”Porkkalakiusauksen maku oli niin täyteläinen, että kotona olisin syönyt vastaavaa kolme lautasellista ja kaatunut onnellisessa koomassa sohvalle.”
”Ja liemi oli herkullista. Siinä oli vahvoja monipuolisia aromeita, mutta ne eivät sulautuneet sekamelskaksi vaan erottuivat selkeästi.”
”Ensimmäisen kerran kun haukkasin, aivoni nyrjähtivät.”
”Whoa. Iso läjä ranskiksia, kasa Vegemiä, vähän vihanneksia, jalapenoja ja ennen kaikkea kunnolla kastiketta. Kahta kastiketta!”
”Nämä ovat olleet varmaankin parhaat Suomessa syömäni bagelit!”
”Tämä oli todennäköisesti paras syömäni vegaaninen mustikkapiirakka.”
”Aloitetaan kukkakaalisiivistä. Ne olivat silkkaa neroutta.”
”Pääruoka koostui perunasta ja tomaatista. Kyllä, perunaa ja tomaattia, ei ’pääproteiinia’. Täydellisyyttä.”
”Kevätkääryleet olivat isoja ja rapeita, ja ne tuoksuivat ihanilta. Ja niissä oli kerrankin kunnolla makua ja täytteitä!”
”Halpaa ruokaahan tuo oli, sillä hot dogit maksavat euron kipale. Tilasimme siis neljä.”
”Borneo pysyy jämäkästi ehdottomien suosikkieni listalla.”
”Ravintolan intialais-bangladeshilainen tyyli korostaa raaka-aineiden omaa makua ja selvästi esiin nousevia yksittäisten mausteiden aromeita.”
”Leukani loksahti auki, kun näin listalla kahdeksan annoksen vegaanisen listan. Kahdeksan!”
”Avasin noutoruokapaketin innostuneena, ja vastaan pelmahti juuri oikea tomaatin, etikan ja paahdetun sipulin aromi.”
”Kastikkeen lisäksi pizzassa oli kokonaisia kikherneitä, keltaisia kirsikkatomaatteja, kevätsipulia, korianteria ja balsamicoa. Kaikki toimi.”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music