Kultti- ja kauhuelokuvafestivaali tulee taas! Sylvi katsasti muutaman festivaalitärpin, taas, ja piti niistä, taas!
Hansel & Gretel Get Baked
(USA 2013)
O: Duane Journey
N: Lara Flynn Boyle, Molly C. Quinn, Michael Welch
K16
Night Visions -esitykset la 13.4. klo 01.00 Kino Engel 1, su 14.4. klo 03.00 Kino Engel 2.
Kauhupiirakkaa herkullisilla mausteilla
No nyt ollaan todella nyrjähtäneen sadun äärellä. Kaikki muistanevat lapsuudestaan satukasettitarinan Hannusta ja Kertusta, jotka erehtyvät syömään pahan noidan piparkakkutaloa ja kohta ollaankin jo päätymässä ruoaksi ihmissyöjänoidan herkkukesteille.
Vuoden 2013 filmatisointi lisää soppaan pilveä, splatteria, magiaa, eläviä kuolleita, ripauksen outoa erotiikkaa ja onhan sinne mukaan saatu vielä natsitkin.
Kannabis käryää läpi elokuvan makean maistuvasti. Minusta tosielämän runsaasti pilveä pössyttelevät tyypit ovat aina ensisijaisesti rasittavia, vasta sen jälkeen jotain muuta. On todella epäkiinnostavaa, jos ihminen ei osaa puhua muusta kuin pilven säätämisestä ja eri lajikkeiden ominaisuuksista. Ja kyllä tässäkin elokuvassa onneksi moni huumehemmo on melkoinen sösserö.
Tarinan ilkeänä noitana nähtävän Lara Flynn Boylen yhteydessä mainitaan aina ensimmäisen tv-sarja Twin Peaks, mutta minulle hänestä tulee aina ensimmäisenä mieleen vuonna 1998 julkaistu Todd Solondzin ohjaama Happiness, joka sivumennen sanoen on ikuisesti omassa top-kympissäni.
Siksi on merkittävää, että Hanselin ja Gretelin näkemisen jälkeen Lara Flynn Boylen kauniin nimen lausuminen tuokin mieleen tämän fantasiakannabishassuttelun.
Leffassa toistuu muutamaan otteeseen suhteellisen nerokas sanaleikki englanninkielen sanaan witch liittyen, mutta alleviivattuna se menettää arvostettavuuttaan. Sanaleikin voi bongata ensimmäisen viidentoista minuutin aikana ainakin kolmesti.
Jos tästä leffasta jotain yhteiskunnallista kommenttia haluaa hakea, niin ainakin se on löydettävissä, että poliisia eivät juuri kiinnosta huumeidenkäyttäjien ja muiden moniongelmaisten probleemat, kun on tässä näitä hyväosaisiakin auteltavana. Ja tietty se, ettei huumeita kannata mennä hakemaan epämääräisistä paikoista, tai voi joutua melko vittumaisiin ongelmiin.
Muutamat kauneusvirheet eivät pilaa kokonaistunnelmaa, joka tiivistettynä on siis erittäin viihdyttävää kauhusekoilua maksimiteholla.
Maniac
Ranska/USA 2012
O: Franck Khalfoun
N: Elijah Wood, America Olivo, Nora Arnezeder, Liane Balaban, Jan Broberg
K18
Night Visions –esitys pe 12.4. klo 19.45 Bio Rex Lasipalatsi
Eihän seurustelusta mitään tule jos toinen on pähkähullu.
Nettideittailun maailma. Uhka vai mahdollisuus? Löytyisikö sieltä unelmien kumppani? Vai kenties seinähullu unelmien ja elämän murskaaja? Maniacin mukaan todennäköisesti jälkimmäinen.
En tiedä tekeekö yksinäisyys hulluksi vai hulluus yksinäiseksi, mutta näistä kahdesta ongelmasta Elijah Woodin roolihahmo Frank Zito kärsii. Hän on mukavan trendikkään näköinen viiksekäs kaveri, joka päivin ja öin kiertelee ahdistuneena ympäri Los Angelesia vaanimassa ja tappamassa kauniita nuoria naisia. Asunnossaan hän jatkaa hulluttelua uhreiltaan viemiensä päänahkojen avulla. Toistuvat migreenikohtaukset eivät ainakaan millään tavoin helpota ressukkamaisen murhaajan arkea.
Mitä pitemmälle tapahtumat etenevät, sitä menetetymmäksi tapaukseksi Zito osoittautuu. Silti vihjeet hänen historiastaan luovat hahmon ympärille jonkinlaisen sympaattisuuden auran.
Näinä digikuvauksen ja kaikenmaailman instagramien aikana leffan yksityiskohdista jää erityisesti mieleen Ziton elämään ilmestyvän Annan filmivalokuvaus. Se on jotenkin lohdullista ja rauhoittavaa juonen kaiken mielettömyyden keskellä. Filmivalokuvaus lisää Annan luonteen enkelimäisyyttä. Pienissä välähdyksissä nähtävät Los Angelesin kadut sen sijaan näyttäytyvät lohduttomina – eivät laisinkaan siltä kuin olisivat niin sanotusta enkelten kaupungista.
Woodin hullun katseen vangitsemana en voinut olla ajattelematta Taru sormusten herrasta -elokuvien Frodoa silloin kun tämä on pahiten paholaismaisen sormuksen riivaama. Ja sitten tulee mieleen, että miksei se roolihahmo Zito laita sitä näkymättömyyssormusta sormeensa. Sujuisi se murhailukin huomattavasti helpommin.
Leffaa ei voi suositella treffileffaksi, eikä varsinkaan ensitreffeille. Etenkään jos olette tavanneet netissä.
Five Element Ninjas
Hongkong 1982
O: Chang Cheh
N: Ricky Cheng Tien-chi, Lo Meng, Michael Chan Wai Man, Wong Wai Tong
K18
Night Visions esitys la 13.4. klo 01.00 Bio Rex Lasipalatsi
Miekka kylkeen ratkaisee ongelmat muinaisessa Kiinassa.
Pikkupoikana en osannut kuvitella mitään niin hienoa ja kiinnostavaa kuin ninjat. Ainoa, jonka kuvittelin pystyvän pistämään ninjoille hanttiin, oli sarjakuvasankari Wolverine.
Nyt ninjoja pääsee katsomaan Helsingin yöhön. Enkä tarkoita nyt mitään nakkikioskininjoja, vaan ihan oikeita yli-inhimillisiä loikkia tekeviä ja savuun katoavia ninjoja.
Kaksi muinaista taistelulajiveljeskuntaa kamppailee perinteisesti paremmuudesta. Toinen veljeskunta on reilu kun toisella taas on näätämäiset metkut mielessä. Niihin kuuluu muun muassa ulkopuolisen ninjaporukan värvääminen. Ninjat pistävätkin reiluja kavereita turpiin aivan huolella, joten veljeskunnan riveistä nousee esiin Ricky Cheng Tien-Chin hahmo Tsiau Chin Hau. Hänen tehtäväkseen jää nousta lyötyjen hyvisten tilalle ja yrittää vastata tuleen tulella.
Tuttujen neljän peruselementin maa, vesi, tuli ja ilma joukkoon saadaan nyt myös kulta. Ja aurinko ja puukin on mainittu. No mutta elementtejä riittää ja jokaiselle on oma ninjansa omin erikoisliikkein. Ja onhan ne ninjat kiinnostavampia kuin sankarit, kun ovat niin mystisiä ja salaperäisiä.
Taistelukohtaukset ovat hienoja ja hahmojen liikkuminen sulavaa, jopa kaunista. Välillä toki käsiä ja jalkoja irtoilee taistelun tuoksinassa, eikä se nyt erityisen kaunista katsottavaa ole. Taisteluihin mennään kivasti jo heti minuutin jälkeen alkutekstien vielä pyöriessä. Suoraan asiaan ja Aasiaan siis!
Juonta ei juurikaan ole, tai ainakaan se ei yllätä monitahoisuudellaan, mutta mukaansatempaavasta taistelusta toiseen kuljetaan kiitettävästi alusta loppuun saakka. Vähän petollista rakkautta on ilmassa, ja tappamisen jälkeen yritetään sovintoseksiä, mutta kuten tuttua, ei siitä mitään hyvää seuraa.
Kyllä tämä on aivan must-see kaikille nykyisille Quentin Tarantino -diggareille. Kuten hänenkin tarinoissaan, on Five Element Ninjasissakin kosto ihan hyvä motiivi mille tahansa.