Kahvila Kaiho, Tampere 28.10.2015 LOPETTANUT – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Ehdin käydä mukavassa kahvila Oopsy Daisyssa harmittavan vähän ennen kuin se lopetti toimintansa. Minulla on ollut sitä ikävä, sillä vaikka vegaanista kahvin kylkiäistä saakin Tampereella ainakin Café Gopalista, Rongankadun Gopalista, nykyään Tammelan Gopalista, Aamuruskosta, Hella ja Huone Delistä ja tietysti vanhasta kunnon Vohvelikahvilasta, pidin Oopsy Daisyn tunnelmasta ja sekametelisisustuksesta.

Ilahduinkin lukiessani Gastropavusta uuden Kahvila Kaihon perustamisesta melkein samoihin tiloihin Forget-Me-Not -liikkeen naapuriin – näilläkin liikkeillä on avoin yhteys keskenään. Luvassa olisi vegaanisia karjalanpiirakoita ”munavoilla” ja muita herkkuja. Kahvila on kätevästi matkan varrella harrastuskämpille, joten pääsin pian testaamaan.

Tilasin pari karjalanpiirakkaa kahvin kanssa – soijamaitoa tietysti löytyi. Piirakat olivat kotikutoisen lättänöitä mutta hyviä, ja mustan suolan rikkimäisellä aromilla tofu-margariiniseokseen oli saatu kananmunamainen tuoksu, vaikka koostumus ei munavoita muistuttanutkaan. Ehkä karkeammat tofukappaleet sileämmän tofu-margariiniseoksen joukossa toimisivat? Hyvää tämä oli joka tapauksessa.

Minulla oli aikaa jälkiruokaankin, joten tilasin vielä minttusuklaabrownien. Sekin oli oikein hyvää, ei liian makeaa tai rasvaista. Tarjolla olisi ollut myös pokkanamuffinsseja ja keksejä, ja facebook-sivujen mukaan valikoimasta löytyy mm. vatruskoita, omenapiirakkaa, mustikkapiirakkaa, ”mustikkakukkoa”, josta Gastropapu intoilikin.

Tänne tulee varmasti palattua.

Kahvila Kaiho
Aleksanterinkatu 30
Tampere

ti–la 11–18

Facebookissa

Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, kahvilat, Tampere