Visualisoi vitutus pienemmäksi

Sovellettu mindfulness särkyneen sydämen hoitoon

Järkytys, epätoivo ja putoamisen tunne. Tervetuloa eroon, jossa sinut on jätetty. Olet jo ottanut etäisyyttä somessa ja oikeassa elämässä, laastaroinut haavasi huolella ja moneen kertaan, kanavoinut tunteesi autobiografiaksi ja päihtynyt matkan varrella pari kertaa. Olet todennut, että lemmikkien hyväksyvä läsnäolo on parasta terapiaa, päättänyt muuttaa Kanadaan ja hankkinut täydellisen retkeilyvarustuksen. Mutta edelleen vituttaa ja eksän naaman rajat tuntuvat piirtyneen lopullisesti silmäluomiesi sisäpuolelle. Hyvät uutiset ovat, että oloon auttaa muukin kuin aika ja jäätelö.  Suurin työ toipumisessa tapahtuu pään sisällä, joten on aika istua alas, hengittää syvään sisään ja visualisoida itsellesi parempi mieli.

 

  1. Haalista kummitteleva kuva

Minkä kohtauksen läpikäyminen sattuu eniten? Näetkö entisen rakkaasi yhä uudestaan hetkessä, kun kaikki oli täydellistä? Kuva on luultavasti värikäs, tarkka ja sileäksi fotaroitu, joten ota se reippaasti uuteen käsittelyyn. Haalista ensin värit ja etäännytä kuva sitten tunnistamattoman pieneksi. Lisäksi voit vääristää ilmeitä, lisätä elementtejä sekä sutata mielivaltaisesti. Tehtyäsi sen yhä uudelleen huomaat, kuinka alkuperäisen kuvan aikaansaama tunnereaktio heikkenee. Aika hoitaa kuvan kultaamisen ennalleen.

 

  1. Käsikirjoita pahin kohtaus uudelleen

Ajatuskin törmäämisestä eksääsi ja tämän uuteen rakkaaseen baarissa/kadulla/Ikeassa saa vatsahapposi tanssimaan letkajenkkaa. Visualisoi ”worst case scenario” ja rakenna siitä mehukas. Yksityiskohdissa on turha säästellä. Mielikuvassa olet todennäköisesti itse haalea, säälittävä ja voimaton pöly. Käsikirjoita tilanne uudestaan ja katsele se alusta loppuun monta kertaa.

On liian aikaista olla itsevarma ja onnellinen, mutta voit rakentaa tilanteesta rauhallisen. Kuvittele, että yllätykseksesi et tunne juuri mitään. Suhtaudut tapaamiseen tyynesti ja huomaat selviäväsi siitä hengissä. Millään, mitä silmiesi edessä tapahtuu, ei ole enää vaikutusta sinuun, sillä vanha yhteytenne on poikki.

 

  1. Luovu kontrollista

Mitä enemmän pitelet naruista, sitä pahemmin ne menevät solmuun ja kiristyvät ympärillesi. Mitä siivommin olet ulospäin, sitä suurempi läävä piilee sisällä. Kontrolli kuristaa ja edesauttaa napsahdusta, joten kannattaa päästää irti vielä kun voi.

 

  1. Mässäile ärsyttävillä piirteillä

Mikäli olet säilönyt puhelimessasi epäonnistuneita kuvia eksästäsi, on aika kaivaa ne esiin. Kehitä mahdollisimman voimakas vastareaktio rakastumiselle ja ihailulle. Jos et ehtinyt löytää eksästäsi tarpeeksi ikäviä puolia, mässäile ärsyttävillä piirteillä fyysiseen pahoinvointiin asti. Jos mielesi eksyy jatkuvasti ensitreffeillenne, korvaa kuva välittömästi – johdonmukaisesti toistaen – esimerkiksi eksäsi idioottimaisilla ”tanssiliikkeillä”. Liioittele. Reilusti.

 

  1. Rakastu johonkin, mihin tahansa

Sulje silmäsi ja kaiva esiin se ylöspäin virtaava olotila, joka syntyy rakastumisesta. Huomaa, että tunne on koko ajan ollut sinussa. Asian oivaltaminen antaa vapauden suunnata rakastuminen uudelleen mihin tai kehen tahansa. Teeskentele, vaikka kohde ei olisi toistaiseksi tiedossa. Elimistöllesi ei ole merkitystä, onko jalkojesi juuressa käärme vai kuvitteletko vain näkeväsi sellaisen, shokkitila on sama. Aivosi eivät myöskään tiedä oletko ihastunut oikeasti, tunteen vaikutus kehossa ratkaisee.

 

  1. Rakenna rima

Tee lista unelmakumppanisi ominaisuuksista ja päätä olla tyytymättä vähempään (lista saa olla epärealistinen, sillä se unohtuu kumminkin tavattuasi uuden kumppanin). Nauti huomatessasi, että entinen kultasi ei ollutkaan se oikea.

 

  1. Elä ilman päätä

Kehotus kuunnella sydäntä tuntuu suunnilleen samalta kuin käsky kävellä rotkon yli näkymätöntä nuoraa pitkin. Mutta tähänkin on tekniikka. Kuvittele, että sinulla ei ole päätä. Testaa esimerkiksi kotiaskareissa, kuinka kauan pystyt jatkamaan harjoitusta. Visualisoimalla sydämesi konkreettisesti kehosi päättävänä elimenä huomaat nopeasti, mikä tuntuu oikealta ja mikä tyydyttää vain mieltä.

 

  1. Tarkastele elämää elokuvana

Syvällä tunnesuossa on vaikea nähdä selkeästi eteensä. Jos sen sijaan otat askeleen sivulle ja katselet tilannettasi kauempaa, et todennäköisesti suhtaudu siihen yhtä vakavasti. Oletko koskaan koettanut vaikuttaa elokuvan kulkuun kotisohvalta? Mieti, mitä tahtoisit roolihahmon tekevän seuraavaksi.

 

  1. Hio esiin timanttinen tarkoitus

Toisen aloitteesta päättynyt suhde saattaa tuntua epäonnistumiselta tai ajanhukalta. Uskoit tai et, ajattele kokemaasi tarkoituksen kautta ja huomaat, ettei mikään ole turhaa. Mitä opit? Miten kehityit suhteen aikana ja sen loppumisen ansiosta? Kiitollisuuteen on vielä matkaa, mutta askel vie oikeaan suuntaan.

 

  1. Vuodata

Haluat varmasti päästää irti tarkkaan harkitut sanat niin, että menee perille. Olisi kysyttävääkin vielä. Olet luultavasti pyyhkinyt kirjoittamasi viestit ihan hyvästä syystä tiedostaen, että mikään ei kuitenkaan muuttaisi tilannetta. On kuitenkin olennaista saada sanottua kaikki se, mikä uhkaa patoutua ja on vaarassa keikuttaa tasapainoa myöhemmin. Kirjoita kirje, runo tai biisi, avaudu anonyymisti Youtubessa tai tiistaisin terapeutille. Tunteet voi purkaa taiteeksi ja raivo hiljenee hikoilemalla, mutta sanojen voimaa ei kannata aliarvioida.

Toisaalta saatat kuulua siihen koulukuntaan, joka ei usko ylimääräiseen analysointiin. Siinä tapauksessa aika parantaa, tuska vahvistaa ja virheistä oppii.

Kirjoittaja on hädän hetkellä googlannut ”How to heal a broken heart”, soveltanut metodeja itseensä ja testauttanut ne myös läheisillä. Kaikki ovat lopulta toipuneet.

A fairly unknown location among Barcelona visitors is the Bunkers del Carmel. While vast masses fill the paths of Park Guell (which, by the way, is threatened to become privatised and thus infuriating the locals), then perhaps you should make your way up to these bunkers where you get an absolutely stunning 360 degree view of Barcelona. Grab some vino or cerveza, a cheeky bocadillo and a warm jumper and trek up the hill, we promise it'll be worth it, day or night!
A fairly unknown location among Barcelona visitors is the Bunkers del Carmel. While vast masses fill the paths of Park Guell (which, by the way, is threatened to become privatised and thus infuriating the locals), then perhaps you should make your way up to these bunkers where you get an absolutely stunning 360 degree view of Barcelona. Grab some vino or cerveza, a cheeky bocadillo and a warm jumper and trek up the hill, we promise it’ll be worth it, day or night!

KUVAT: Reetta Kauranen

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi