Warner Music Finland
23.5.2012
Heli Kajon debyyttialbumista tuli epätasainen
Viimeistään Subin Iholla-sarjasta suuren yleisön tietoisuuteen noussut helsinkiläinen Heli Kajo ilahdutti musiikinystäviä jo vuoden 2010 Euroviisu-ehdokkaallaan Annankadun kulmassa, joka on absurdi ja viinanhuuruinen city-ilottelu-biisi.
Jo tuolloin muistan miettineeni, että jos Kajo julkaisee levyn, jonka materiaali muistuttaa tuota kappaletta, olen ensimmäisenä jonossa ostamassa sitä. Warner Music Finlandin Asko Kallonen tarjosi fiksuna miehenä Kajolle levytyssopimusta, joka realisoitui debyyttialbumiksi kaksi vuotta myöhemmin.
Levynä Elämäsi suloisin virhe kuvastaa varsin hyvin vähän alle kolmekymppisten city-sinkkujen maailmaa. Huolettoman nuoruuden haihatukset pitäisi olla jo takana, aikuinen tulevaisuus siintää horisontissa, mutta ihmissuhdedraamat hallitsevat arkea.
Elämäsi suloisin virhe on oiva valinta avausraidaksi. Se on kepeää etko-musiikkia, jonka polveilevat sävelkulut, letkeä biitti ja jousisoittimet vetävät kuulijan imuun. Kakkoskappale Jos mä oisin tyttö menee turhan pateettiseen suuntaan, mutta on silti hellyttävän viaton.
Jo tuttu Annankadun kulmassa saa viimeistään hymyn kuuntelijan huulille ja menojalan vipattamaan. Vaikka tekstissä ei mennäkään pintaa syvemmälle, kuulostaa rakastamisen ja sitoutumisen vaikeuden pohdinta aidolta ja uskottavalta.
Seuraavat kaksi kappaletta, Barcelona ja Poikajumala, ovat säveleltään läpikuuntelubiisejä ja sanoitukseltaan banaaleja. Biitti kuitenkin vetää hyvin, mikä pitää levyn rytmin ehjänä.
On helppo ymmärtää, miksi seuraavaksi kuultava Jos mä kuolen nuorena on valittu levyn ensimmäiseksi single-lohkaisuksi. Se on suloisen surumielinen ja selkeästi omakohtainen, taitava yhdistelmä tarttuvaa sanoitusta ja oikeissa kohdissa nostatettua säestystä.
Kiina onkin sitten taas tasapaksu välitilakappale. Sen sijaan Thelma & Louise on hieno osoitus Kajon samaistumista herättävistä sanoituksista. Myös biisin sovitus on mainio.
Toiseksi viimeinen biisi Sosiaalista toimintaa tiivistää levyn yleistunnelman ja viestin jotenkin masentavalla tavalla; Kajon sanoitukset ovat loppujen lopuksi erittäin toisteisia. Osa sävelkuluistakin junnaa samoilla urilla. Viimeinen kappale, Virheellinen suloinen elämä eli remix-instrumentaali ykkösraidasta, on jo turhaa täytettä.
Jos levyn muut kappaleet nousisivat kolmen parhaan biisin – Jos mä kuolen nuorena, Annankadun kulmassa sekä Thelma & Louise – tasolle, käsissä olisi nerokas debyyttialbumi. Myös diskobiittiä olisi voinut jättää vähän vähemmälle ja antaa tilaa Kajon herkälle tulkinnalle.
Yhdessä vaiheessa kuuntelua huomaan muuten ajattelevani Scandinavian Music Groupin Terhi Kokkosta, jonka äänen soinnissa ja sanojen lausumistavassa on jotain samanlaista.
Jaa:
