(Australia–USA 2015)
O: George Miller
N: Charlize Theron, Tom Hardy, Nicholas Hoult, Abbey Lee, Zoë Kravitz
K16
Ensi-ilta 15.5.2015
Bensaa, verta, testosteronia – ja estrogeenia!
Pelkkä naisen roolittaminen ison toimintaelokuvan toiseen pääosaan ei riitä tuomaan uutta säpinää genreen. Ei kun hetkinen. Mad Max: Fury Roadin aiheuttama ennakkopöhinä tuntuu kertovan toista. Joukko amerikkalaisia alfaurpoja on jo ehtinyt leimata elokuvan – sitä näkemättä – vaaralliseksi feministiseksi propagandaksi ja julistaa sen boikottiin. Yrityksenä on selvästi hämärtää maskuliinisuuden ja feminiinisyyden rajoja!
Kyseessä ei ole varsinaisesti postapokalyptinen feministinen manifesti, mutta miesten ylivertaisuuteen uskovan yhteisön puntit täriskööt, sillä A. elokuvan keskeisin naishahmo Imperator Furiosa ei ole Mad Maxin tyttöystävä, B. Furiosalla on täysi vaatetus päällä, C. Hänen kroppansa on ”epätäydellinen” (Furiosalta puuttuu toinen käsi) ja D. hän mätkii miehiä maihin siitäkin huolimatta.
Ja mikä pelottavinta, Imperator Furiosa ei suinkaan ole elokuvan ainoa naishahmo. Heitä on yli kymmenen, ja he haastavat miesten ylivallan. Asetelmien kääntäminen niin juonen kuin koko toimintaelokuvan vanhakantaisen perinteen suhteen tuovat muutenkin erinomaiseen kokonaisuuteen sähköä.
Charlize Theronin näyttelemä Imperator Furiosa on Immortan Joen (Hugh Keays-Burne) sotapäällikkö. Immortan Joe hallitsee vettä ja bensaa aavikoituneessa maailmassa, jossa molemmista on pula. Kesken bensanhakutehtävän Furiosa lähtee omille teilleen ja saa peräänsä Immortan Joen ja tämän puolikuolleiden nuorukaisten armeijan.
Tom Hardyn näyttelemä Mad Max on nimensä mukaisesti hulluuden partaalla. Syyllisyyden ja menetyksen riivaama mies osuu Furiosan tielle, ja vaihtoehtojen puutteessa sekä yhteisen vihollisen edessä heistä tulee liittolaisia. Yhdessä muutaman matkalaisen kanssa Furiosa ja Max ajavat taistelurekalla kohti epämääräistä tulevaisuutta.
Heti alussa George Millerin elokuva ottaa katsojalta luulot pois. Leikkaukset ovat nopeita, tilanteet äkkinäisiä ja vauhti älytöntä. Tapahtumia ei selitetä. Neljäs Mad Max on kineettistä elokuvaa, jossa toiminta korvaa suunnittelun ja liike dialogin. Se on myös dystopia, jossa toivo on yhtä niukassa kuin vesi tai polttoaine.
Muun muassa valtavat hiekkamyrskyt, rekan etumuksessa roikkuva metallikitaristi, puolikuolleiden armeija ja lypsylehminä käytettävät naiset tuovat leffaan väkevää omaleimaisuutta. Päähahmojen – Mad Maxin ja Furiosan – ei kuitenkaan tarvitse erityisesti riehua erottuakseen kokonaisuudesta. Etenkin Charlize Theronin roolityötä voisi kuvata jopa rauhalliseksi.
Furiosa tuo millisiilinsä, tyynen auktoriteettinsa ja fyysisten valmiuksiensa kautta mieleen toisen vakuuttavan toimintasankarin, Alien-elokuvien Ripleyn. Surullista on, että vastaavia vertailukohtia joutuu etsimään niinkin kaukaa. Urputtavilla alfaurpoilla ei siis valitettavasti ole vielä syytä huoleen unelmatehtaan ideologisten ulottuvuuksien suhteen. Imperator Furiosan kaltainen hahmo on edelleen poikkeus suurissa toimintaelokuvissa. Mutta mikä loistava poikkeus!