostavaa tai tärkeää?
Yksi jännittävä oppitunti ruotsalaisesta kulttuurista oli, kun olin paikallisen työvoimatoimiston kautta työharjoittelussa alkuaikoina vintage-kaupassa Linköpingissä. Vetäisin esiin kassan alla roikkuvan paperin ja siinä oli otsikkona: Anti-Jantelagen.
Ensimmäinen lause oli: Sinä saat olla sellainen kuin olet… Kysyin saman tien omistajalta, että mitä ihmettä tämä on?
Hän vastasi, että juu, tämä kaupunki on ihan kauhea Jantelagen-mesta, missä kukaan ei saa olla erilainen kuin muut, muuten eristyy sosiaalisesta elämästä.
Käsite Jantelagen on syntynyt kuvitteellisesta pikkukaupungista Tanskassa. Sen loi norjalais-tanskalainen Aksel Sandemose kirjassaan Pakolainen ylittää jälkensä (1933). Kirja kertoo tanskalaisesta yhteisöstä, jossa ihminen on ihmiselle susi. Kirja on muistutus yhteiskunnan vallasta nujertaa yksilö. Jantelagen sai vallan Ruotsissa ilmeisesti juuri kansankodin ketjussa, mutta että kaikkien pitäisi olla samanlaisia norminkantajia, eikä kukaan saa olla erilainen?
Ei sovi minulle, sanon suoraan. Tässä teille Jante-laki:
Älä luule, että olet jotakin.
Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
Älä luule, että kelpaat johonkin.
Älä naura muille.
Älä luule. Että kukaan välittää sinusta.
Älä luule. Että voit opettaa meille jotakin.
Tänä päivänä Ruotsi on ihan samassa tilassa kuin Suomi ja muut länsimaat, koska rahasysteemi (neo-liberalismi/kapitalismi) on tehnyt maista vain toisiensa kanssa kilpailevia, ei oman maan asukkaista huolehtivia kokonaisuuksia.Kansankoti-ideaali hävisi täällä jo 80-luvulla, olen oppinut.
Mikään maa ei maailman paras maa, kaikissa on hyviä ja huonoja puolia, eikä omaa henkilökohtaista kokemusta tule yleistää.
Kaikki tämä kaikki johtaa kolmanteen eli viimeiseen konkreettiseen syyhyn palata kotiin ja tietysti ottaa perheeni mukaan. Aloittaa elämä taas uudelleen. 90-luvulla kuollut äitini jätti minulle elämänfilosofian, joka on nyt taas herännyt elämään:
Elä nyt ja nauti elämästäsi joka päivä, sillä koskaan et tiedä milloin kuolet.
Niin, milloin tulee ihmisellä raja vastaan? Miten kauan jaksaa tsempata? Tiedän nyt, etten halua elää negatiivisessa ja masentavassa mielentilassa loppuelämääni. Haluan aidosti nauttia!
Miksi siis haluan kadota takaisin Suomeen? (Lupaan, että minulla ei ole mitään romanttista kuvaa kotimaastani).
Koska minä olen suomalainen, se on identiteettini. Jotta minulla olisi omia ystäviä ja kontakteja. Jotta voisin olla oma itseni, suorasukainen ihminen, ratkaista konfliktit, väitellä rehellisesti naamat vastakkain. Vaikuttaa kotimaani ajankohtaisiin ongelmiin, kuten rasismiin omista kokemuksistani ammentaen. Puhua suomea. Laskeutua mielenrauhaan…
Joku päivä nähdään!
Terveisin Nina
Skoonelainen singer-songwriter Emil Jensen uskaltaa kritisoida kotimaataan:
Kommentoi