Kuvat: Kirsi Kissmyassinger
Vannoutunut HIM-fani teki juhannustaian, jonka vaikutuksesta toivoi näkevänsä hyvät miehet yhtä ihanina kuin Ville Valo.
Jurrittelutaukoni on kestänyt 18. kesäkuuta, eli juhannusaaton aattona, 6 viikkoa ja 6 päivää. Jään myös samaisena päivänä 6 viikon mittaiselle kesälomalle. Nämä kutosryppäät tuntuivat mielestäni äärimmäisen maagisilta. Näin unta Sweet 666-juhannustaiasta. Tämä taikahan on pakko toteuttaa!
Olen hivenen nirso miesten suhteen. Sen sijaan HIM-yhtyeen laulaja Ville Valon kanssa olisin valmis menemään naimisiin vaikka heti. Sweet 666-taikani tavoitteena oli, että näkisin hyvät miehet juhannusyön humussa villevalomaisen ihanina.
Tarvitsin taikaa varten
● Heartagram-printin
● 3 kappaletta 1-litraisia pahvipurkkeja valkoviini Liisaa
● leopardikuvioidun viltin
● moniväriset valot
Taikarituaalini aloitin juhannusaaton aattona klo 18 pusuttelemalla jokaista Liisa-pönttöä kuusi kertaa. Oli tärkeätä, että huulipunajäljet jäivät purkkien kylkiä kaunistamaan. Silmät oli suljettava pussailujen ajaksi ja kuviteltava mielessään Ville Valon upea olemus.
Tämän jälkeen kirjoitin jokaisen Heartagram-sakaran sisälle yhden Sweet 666-aineksista, joita olivat:
1. Hyvät miehet näyttävät Ville Valolta
2. Hyvät miehet kuulostavat Ville Valolta
3. Hyvät miehet tuoksuvat Ville Valolta
4. Hyvät miehet maistuvat Ville Valolta
5. Hyvät miehet tuntuvat Ville Valolta
6. Hyvät miehet ovat kuin Ville Valo
Suutelin punatuilla huulillani jokaista kuutta sakaratekstiä ja lausuin samalla ääneen kunkin taikalausahduksen.
Teippasin tuon rakkaudella kyhäämäni Heartagramin kiinni leopardikuvioiseen vilttiini ja sytytin valot. Liisa-viinipönikät sijoittelin tuon asetelman edustalle. Sweet 666-alttari oli valmis.
Viimeisenä taikasivalluksena kuului alttarin äärellä hokea 6 kertaa:
”I’m waiting for your call
And I’m ready to take your 666 in my heart
I’m longing for your touch
And I welcome your sweet 666 in my heart”
Jätin alttarin täyteen loistoonsa 18 tunnin ajaksi ja näin ollen purin sen klo 12 aikoihin juhannusaattona. Sitten oli aika avata myös ensimmäinen Liisa-pönttö. Mielentilani oli jännittynyt. Puristelin viinilasia nyrkissäni. Olin nähnyt yöllä villejä unia. Oliko se Sweet 666-taian ansiota? Onkohan taikani toimiva? Tulevat kuusi viikkoa näyttävät sen.
Kommentoi