Sylvin toimituskunta yrittää jatkossa muistaa, että olut ei ole kaljaa.
Olutkoulutukseen? Miksi ihmeessä?
Kyllähän suomalainen nyt tähän ikään mennessä kaljaa osaa juoda.
Sitä on harjoiteltu jo kauan ennen täysi-ikäisyyden saavuttamista metsissä, porttikongeissa ja kotibileissä. Festareilla on kulutettu omaisuuksia ylihintaiseen, lötköistä muovituopeista tarjoiltuun lämpimään ohraliemeen. Onpa rakkaus olueen ollut niinkin suuri, että kun rahat ovat baarissa loppuneet kesken, on välitön lohtu löytynyt naapuripöydän keskenjääneestä tuopista.
Monen kymmenen vuoden kokemuksella tiedämme kyllä, että Olvi, Karhu ja Karjala eivät eroa toisistaan mitenkään – samaa, ihan kelpo litkua kaikki. Toki valistuneina maailmankansalaisina olemme tehneet tuttavuutta eksoottisempienkin ohrapirtelöiden kanssa. Belgiassa reissatessa on totuteltu vahvempiin olutmakuihin, Englannissa on fiilistelty aidossa pubiympäristössä Real Alen äärellä.
Toisaalta uusien olutkokemusten perässä ei ole tarvinnut enää aikoihin poistua maasta: tshekkioluet valloittivat lähikauppojen hyllyt vuosia sitten ja tumma olut kuuluu suomalaiseen nykyjouluun siinä missä rosolli ja laatikotkin.
Mitä opittavaa meillä nyt olisi?
Hyvinkin paljon, huokailee opettajamme Markku Ristevirta varmasti mielessään.
Vastoin luuloamme olemme sittenkin melkoisia amatöörejä. Onneksi olemme päässeet ammattilaisen oppiin – Ristevirta on jakanut oluttietoutta muun muassa yrityksille, erilaisille harrastusseuroille, polttariporukoille ja päivänsankareille Pikkulintu-ravintolassaan jo vuodesta 2000.
Olemme innoissamme imemään mallasjuoman lisäksi myös tietoa, mutta hieman huolestuttaa, että eikö se ole viininjuojien fiiniä hifistelyä semmoinen maistelu? Ja onhan olutta varmasti riittävästi?
Rauhoitumme kuullessamme, että olutta jää todennäköisesti vielä ylikin eikä sitä maistelun päätteeksi sylkäistä suusta pois.
Mutta aivan yksinkertaista oluidenkaan maistelu ei ole.
Kun olut on valutettu hitaasti reunaa pitkin lasiin ja onnistuttu saamaan siihen vielä pieni vaahtopintakin, nuuhkitaan juomasta lyhyitä vetoja. Oluttilkkaa pyöritellään ja purskutellaan eri puolilla suuta, jotta saadaan maut talteen.
Olut nielaistaan, koska katkeraa jälkimakua ei tunne muuten. Jälkimausta arvioidaan myös sen kestoa, maltaisuutta ja hedelmäisyyttä.
Kouluttajamme tähdentää, että olutta maistellessa on tärkeää löytää jokin tuoksu, maku tai aromi, jolle osaa antaa nimen. Sillä ei ole merkitystä, puhutaanko märästä tennissukasta vai mummon vadelmapuskasta, kunhan oluen tai tietyn ominaisuuden pystyy tämän luonnehdinnan avulla tunnistamaan seuraavallakin kerralla.
Moni koululaisista unohtaa melko pian -nielaisua lukuun ottamatta – nämä maistelurituaalin perussäännöt, mutta kyllä me paljon opimmekin:
Humala ei ole sama kuin känni
Se on paljon enemmän
Humala on hamppukasveihin kuuluva köynnöskasvi, jota lakisääteisesti viljeltiin 1500-luvulla joka talossa. Olutta valmistettaessa humalaa käytetään tuomaan olueen katkeruutta. Mausteena humala tuo olueen esimerkiksi ruohomaisuutta, pihkaa tai sitrusmaisuutta.
Oluita voidaan tyypitellä humaloinnin määrän mukaan. Esimerkiksi India Pale Alea (IPA) määrittää runsas humalointi. Nimi juontaa juurensa siitä, että olutta siirtokuntaansa Intiaan kuljettavilla brittiläisillä purjelaivoilla ei ollut jäähdytyslaitteita, minkä vuoksi olueen lisättiin runsaasti humalaa säilymisen takaamiseksi. Alun perin humalaa onkin käytetty säilöntäaineena.
Asioidessani myöhemmin ravintola Pikkulinnussa opin Markku Ristevirralta, että humala on vieläkin paljon, paljon enemmän. Perusteellisen tietoiskun humalluttamana voin taata, että olutta ei tarvitse edes maistaa saadakseen pään pyörälle.
Olut nautitaan lasista
Opettajamme painottaa, että olutta ei juoda pullon suusta edes saunassa tai retkillä. Kenttäolosuhteissa, kuten festareilla poikkeus sentään sallitaan. Ja jos muualla olutta tarjoillaan muovituopeista, vaihdetaan välittömästi paikkaa, opimme.
Kalja ei ole olutta
Tätä on sylviläisten erityisen vaikea sisäistää. Vaikka meille tehdään heti alusta selväksi, että kalja on kotikäyttöön valmistettu, leivinhiivalla käytetty, lähes alkoholiton janojuoma, jota tässä koulutuksessa ei nautittaisi lainkaan, joutuu opettajaparkamme jatkuvasti puuttumaan kielenkäyttöömme. Me teemme parhaamme, mutta taidamme sittenkin reputtaa muotoseikoissa
On vain kahdenlaista olutta
90 prosenttia maailman oluista on lageria, 1800-puolivälissä nykyisellä Tsekin alueella kehitettyä pohjahiivaolutta (= työnsä tehtyään hiiva kuolee, painuu astian pohjalle). Lager käy 10-12 asteen lämpötilassa, minkä jälkeen se kypsytetään viileässä.
Tuhansia vuosia sitten syntynyt Ale-olut hiivataan lämpimämmässä ja se käy noin 16-20 asteessa. Ale on pintahiivaolutta. Käydessä hiiva nousee kuohuksi pinnalle, mutta kypsyessään laskeutuu pohjaan ja tuottaa olosuhteiden ansiosta valtavasti erilaisia aromiyhdisteitä.
Olutkoulutuksessa nauttimamme oluet ovat kaikki Ale-oluita.
Jos olut ei kelpaa sioille, juotetaan se naisille.
Kansanperinteen mukaan monen vieroksumaan belgialaiseen happamaan Lambiciin lisättiin aikanaan kirsikoita, jotta se kelpaisi myös naisille. Kelpaa se, kahdelle sylviläiselle.
Urbaanilegendoihin ei ole uskomista
Sylvi: ”Onko urbaanilegenda, että vaahdossa on enemmän promilleja?”
Markku Ristevirta: ”On.”
Olosuhteilla on väliä
Luulin pitkään, että avaamaton olutpullo säilyisi ikuisesti. Nyt viimeistään opin, että säilytyksestä riippuen vaalea lager säilyy hyvänä vain puolisen vuotta. Pilalle menneen oluen tunnistaa hapahkosta aromista tai samentuneesta väristä.
Toisaalta, mitä vahvempi ja täyteläisempi olut, sitä pidempään se kestää. Esimerkiksi barley wine usein paranee vanhetessaan ja saattaa pysyä juomakelpoisena kymmenisen vuotta.
Kun pullo avataan, herkimmät aromit haihtuvat muutamassa sekunnissa. Oluen hyvä vaahto suojaa juomaa hapettumiselta. Ilman happi ja ultraviolettivalo ja tekevät hallaa oluelle, minkä vuoksi olut säilytetään ruskeassa pullossa.
Valaistuminen on mahdollista saavuttaa kolmessa tunnissa
”Siis niin PALJON kun mä oonkin juonut elämässäni kaljaa, en ole tiennyt näistä. Hienoa saada nimi näille mauille! Tutustuin ensimmäistä kertaa India Pale Aleen enkä tule enää koskaan ostamaan mitään muuta.”
Haluamme juoda viskiä
Pikkulintu järjestää myös viskikoulutusta, Maisteltavaksi valitaan viitisen viskiä esimerkiksi alueen tai viskityypin mukaan. Sylvi ymmärtää viskeistä oluttakin vähemmän, joten koulutuksen tarve on suuri ja akuutti.
Paljon jää siis mieleen, vaikka emme ehkä vuosikurssin kirkkainta kärkeä olekaan. Markku Ristevirran perusteelliset, tarinoin elävöitetyt kuvaukset oluen synty- ja valmistusprosessista pitävät oppilaiden mielenkiinnon piripinnassa läpi session. Opetussuunnitelman voi sanoa olevan kohdallaan, jos kolmessa ja puolessa tunnissa perehdytään kemiaan, historiaan sekä kansanperinteeseen ja saadaan vielä luvan kanssa hieman humaltuakin. Jatkokurssille saattaa olla tungosta.
Lisätietoa koulutuksesta: http://www.pikkulintu.fi/pikkulintu/koulutus.html
KOULUTUSMATERIAALI
Oluet on valittu siten, että maku vahvistuu loppua kohden. Oluiden välillä nautitaan kurkkua, jonka entsyymit nollaavat makumuistin.
1. Beer Here Vårvit,Tanska
Opettaja: ”Suodattamaton belgityylinen vehnäolut , jonka maussa tuntuu pieni mausteinen terävyys ja sitrus.”
Oppilaat: (Ei kommentteja oluesta. Kaikki keskittymiskyky kohdistui oluen kaatamiseen lasiin ohjeiden mukaisesti. Vähän vaikealta tuntui.)
2. Schneider Aventinus, Saksa
Opettaja: ”Suodattamaton tumma vehnäolut, jossa neilikkamainen, ylikypsän banaanin aromi.”
Oppilaat: ”Haisee pisuaarin saippualta.”
”Banaani maistuu kyllä!”
3. Oscar Blues, Dale’s Pale Ale, USA
Opettaja: ”Amerikkalaistyylinen pale ale, reilu humalointi. Oiva juoma pizzan kyytipojaksi.”
Oppilaat: ”Kiinnostavin, koska jengi tykkäs tai ei.” ”Ihana!” ”Hirvee!”
”Boring…Amerikka…”
”Luulin että tämä olisi helpompaa.”
Olvi