(Suomi 2012)
O: Ville Suhonen, Kim Saarniluoto
S
Ensi-ilta 28.12.2012
Sympaattinen kotimainen luontodokumentti tarjoaa katsojalle sekä metsää että elämänkatsomuksen.
Yli neljän vuoden ajan kuvattua kotimaista luontoelokuvaa voi hyvällä syyllä kutsua sekä antoisaksi tietopaketiksi että kuvalliseksi elämykseksi. Istuessaan katsomassa isolta kankaalta suomalaisen metsäluonnon karhuja, kuukkeleita ja oravia tuntee olevansa harvinaisen etuoikeutettu. Samalla kaupunkilainen ei-metsäihminenkin kokee yllättävän voimakasta yhteyttä metsään, sen myytteihin ja suomalaisuuden alkuhämäriin.
Ville Suhosen ja leikkaaja Kim Saarniluodon ohjaamaksi merkitty Metsän tarina viehättää ennen kaikkea otteensa runollisuudella. Metsää lähestytään paitsi eläinten olemista ja tapoja kuvaamalla ja kuvailemalla, myös kertomalla katsojille niihin liitetyistä, nykykatsojille valitettavan vieraiksi käyneistä uskomuksista, sielulinnuista maahisiin ja menninkäisiin. Näin metsästä muodostuu arvokas ja pyhä kuva, sekä metsästä ”sellaisenaan”, että sinä valtavana merkitysverkostona, jonka ihminen on siitä aikojen saatossa itselleen muodostanut.
Iso valkokangas on kuvatulle materiaalille myös armoton, ja ajoittain kuva on Metsän tarinassa kertakaikkisen heikkotasoista. En todellakaan ole minkään sortin hifisti, mutta tässä tapauksessa heikkoudet hiertävät silmää ja häiritsevät kokemukseen keskittymistä niin, ettei asiaa vain voi olla huomioimatta.
Television ison rahan luontodokumentit ovat vähän epäreilustikin totuttaneet katsojan virheettömään kuvaan. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että millään muulla osa-alueella Metsän tarina ei häviä esimerkiksi hehkutetuille BBC-tuotannoille. Ajatus on HD:takin kirkkaampi.