(Wreck-It Ralph, USA 2012)
O: Rich Moore
Suomenkieliset äänet: Niko Saarela, Iina Kuustonen, Riku Nieminen, Elina Knihtilä
K7/4
Ensi-ilta 15.2.
Videopelien maailmassa sattuu ja tapahtuu – vähän liikaakin.
Disneyn uusimman 3D-animaation idea on aivan loistava. Videopelien hahmot ja maailmat eivät ole pelkkää pikselilumetta vaan oikeasti olemassa. Pelihahmot käyvät peleissä töissä, ja kun pelihalli menee kiinni, duunipäivä on ohi ja hahmot vapaalla omassa todellisuudessaan.
Ralf (suomenkielisenä äänenä Niko Saarela) on ollut 30 vuotta töissä Felix Fiksaa -pelin pahiksena. Hänen tehtävänään on murjoa rakennuksia, jotta sankari-Felix (Riku Nieminen) pääsee niitä paikkailemaan ja ottamaan vastaan pelin asukkaiden suosionosoitukset. Duunissa ei sinänsä ole vikaa, mutta pahiksena Ralf ei saa osakseen juurikaan arvostusta konservatiivisessa pelien yhteiskunnassa. Ralf käykin muiden pahisten ja loppuvastusten kanssa ryhmäterapiassa purkamassa turhautumistaan. Alituinen pahis-dissaus syö voimailija-Ralfia kuitenkin siihen pisteeseen, että tämä lähtee etsimään kunnioitusta muista peleistä.
Näistä aineksista saisi jo varsin mielekkään seikkailutarinan, mutta ehei, muun muassa Simpsoneita ohjannut Rich Moore sekä muut disneyläiset eivät 3D-höyryissään tyydy yhteen juoneen. Niitä on oltava ainakin kolme! Ja jokainen on edeltäjäänsä seikkaperäisempi.
Nykyaikaisen sotapelin asesankaritar, henkilökohtaisten traumojensa kovettama Calhoun (Elina Knihtilä) liittyy Ralfin matkaan, sillä tämä on vahingossa kuljettanut sotatantereen koppakuoriaisen Karkkimaailma-peliin. Väärässä pelissä monistuneet mönkiäiset uhkaavat tuhota koko peliyhdyskunnan. Karkkilandiassa käsitellään taas aivan muita pulmia: makeis-autoilusta haaveileva Nelli (veikeä Iina Kuustonen) kamppailee voittaakseen epilepsia-tyyppisen häiriönsä ja kavereiden suosion.
Ralf ja Nelli päätyvät muutamien sokeristen kaverimontaasien myötä auttamaan toinen toistaan, mutta kummankin ongelmat paisuvat elokuvan edetessä katastrofaalisiin mittasuhteisiin.
Pysytkö karkkikärryillä? En minäkään. Enkä usko, että elokuvan alaikärajoilla roikkuva nuori katsoja ymmärtää menosta yhtään sen enempää. Lisäksi Calhounin synkän tappopelin metalliset örkit ryömiskelevät taatusti 4–6-vuotiaan (vanhempien seurassa leffaan tulleen) pikkukatsojan uniin. Vastapainona toki tarjoillaan aimo annos tyttömäistä makeisdiskurssia, joka työntää pelottavan armeijatodellisuuden taka-alalle.
Kouluikäiselle Räyhä-Ralf tarjoaa aimo annoksen värejä, melskettä, monenmoisia juonenkäänteitä ja Disneyn taattua tunnepaatosta. Aikuiskatsoja selviää liki parituntisesta 3D-rallista selväjärkisenä ja paikoin viihtyen, mutta harmittelee, ettei herkullisia viittauksia pelikulttuuriin nähdä kuin seikkailun alkupuoliskolla.