(Ruotsi 2014)
O: Ruben Östlund
N: Johannes Kuhnke, Lisa Loven Kongsli, Clara Wettergren, Vincent Wettergren
K12
Ensi-ilta 23.1.2015
Keskiluokkaisen ruotsalaisperheen normit joutuvat syyniin lumivyöryn iskettyä laskettelumatkalla.
Tomas ja Ebba (Johannes Kuhnke ja Lisa Loven Kongsli) matkustavat Ranskan Alpeille laskettelemaan kahden kauniin lapsensa, Harryn ja Veran (Vincent ja Clara Wettergren) kanssa.
Ensimmäistä lomapäivää, perheen rutiineja ja hiihtokeskuksen banaaliutta kuvataan piinaavan realistisesti. Juuri mitään ei tapahdu, mutta sykähdyttävät maisemakuvat ja Vivaldin musiikki saavat odottamaan jotain kammottavaa.
Kun perhe on toisena hiihtopäivänään syömässä ravintolan terassilla pastaansa, iskee lumivyöry. Jos kyseessä olisi amerikkalainen koko perheen elokuva, paniikin ja sekasorron keskelläkin isä pelastaisi ensisijaisesti lapsensa ja vaimonsa. Sen sijaan Tomas jättää heidät terassille, nappaa iPhonensa ja juoksee pakoon. Kun lumivyöry paljastuukin vaarattomaksi, on Tomaksen rooli isänä ja aviomiehenä saanut aimo kolauksen.
Seuraa mehukkaita keskusteluita siitä, miten perhe suhtautuu Tomaksen käytökseen. Tomaksella ja Ebballa on erilaiset näkemykset tapahtumien kulusta, eikä niistäkään uskalleta puhua suoraan keskenään, vaan vasta kun tukena ovat paikalle matkustaneet ystävät ja alkoholi.
Ruben Östlund ravistelee neljännellä pitkällä elokuvallaan edellistensä tapaan yhteiskuntamme sosiaalisia konventioita, kyseenalaistaa vakiintuneita rooleja ja tarkastelee yksilön käyttäytymistä laumassa. Hän tekee sen mustan huumorin siivittämänä. Lumivyöry ja sen hallitseminen ovat metaforia ihmisen todelliselle luonnolle: kuten luonnonvoimia, on ihmisen todellista käyttäytymistä vaaratilanteessa mahdotonta ennustaa. Toimimme vaistojemme varassa, emmekä aina ehdi miettiä, kuinka milloinkin kuuluisi käyttäytyä.
Monet elokuvan kohtauksista ovat pitkiä, pelkistettyjä, eikä kamera liiku kohtauksissa paljoa. Dokumenttimaisuus saa epäsovinnaisen käyttäytymisen näyttämään juuri niin kiusalliselta kuin se onkin. Kun Tomas itkee lapsenomaisesti hiihtokeskuksen hotellin lattialla, saa se katsojan kiemurtelemaan vaivaantuneena tuolissaan. Itse lumivyörykuva on ällistyttävä, saaden aikaan kenties samankaltaisia tuntemuksia katsojassa kuin aikoinaan Lumiéren veljesten L’arrivée d’un train en gare de La Ciotat (Juna saapuu asemalle) vuonna 1896.