Sylvi kävi Hustle HKI:ssä kysymässä räppitähdiltä, mitä mieltä he ovat keski-ikäisistä naisista ja sitten Suomen kuumimmilta vanhemmilta naisilta puhelinnumeroita pojille.
Kuvat: Helena Rinne
Illan teema on ”tädit räppifestareilla.” Keksin täydellisen ensimmäisen lauseen jutulle, ja käkättelemme sitä yhdessä kuvaaja Rinteen kanssa. Kymmenen minuuttia myöhemmin kumpikaan ei muista siitä mitään. Yritämmekin puolet illasta kuohuviinipullon kyljessä epätoivoisesti tavoittaa lausetta takaisi . ”No, jotenkin se meni silleen, et eka täti tekis jotain ja sit se toka kans ja sit kolmas niinku panis ihan milloin vaan.” Puhumme muistaaksemme räppäri Junosta.
Mutta menen asioiden edelle. Viime vuoden Boombox -festivaalien raunioille yhteistyössä tamperelaisen Blockfestin kanssa rakennettu urbaanin musiikin festivaali Hustle HKI on lähtenyt liikkeelle Junon keikalla. Festivaalit on siirretty viime metreillä Suvilahdesta sisätiloihin. Tapahtuma on muuttanut Kamppiin, Circus -klubille ja Pub Henry’siin.
Ensimmäinen vaikutelma paikanvaihdosta ei ole välttämättä menestys. Ala- ja täysi-ikäisten yhteisen tapahtuman järjestäminen on usein ongelmallista. Bissealueen ulkopuolella on AINA paremmat bileet ja mekin keikutamme laimeaa ghettopyllyä melkein tyhjällä lavanedustalla, kun viereisen aidan takana teinit fanittavat koko nuoruutensa voimalla.
Juno onkin räppiskenen uusia lempilapsia myös tätien mielestä. Kaveri on mukavan myönteinen ja iloinen – ja näyttää söpöltä porkkanalta. Tervetullut poikkeus joskus vähän liiankin synkkään suomiräppi -skeneen. Tädit tykkää. Ja osaahan se joo vetääkin hyvin vaikka ison osan huomiosta vie MC:nä toimiva Amanda, joka hymyilee siis niin nätisti, että sydäntä lämmittää. Keskustelemme myös räpin syvimmästä olemuksesta:
”Mä en ole niinkuin oikein koskaan hiffannut noita fiittajia”, pohtii Rinne.
Ojanen miettii tässä vaiheessa vähän nolona, että puhuuko se nyt siitä twiitteristä vai mikä se nyt oli?
”Niinkun, nyt mekin tultiin katsoon Junon keikkaa, mut kuka toi toinen hemmo on? Esittelikö se ees sitä? Onks tää niinkuin Juno + seuralainen?”
Siirrymme pohtimaan näitä kysymyksiä kuohuviinin ääreen, autenttiseen street -ympäristöön eli Musiikkitalon puistoon, jossa meille lemmenlurituksia freestailaavat ohi kulkevat teinarit. Tädit hyrisevät tyytyväisyydestä.
Keski-ikäiset naiset ovat ihan hyviä olemassa
Hiprakassa käy aina flaksi. Törmäämme Junoon Henkan pihalla ja käymme saman tien asiaan. Mitä mieltä on Juno keski-ikäisistä naisista?
”Ne on ihania. Paitsi silloin kun ne on humalassa. Silloin ne kyselee järjettömän paljon – on se aika hankalaa välillä. Ja sitten ne kaikki haluaa kaapata meidät himaan tai mökille, koska ollaan nuoria poikia.”
Kuulostaa rankalta.
Suuntamme Hustlen HKI:n toiseen tapahtumapaikkaan, Pub Henry’siin, joka on tunnettu erikoiskeikoistaan ja mutaa sakeammasta rasvanhajustaan. Paikka toimii ihan hyvin, jos ei edellistä ota huomioon. Tästä näyttääkin muodostuvan seurueen vedenjakaja. Rinne on alle 35 v., joten sitä ei rasvanhaju haittaa, Ojasta oksettaa. Lavalla heiluu duo, joka kuulostaa itse asiassa aika hyvältä. Kaverit räppäävät rouhean ja fätin biitin päälle oikein nokkelasti. Rinne ilahtuu eritoten riimistä: Muistutan vanhaa kansaa, käytän hammaslankaa. ”Nehän räppäävät meistä!”
Entäs sitten ne keski-ikäiset naiset? Mihin niitä tarvitaan?
”Rakastamaan”, vastaavat Heinis ja Matinpoika. Ojanen hehkuu onnea vastauksen johdosta, eikä aio pilata sitä turhalla höpöttelyllä. Tällä mennään.
Ja sitten mennäänkin. Yksi kaupunkiin sijoittuvan festivaalin hyvistä puolista on se, että voit piipahdella ulos ja sisään keikoilta Helsingin yöhön. Paitsi tietenkin, jos ulkona on viileää eikä narikkapolitiikka toimi oikein jouhevasti. Minor details sinänsä.
Palatessamme Circukseen Riff Raffin keikalle alkaa meininki olla jo muikea. Sukupolvien välinen kuilu on kurotettu umpeen, ja molemmilla puolilla aitaa vedetään jo ihan hyvin. Keski-ikä ei kyllä vieläkään lähene keski-ikäisyyttä. Sinänsä on harmillista, että streetkulttuuri näyttää Suomessa olevan enemmän nuorien juttu – tapahtumalla olisi potentiaalia todella mielenkiintoiseksi pläjäykseksi, jos yleisökanta olisi vähän monipuolisempi. Nyt en voi mitään sille tunteelle, että minua luullaan äidiksi, joka on tullut hakemaan vesojaan kotiin…mikä ei tietenkään ole järjestäjien vika vaan autoritäärisen asioiden tilan. Kokonaisuudessaan festari on oikein mukiinmenevä ja artistikattaus virkeä sekoitus uutta ja vanhaa. Jos nyt hiphopista jotain ymmärtää, mitä Ojanen teeskentelee tekevänsä. Rinteen rehellinen luonne ei taivu skeneilyyn. Riff Raff, joka vetää Suomessa aina niin hämmentävällä jenkkiasenteella jää meiltä kummaltakin vähän väliin ja toinen meistä myös myöntää sen:
”No kun mun on vaikea saada selvää Junon suomen kielen räppäyksestäkin, niin eihän mulla oo siis mitään saumaa tähän amerikkaan!”
Seuraavalla viikolla palaamme omiemme joukkoon ja vierailemme Snacky Pihlajiston 1 v. synttäreillä.
Missejä, mustalaisia ja Meiju Suvas
Snacky Pihlajiston 1 v. synttärit ovat hyvin hämmentävä konsepti. Kurvaamme paikalle voittajan elkein pyörillämme, mutta ujous iskee välittömästi. Paikalla lepattelee parvi kaupungin glamourjulkkisia, missejä joka lähtöön ja Teuvo Loman mini me:nsä kanssa. Valokuvaajilla on metrin kokoiset objektiivit ja me olemme unohtaneet muistikortin. Miten tästä nyt selvitään?
Onneksi Meiju Suvas ei koskaan petä. Hän kaappaa Ojasen rautaiseen haliinsa ja kertoo mielellään pitävänsä nuoria räppäripoikia ihanina. Rakkaus on siis molemminpuolista!
”Mutta tärkeintä miehessä ja ihmisessä on kuitenkin se palo, olit sitten minkä tahansa ikäinen. Täytyy tehdä asioita suurella sydämellä. Keski-ikäisten naisten vahvuus on varmasti siinä, että olemme sinut itsemme kanssa ja osaamme nähdä kokonaisuuksia.”
Niinpä. Meiju todistaa sen, että me tädit osaamme muutakin kuin rakastaa.
Tunnelma kesäisillä synttäreillä on aurinkoinen, mutta hämmentynyt. Vieraat syövät kerroshampurilaisia ja juovat Marko Björsin kaatamaa kuohuviiniä parkkipaikan kyljessä. Ihastelemme kaukaa Snackyn tämän vuotista kalenterityttöä, joka on kesäinen ja kaunis. Olo on vähän epämukava, mutta juhlava.
Pyöräytämmä kuvankauniita missejä ujostellen Snackyn onnenpyörää. Urheilullinen Rinne voittaa jalkapallon ja Ojanen Snacky -kortsun. Nappiin meni molemmilla. Joukon reunoilla luimii pari lisää meitä taviksia sekä joukko Suomen romaneja, jotka ovat viisaasti linnottautuneet autoihinsa. Vähän liikaa silikonia ja sinappia liikkeellä minunkin turvallisuuden tunteelleni. Bongaamme joukosta onneksi Anu Saagimin. Herra isä, kuinka hyvän näköinen nainen! Mutta mitä meiltä Anu on nuorista miehistä?
”Mistä minä niistä kuumista, nuorista suomalaisista miehistä tietäisin?”, vastaa Anu ja naureskelee.”Mutta yleensä räppimiehistä mä tykkään. Mä oon kova festareilla kävijä Eestissä ja Latviassa ja olen nyt tulossa Flow:hun. Mä rakastan nuoria, kivoja miehiä, parasta niissä on se, että ne ovat niin free; me oltiin ihan liian siistejä nuoruudessa – nämä ovat niin huolettomia! Ihania! Vähän vanhemmissa naisissa vetoaa varmasti niiden itsevarmuus…ja onhan niillä vähän enemmän rahaakin!”
Anu on ihana. Meiju on ihana. Sylvin tädit ovat jälleen kerran täynnä rakkautta ja pian alkaa myös kauan odotettu Meijun keikka. Joka ei todellakaan petä.
Vaatii isolla kädellä rautaisen amattilaisen vetämään näin hyvän keikan bensa-aseman parkkipaikalla, taustanauhojen kera. Meiju Suvaksen otteet ovat aikuista naista ja viihdyttäjää parhaimmillaan – laulajan karisma saa yleisön tuntemaan olevansa vähintään stadikalla ja villiintymään tanssimaan. Kokemuksen syvällä rintaäänellä on hyvä vetää ja ajatella asiakastakin. Meiju muistaa muistuttaa, että Snackyn valikoimaan on tulossa uusi, tervetullut, gluteeniton linja. Ihan ilman nokkavaa, punavihreää hipsteri-ironiaa voin todeta; kesän paras keikka!
Poistumme paikalta hyvillä mielin, mahat täynnä kerrosta ja mielessä vain yksi toive: Pääsisiköhän se Juno vaikka fiittaamaan Meijua ensi vuonna jommissakummissa juhlissa?
Jaa:
