Kuvat: Simo Karisalo ja Future Film
Wetlands – Kosteikkoja aiheutti kohun, joka pakottaa katsomaan peiliin.
Alkuun muutaman Wetlands – Kosteikkoja -elokuvaa koskevan nettijutun otsikko:
”Is ’Wetlands’ the Most Disgusting Coming of Age Movie Of All Time?” (Indiewire)
“Wetlands Is Sundance’s Crassest, Most Outrageous Movie” (Vulture)
‘Wetlands,’ About A Bodily Fluid-Obsessed German Teen, Is Sundance’s Raunchiest Film (The Daily Beast)
Wetlands – kosteikkoja kertoo kauhean ja hauskan totuuden naisen alapäästä (Episodi)
Tammikuussa Sundancen elokuvajuhlilla kohahduttanut Wetlands – Kosteikkoja nähdään Night Visions -festivaalilla tänään. Olin kuvitellut, ettei kepeä elokuva aiheuttaisi Suomessa sen kummempaa hälinää, mutta ainakin elokuvalehti Episodi ehti jo osallistua pimpin mystifiointiin ja naisen ruumiintoimintojen päivittelyyn. Lehden nimeämä ”kauhea ja hauska totuus naisen alapäästä” tarkoittaa seuraavia asioita: seksi, kuukautiset, valkovuoto, karvat, peräpukamat. Kauheaa. Ja kakka. Siis nuori nainen käy kakalla. No niin, aika hauskaa.
Saksalaisohjaaja David Wnendtin toisen pitkän elokuvan päähenkilö on teini-ikäinen Helen, jota näyttelee vakuuttavasti 27-vuotias sveitsiläinen Carla Juri. Helenillä tosiaan on peräpukamia, hän tykkää seksistä ja vihaa liiallista hygieniaa, ja hänet nähdään valkokankaalla ilman paitaa. Huh. Kun Helen yhtenä päivänä ajelee huolimattomasti peräpäänsä karvoja, hän joutuu sairaalaan anaalifissuuran vuoksi. Huh huh. Elokuvan ytimessä on aikuistuminen ja Helenin itsenäistyminen eronneista vanhemmistaan, joiden hän toivoisi palaavan yhteen.
Wetlands perustuu saksalaisen Charlotte Rochen samannimiseen kirjaan vuodelta 2008. Rochen bestseller-kirja aiheutti ilmestyessään valtavan metelin. Suomessa pikaisesti piipahtanut ohjaaja David Wnendt kertoo lukeneensa kirjan sen ilmestymisvuonna ja pitäneensä siitä heti. Hänestä kirja oli ennen kaikkea kiihottava.
”En oikein ymmärtänyt kirjan aiheuttamaa skandaalia. Päähenkilö sanoo toki asioita suoraan ja siinä on häpeilemätöntä erotiikkaa, mutta suuri osa kohusta tuntui koskevan jotain muuta kuin kirjan sisältöä. Monet, jotka eivät olleet lukeneet kirjaa, kokivat tarpeelliseksi osallistua kauhisteluun”, Wnendt kertoo.
”Ajattelin, että reaktio elokuvaan olisi erilainen, mutta ei se ollut. Monet, jotka eivät ole nähneet elokuvaa eivätkä aio nähdä sitä, ovat vahvasti sitä mieltä, että elokuva on jotenkin väärin. Se on absurdia, mutta kertoo toisaalta siitä, että pelkästään aihe laukaisee ihmisissä jotakin. Että yhteiskunnassa on jotain peiteltyä ja salaista.”
Naiset ”sillä tavalla”
Kun ohjaaja tekee filmatisoinnin skandaalin aiheuttaneesta kirjasta, hän toki tietää provosoivansa. Wnendt ei kuitenkaan ensisijaisesti pyrkinyt luomaan mahdollisimman epäsiveellistä maailmaa. Wetlandsin kohdalla ohjaajan aikeita kuvaavampaa on yleisön ja kriitikkojen provosoituminen. Mikä meitä oikein harmittaa?
”Tuntumani on se, että suurin osa vihaajista on miehiä. Shokki ei tule seksistä, ruumiintoiminnoista eikä eritteistä vaan juuri siitä, että nuori nainen kertoo niistä avoimesti”, Wnendt avaa.
Jopa Wnendtin oma kaveripiiri on suhtautunut elokuvaan varauksella:
”Omat ystäväni eivät ole kovin ahdasmielisiä, mutta monet heistä ovat kauhistuneet. Eräs hyvä ystäväni sanoi, ettei voi katsoa elokuvaa, koska ei halua ajatella naisia ’sillä tavalla’. Hän voi pahoin ajatuksestakin. Hänelle kuukautisista ja muusta puhuminen… no, hän ei yksinkertaisesti pysty.”
Wetlands – Kosteikkoja on karkkimaiseen pop-tyyliin toteutettu hyvän mielen elokuva, joka on ollut Saksassa suuri menestys. Se leikkii väreillä, animaatiolla, tehokkailla lähikuvilla ja musiikilla. Inspiraationa ovat Wnendtin mukaan olleet Danny Boylen Trainspotting sekä Michael Winterbottomin 9 songs.
Wnendtin mielestä Wetlands-elokuvassa rohkeinta on lopulta seksin iloisuus ja se, että katsojalla on lupa kiihottua. Hänestä seksi näytetään elokuvissa liian usein ongelmallisena ja synkkänä.
”Olemme unohtaneet keveyden ja ilon. Halusin näyttää, että meillä voi olla yhden illan juttuja eikä niiden jälkeen tarvitse viillellä ranteitaan auki eikä pohtia rakkautta tai tyhjyyttä. Yhden illan jutut voivat olla mukavia ja hyväksi. Ei niiden jälkeen tarvitse mennä naimisiin eikä tuntea syyllisyyttä.”
Naistenkaan?
”Jos nainen harrastaa elokuvassa vapaata seksiä, se on liian usein oire sairaudesta tai muusta. Minulle esimerkkiä näytti Pier Paolo Pasolinin Arabian Nights. Siinä ihmiset harrastavat seksiä ja nauravat, ja se on luontevaa.”
Myös Wetlandsia on tulkittu päähenkilön traumojen kautta. Vanhemmat ovat eronneet, ja siksi Helenin seksuaalimoraali ja hygieniakäsitykset ovat häiriintyneet.
Esimerkiksi Hollywood Reporter tulkitsi asiaa näin:
”German-language coming-of-age drama about a young woman with an unhealthy and fetishistic obsession with certain body parts (and bodily fluids), mostly as a result of her reaction to her parents’ divorce”
Pakkomielle. Fetissi. Epäterveellinen.
”Helenillä ei ole sen enempää tai vähempää traumoja kuin muilla. Hänestä nähdään elokuvassa useita puolia ja, kyllä, hänen vanhempansa ovat eronneet. Mutta ero tai trauma eivät selitä hänen käytöstään, kuten ei mikään yksittäinen asia. Monet poimivat tuon yhden asian ja selittävät hänen suhtautumistaan kehoonsa sillä. Halutaan yksinkertainen selitys”, Wnendt sanoo.
Halutaan selitys, mutta mille? Sille, että nuori nainen on kiinnostunut seksuaalisuudestaan?
Genre ja gender
David Wnendt on innoissaan Sundancessa aiheuttamastaan kohusta. Amerikkalaisyleisö suhtautui hänen vahvaan ja ilottelevaan tyyliinsä hyväksyvämmin kuin saksalaiset, joiden mielestä hauska on usein yhtä kuin tyhmä. Ohjaaja itse kuvailee tyyliään art housen ja valtavirran sekoitukseksi.
“En ole kiinnostunut kokeellisesta elokuvasta enkä uuden muodon löytämisestä. Pidän perinteisistä tarinoista, joiden raameissa voin kokeilla. Haluan yhdistää klassisen draaman ja tarinankerronnan monimutkaisiin hahmoihin ja naturalistiseen näyttelijäntyöhön.”
Night Visions -festivaalin ytimessä ovat fantasia-, kauhu- kultti- ja scifielokuvat. Wnendtin mielestä Wetlands sopii kuitenkin festivaalille hyvin:
”Ei tämä ole kauhuelokuva eikä klassinen genre-elokuva, mutta ehkä jollain lailla kumouksellinen. Ja kyllähän kauhugenrekin voi olla kumouksellinen, sillä se elää genrenä reunalla.”
Wnendtin edellisessä elokuvassa, uusnatseista kertovassa ylistetyssä Combat Girlsissä (2011) oli niin ikään vahva nuori nainen pääosassa.
”Voin kyllä tehdä elokuvia miehistäkin. On sattumaa, että molemmat elokuvani ovat kertoneet vahvoista naisista. Mutta toisaalta voimakkaita, radikaaleja naisia nähdään elokuvissa vähemmän kuin miehiä, joten tällaisten hahmojen kanssa voi kokeilla enemmän; tehdä jotain, mitä ei ole tehty miljoonaan kertaan. Valkokankailla ei vieläkään nähdä riittävästi vahvoja naishahmoja, mutta se on onneksi muuttumassa.”
Carla Juri löytyi Helenin rooliin koekuvausten kautta. Alun perin Wnendt kaavaili osaan amatööriä, mutta vaikea rooli vaati ammattilaisen. Juri oli ohjaajan mukaan hauska, luonteva ja itsevarma, ja pystyi näyttelemään suuria tunteita sekä työskentelemään vaativan tekstin kanssa.
”Carlalle suurin vaikeus oli se, että hän joutui leikkauttamaan hiuksensa. Hän pelkäsi, ettei häntä enää palkata rooleihin, jos hänellä on lyhyet hiukset. Mutta ne oli leikattava, jotta hänen kasvonsa ja ilmaisunsa pääsivät oikeuksiinsa.”
Helenin hahmoa onkin kutsuttu poikamaiseksi, esimerkiksi näin:
“If she looks a little androgynous with her curly mop of hair and skateboard in hand, it’s because this kind of sexually frank woman hardly ever turns out to be straight onscreen.“
Ja näin tulemme takaisin sukupuolen ongelmaan. Mikä Helenistä tekee androgyynin? Lyhyet hiuksetko? Rennot vaatteet, suora puhe, pienet rinnat? Avoin kiinnostus seksiin? Peräpukamat? Kakka?
Vai se, että hän ottaa naiseutensa haltuun?
Wetlands – Kosteikkoja Night Visions -festivaalilla pe 11.4.2014 klo 18.45
Teatteriensi-ilta 9.5.2014