Kansallisteatteri
Ohjaus: Raila Leppäkoski
Dramatisointi: Sofi Oksanen
Näyttelijät: Antti Luusuaniemi, Jani Karvinen, Jouko Keskinen,
Jukka-Pekka Palo, Pirjo Määttä, Sari Puumalainen, Timo Tuominen, Janne Hyytiäinen, Matleena Kuusniemi.
Viron lähihistorian läpileikkaus sai pohtimaan ihmisyyttä ja sen rajoja.
Kansallisteatterissa ensi-iltansa 27.11.2013 saanut Kun kyyhkyset katosivat perustuu Sofi Oksasen samannimiseen romaaniin. Yhden kauden ajan Kansallisteatterin ohjelmistoon kuulunut, kirjailijan itsensä dramatisoima näytelmä tarjosi kattavan läpileikkauksen Viron vaiettuun lähihistoriaan. Ensimmäinen näytöksen tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan, jolloin Viron miehittivät ensin Neuvostoliitto, sitten Natsi-Saksa ja uudelleen Neuvostoliitto. Toisessa näytöksessä eletään 1960-lukua ja vakiintuneen neuvostovallan aikaa.
Moniulotteisen näytelmän voisi kiteyttää yhteen lauseeseen: äärimmäisissä oloissa ihminen on valmis tekemään mitä tahansa pelastaakseen itsensä. Herää myös paljon kysymyksiä, kuten mikä tekee ihmisestä pahan? Tai hyvän? Miten ääriolosuhteet vaikuttavat ihmisen toimintaan ja moraaliin?
Päähenkilönä on häikäilemätön Edgar Parts, joka vaihtaa ideologiaa ja nimeä sen mukaan, mikä hänelle on kulloinkin edullisinta. Hän työskentelee Saksan miehityksen aikana natsien palveluksessa, neuvostoaikana kommunistisen puolueen alaisuudessa. Hän kokoaa kunkin hetken minänsä menneisyyden palasista. Oksanen on varmasti tietoisesti antanut hahmolle nimen Parts. Nimensä mukaisesti Edgar koostuu osista – hänen identiteettinsä on hajanainen, ja hän joutuu esittämään roolia sekä henkilökohtaisessa että poliittisessa elämässä.
Näyttämön pelkistetty ja karu lavastus sopii erinomaisesti sodan runteleman Viron miljööksi. Pelkistetty lavastus korostaa myös yhteiskunnassa vallinneiden ideologioiden voimaa: lavasteita ei tarvita, sillä ideologia itsessään on suuri kulissi, joka täyttää koko yhteiskunnan. Pyörivä näyttämö kuvaa hyvin vaihtuvia miehittäjiä ja sekasortoista aikaa. Kuvataiteilija Mikko Ijäksen hiilipiirrosprojisoinnit ovat elävä, orgaaninen osa lavastusta ja itse näytelmää.
Näyttelijäntyö on taitavaa ja hienovireistä. Hahmot ovat taidokkaasti roolitettu ja väkevästi, vivahteikkaasti näytelty. Etenkin Matleena Kuusniemessä on omanlaistaan vanhanajan karismaa ja herkkyyttä, joka korostuu kauniisti hänen näyttelemässään traagisessa Juuditissa. Rooli on kuin hänelle tehty ja tuleekin näytelmän kaikista hahmoista eniten iholle.