Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Like 2013
Suom. Jonna Joskitt-Pöyry
443 s.
Susan Fletcherin täydellisyyttä hipova teos kertoo merestä, joka ottaa ja antaa.
Kerrottakoon heti alkuun, että brittiläinen Susan Fletcher (s.1979) on minulle erityisen rakas kirjailija. Hän on onnistunut hullaannuttamaan jokaisella kirjallaan, mielestäni hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa Meriharakat (2007) on yksi kaikkien aikojen kauneimmista romaaneista. Fletcher kirjoittaa kieltä, johon on mahdollista hukkua; hän kertoo tarinoita, joiden ei soisi koskaan loppuvan.
Arvata siis saattaa, että odotin Fletcherin neljänneltä romaanilta Tummanhopeinen meri paljon: soljuvaa kerrontaa, runollista kieltä, syviä henkilöhahmoja, vahvoja tunteita, osuvaa ihmis- ja suhdekuvausta, tarkkanäköistä miljööhavainnointia ja tietenkin upeaa, hallitusti rönsyilevää tarinaa.
Odotuksiini vastattiin. Täydellisesti. Tummanhopeinen meri uppoaa syvälle sieluun.
Kirjan nimi viittaa Parla-saarta ympäröivään mereen. Tuo hohtava meri on antanut saaren asukkaille paljon, mutta ehkä ottanut vielä enemmän. Suru painaa ihmisten hartioita, toivo hukkuneen löytymisestä hiipuu hiljalleen. Kun Parlan rantaan ajautuu muistinsa menettänyt tumma mies, vanhat tarinat mystisestä Kalamiehestä alkavat elää. Saaren asukkaat valpastuvat: kuka tämä mies on? Tuoko hän meille hyvää vai pahaa?
Tarina kiertyy salaperäisen miehen ympärille, mutta polveilee taidokkaasti saaren asukkaasta toiseen, menneisyydestä nykyisyyteen. Keskiössä ovat ihmissuhteet – lujat ja väkevät, sairaat ja väkivaltaiset, ujot ja salatut. Fletcher kysyy, miten puhua asioista, joista on vaiettu vuosia, ehkä vuosikymmeniä. Hän kuvaa sisarusten välistä etäisyyttä, pettämisen järjettömyyttä, tunteiden patoamista, polttavaa ikävää ja nyrkkiä, joka lyö. Ja hän kuvaa järisyttävää intohimoa, pitkää onnellista avioliittoa, sitkeää rakkautta – ja rohkeutta päästää irti, jatkaa elämää.
Kuten Meriharakoissakin, myös Tummanhopeisessa meressä meri on valtava, koko tarinaa kannatteleva voima. Jos nämä ihmiset olisi sijoitettu saaren sijasta sisämaahan, jotain hyvin oleellista olisi jäänyt puuttumaan. Parlassa meren tyrskyt sulautuvat ihmiselon myrskyihin; Fletcherin näppäimistö piirtää tarkkaa kuvaa hummerimertojen nostamisesta, tulvavuoksista, rantakallioilla pesivistä linnuista, lautan lähtemisestä ja saapumisesta, roskista ja kiiltävistä levistä, jotka ajautuvat rantaan. Miljöö on niin vahva ja elävä, että lukija voi tuntea kostean meri-ilman omalla ihollaan.
Fletcherin luottosuomentaja Jonna Joskitt-Pöyry on tehnyt jälleen loistavaa työtä. Tätä pitää saada pian lisää!