Anu Silfverberg: Äitikortti. Kirjoituksia lisääntymisestä.
Teos 2013.
Kun Anu Silfverbergin esseekokoelma ilmestyi helmikuussa, seurasi pieni kohu. Vastustamista! Lokerointia! Lapsen parhaan unohtamista!
Kirjan aiheuttamat reaktiot todistavat, että Äitikortti kannatti kirjoittaa. Se kannatti kirjoittaa myös siksi, että lisääntyminen on monen nykyihmisen elämän suurin tietoinen päätös. Siksi siihen latautuu valtavasti odotuksia, haaveita ja paineita, tunteita ja teknologiaa, vaiettuja ajatuksia ja tunkeilevia kysymyksiä, joita Silfverberg kirjoittaa auki.
On myös paradoksaalista, että ensin ehkäisee vimmatusti parikymmentäkin vuotta ja alkaa sitten yhtä vimmatusti toivoa lasta.
Toisin kuin monia muita valintoja, lisääntymistarvetta on vaikea perustella järjellä. Silfverberg kuvaa kiinnostavasti myös synnytyksen jälkeistä hormonien sumentamaa tilaa, jossa pienet asiat saavat suhteettomat mitat. Se on otollista maaperää syyllisyyden tunteille.
Kaikki tietävät, ettei länsimainen teollinen äidinmaidonvastike todellisuudessa vahingoita lasta, etenkään silloin tällöin käytettynä, mutta miksi jokainen lisämaitotilkka sattuu imettävän äidin sydämeen?
Imetys saikin Äitikortin sisällössä suurimman julkisen huomion. Kiintymysvanhemmuus, josta puhutaan myös vaistovanhemmuutena, on tämänhetkinen vauvanhoidon supertrendi. Siihen kuuluvat pitkä täysimetys, vauvan nukuttaminen vanhempien tai ainakin äidin vieressä ja monet muut vauvan ja vanhemman tiivistä fyysistä yhteyttä korostavat hoitotavat.
Anu Silfverberg nostaa esiin sen tosiseikan, että kiintymysvanhemmuuden orjallinen toteuttaminen voi olla tasa-arvoisen vanhemmuuden este. Jos vain äiti voi ruokkia vauvan, hän ei voi olla kahta tuntia pitempään poissa vauvansa luota. Siksi pulloruokintaan opettaminen voi olla teko tasa-arvon puolesta ja mahdollinen väylä ulos kierteestä, joka pahimmillaan kuorii naisen elämän pelkäksi äitiydeksi.
Imetystuki on hyödyllistä, mutta kieltämättä imetysapulaitteen käyttö (vauva on rinnalla, mutta imee maitoa letkulla pullosta) kuulostaa aukikirjoitettuna koomiselta. ”Kun vauva saa lisäruokaa rinnalla, hän saa samalla äidinmaitoa rinnasta. Ja imetys on muutakin kuin pelkkää ruokkimista”, lukee esseisti imetystukisivustolta ja jää ihmettelemään, miksi vauva ei saisi samaa läheisyyden kokemusta syödessään isän sylissä pullosta.
Vähemmälle huomiolle mediassa on jäänyt Äitikortin puhe seksistä ja seksuaalisuudesta. Silfverberg rinnastaa koulujen varoittelevan seksivalistuksen ja neuvolan synnytysvalmennuksen puheen, jossa reipas seksi laimennetaan halailuksi ja läheisyydeksi. Naisen lisääntyminen tuntuu edelleen oudosti olevan irti ilosta ja nautinnosta.
Ja jos lapsia ei syystä tai toisesta kuulu, vain naisen valinnat tulkitaan itsekkäiksi ja lyhytnäköisiksi. Lapseton mies on vain mies, jolla ei ole lapsia, lapseton nainen saa selitellä syitään tutuille ja vieraille.
äitiys, Anu Silfverberg, imetys, lapset, lapsuus, seksi, seksuaalisuus, vanhemmuus