Von Krahl kesyttää lännen puulaatikkoon – Uusi Sylvi

Akse Pettersson rinnastaa uusimmassa näytelmässään villin lännen kuvaston tämän päivän suorituspaineisiin.

Von Krahl -teatterin Black Boxissa Tallinnassa haisee vahvasti teollinen puutuote. Kuidas võideti lääs -näytelmän lavastus on iso vaneripuulaatikko, valaistus kirkas ja se haju – se on voimakas.

”Lavasteissa on käytetty Virossa yleistä OSB-vaneria. Täällä se on halpaa toisin kuin Suomessa. OSB tunnetaan muuten myös ns. Amerikan vanerina”, kertoo lavastaja Jaakko Pietiläinen.

Mikä olisikaan sen sopivampaa teatterikappaleeseen, jonka ytimessä on villin lännen mytologian peruskuvasto. Näyttämöllä nähdään lehmipoikia ja -tyttöjä, tuikea kostaja, mystinen muukalainen, kultakaivoksen tiukka palkanlaskija. Muu lavastus tulee ja menee näyttelijöiden mukana, mutta vanerihuone pysyy.

Kuidas võideti lääs on ohjaaja Akse Petterssonin uusin teos, joka on syntynyt yhdessä Von Krahlin näyttelijöiden kanssa. Mukana on lavastaja Pietiläisen lisäksi kolmaskin suomalainen, Teatteri Takomon näyttelijä Joonas Heikkinen.

Näytelmän tekeminen oli molemmille osapuolille helppoa, sillä Petterssonin käyttämä ryhmätyöskentelyn ja improvisoinnin metodi on myös Von Krahlin ytimessä.

”Meillä on harvoin mitään tiettyä tekstiä alussa, alamme vain improvisoida jonkun teeman ympärillä”, näyttelijä Ragne Veensalu kertoo.

”Aksen kanssa kaikki oli jotenkin helppoa alusta asti, sääntöjä ei tarvinnut hakea kovin kauaa”, Ott Kartau täsmentää.

”Jossain vaiheessa jopa vähän pelotti, kun kaikki oli niin hyvin”, Ragne naurahtaa.

”Niin, odotimme vain romahdusta!” Ott täydentää, mutta vakavoituu sitten: ”Ero olisi suurempi, jos työskentelisimme toisessa virolaisessa teatterissa. Me olemme kuitenkin tehneet töitä aiemmin [suomalaisen ohjaajan] Kristian Smedsinkin kanssa.”

Improvisointi ei tietenkään tarkoita, että ohjaaja Pettersson olisi tullut ensimmäisiin harjoituksiin tyhjin käsin.

”Teen paljon ennakkotyötä. Hylkään paljon valmiita ideoita ja kohtauksia, kun harjoitukset alkaa”, Akse kertoo.

”Valmiiksi mietitty kohtaus on mielestäni tärkeämpi asia kuin valmis dialogi, koska dialogille voi tehdä mitä vain. Useimmiten mulla on lähtötilanne tai idea, kuten tehdään ihmisestä hevonen. Se miten se tehdään, ratkaistaan harjoituksissa. Yleensä toteutustapa on ilmiselvä.”

hwww3-300x450-6341427

”Kauheasti jää käyttämättä ideoita, jotka päätyy kohtausten hautuumaalle. Mutta kierrätän paljon. Tästä näytelmästä hylätty kohtaus saattaa päätyä keskeiseksi johonkin toiseen. Hylkäämistä ja kierrätystä tapahtuu etenkin tämmöisessä työskentelytavassa.”

Seuraava projekti on jo valmistella, mutta siitä ei voi vielä puhua. Luvassa on kuitenkin jo tuttuun Akse Petterssonin tapaan jotain muuta kuin päivänpolttavaa asiaa.

”Jätän tuoreet uutiset muille medioille, ne tekevät sen paremmin. Olen tykästynyt viime vuosina isoihin teemoihin, koska ne usein ohjaavat arkea, vaikka näyttäytyvätkin pienissä asioissa. Mietitään vaikka vapautta, rakkautta ja haluamista”, Akse väläyttää.

Kuidas võideti lääs on ennakkonäytännön perusteella nimenomaan viihdyttävä näytelmä ja mainoksissa se lokeroidaankin komediaksi. Alussa kuullaan pitkä, vakava monologi Jim Ashilevin tulkitsemana, mutta sen jälkeen meno on melkoisen hapokasta ja hilpeää. Hektisten kohtausten lomassa nähdään muun muassa se ohjaajan lupaama mieshevonen ja esitetään kuusi tapaa saada sydänkohtaus.

Viihteen avulla käsitellään silti isoja aiheita, kuten tulonjaon epäoikeudenmukaisuutta, erilaisuuden sietämistä ja teatterin tekemisen koko prosessia. Joonas Heikkisen kautta lavalla on läsnä pieni veljeskansojen välinen jännite.

Siihen, kuinka länsi lopulta valloitettiin, ei nähdä suoraa vastausta, mutta ajattelemisen aihetta Von Krahlin tekijät jälleen tarjoavat. Amerikan vanerin tuoksu pysyy hajumuistissa vielä pitkään kotimatkan jälkeenkin.

Kuidas võideti lääs/How the West Was Won
30.1.–14.2.2015
Von Krahli Teater, Rataskaevu 10, Tallinna
www.vonkrahl.ee

Akse Pettersson, Kuidas võideti lääs, Ott Kartau, Ragne Veensalu, Tallinna, Von Krahl