John Anderson: Armoton kauneus. Pirjo Honkasalon elokuvataide
Siltala 2014
151 s.
Armoton kauneus tekee kunniaa Honkasalon upealle uralle.
Ensikosketukseni Pirjo Honkasalon elokuvataiteeseen oli fiktiivinen elokuva Tulennielijä (1998), hengästyttävän kaunis ja tunnelmallinen kuvaus kaksostyttöjen elämänvaiheista orpokodissa ja lopulta kiertävän sirkuksen matkassa. Olin lumoutunut ja merkillisen liikuttunut. Elokuva oli hyvin kaunis, mutta siinä oli myös haikeutta ja säröä ja jossain määrin traaginen pohjavire, joka jäi mieleeni pitkäksi aikaa.
Tulennielijän jälkeen olen seurannut Honkasalon tekemisiä aktiivisesti ja olinkin innostunut huomatessani Siltalan kustantaneen hänen tuotantoaan ja taiteilijuuttaan käsittelevän kirjan. Armoton kauneus nosti niin erityisellä tavalla mieleeni monia Honkasalon elokuvataiteen tavoittamia ja herättämiä tunteita ja muistoja, etten voi olla kuin kiitollinen kirjasta ja sen julkaisusta.
Pirjo Honkasalo on merkittävä taiteilija ja ohjaaja, joka on saanut paljon myös kansainvälistä huomiota ja tunnustusta. Hän on ohjannut sekä fiktiivisiä että dokumentaarisia elokuvia, joista uusin on paljon kiitosta kerännyt Honkasalon puolison Pirkko Saision romaaniin pohjautuva Betoniyö. Taiteilijana Honkasalo on rohkea ja ennakkoluuloton sekä ennen kaikkea lahjakas ihmisen sielunelämän vivahteiden kuvaaja.
John Anderson on yhdysvaltalainen elokuvakriitikko, joka on koonnut ja kirjoittanut Armottoman kauneuden vietettyään aikaa Honkasalon kanssa lukuisten eri yhteyksissä tapahtuneiden kohtaamisten merkeissä. Kirjan toteutuksen intiimiydestä ja syvyydestä heijastuukin erityislaatuisella tavalla Honkasalon ja Andersonin keskinäinen luottamus ja kunnioitus. Kirja on koottu taidolla ja tiedolla mutta ennen kaikkea rakkaudella.
Armoton kauneus on taittoa myöten hienovireisen taitavasti laadittu kokonaisuus. Kirjassa käsitellään kiehtovalla ja myös hyvin intiimillä tavalla Honkasalon tuotantoa. Anderson onnistuu tavoittamaan hienosti jotain, mitä kutsuisin Honkasalon näkemyksen ytimeksi, sen olennaisimmiksi merkityksiksi.
Kirjassa Honkasalo kertoo teoksistaan, avaa niiden taustoja ja jakaa myös niihin liittyviä muistojaan, joista osa on hyvinkin raadollisia. Hän kertoo myös avoimesti siitä, millaista ohjaajan ja dokumentintekijän työ käytännössä on sekä valaisee kohtaamiaan eettisiä ja moraalisia tilanteita ja ristiriitoja. Hänen näkemyksistään välittyy tinkimättömyys ja vilpittömyys. Monet Honkasalon töistä, kuten Tšetšenian sotaa kuvaava Melancholian 3 huonetta (2004), käsittelevät hyvin raskaita aiheita, mutta läpi kirjan heijastuu myös Honkasalon kyky nähdä ja aistia kauneutta ja toivoa ympärillään.
Hetkittäin luin kirjaa kuin runoa. Sen teksti hengittää kiivaasti ja herkkyydellä, elämän julmuutta ja mielettömyyttä kavahtamatta, kuten Honkasalon elokuvataidekin. Kirja on äärimmäisen ehyt ja taidokas kokonaisuus, ja sanoisin, että myös hieno kunnioituksen osoitus Honkasalolle taiteilijana.
Jaa:
